Pihtiputaan kirkonkylä

kylä Pihtiputaan kunnassa

Pihtiputaan kirkonkylä on kirkonkylä ja Pihtiputaan kunnan keskustaajama Keski-Suomen maakunnan pohjoisosassa, linnuntietä noin 125 kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen. Pihtiputaan kirkonkylä sijaitsee kahden järven - Koliman ja Alvajärven - välisen kannaksen pohjoisosassa.[2][3][4][5][6][7]

Pihtiputaan kirkonkylä

Pihtiputaan kirkonkylä

Koordinaatit: 63.37010°N, 25.57364°E

Valtio Suomi
Maakunta Keski-Suomi
Kunta Pihtipudas
Hallinto
 – Asutustyyppi taajama, kirkonkylä
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 7,14 km²
Väkiluku (2019) 1 929
 – Väestötiheys 270,2 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Tilastokeskus. Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2019 mukaiset.[1]











Tilastokeskuksen taajama-aluerajauksen mukaan vuoden 2019 lopussa Pihtiputaan kirkonkylän pinta-ala oli 7,14 neliökilometriä ja väkiluku 1 929.[1] Tilastollinen taajamarajaus voi poiketa virallisesta kunnanosien rajauksesta. Pihtiputaan kirkonkylä on kunnan ainoa taajama.[2]

Keskiajalla nykyisen Pihtiputaan alue oli hämäläisten erämiesten pyyntimaata. Pysyvää asutusta muodostui 1500-luvun puolivälistä lähtien sekä savolaisten että hämäläisten uudisasukkaiden myötä.[2] Vanhoissa asiakirjoissa Pihtipudas esiintyy muodossa pictipudhas (1552) ja Pithijpudas (1559).[3]

Pihtiputaan kirkko (1783).

Pihtipudas kuului aluksi vuonna 1561 muodostettuun Rautalammin pitäjään, ja Viitasaaren seurakunnan muodostamisen (1635) jälkeen osa Viitasaarta. Pihtiputaasta tuli 1780 Viitasaaren rukoushuonekunta; kirkko valmistui 1783. Nykyisen asunsa tämä Pihtiputaan kirkko sai vuoden 1874 korjauksissa. Viitasaaren kappeliseurakunnaksi Pihtipudas 1833, oma seurakunta 1863. Ensimmäisen kunnallislautakunnan Pihtiputaan kunnalliskokous valitsi 1868. Kansakoulu aloitti 1877 ja kirjasto 1878.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2019 (valitaan väkiluku 31.12. (2019) ja taajamaksi Pihtiputaan kk.) Tilastokeskuksen PxWeb-tietokannat. Tilastokeskus. Viitattu 16.10.2021. [vanhentunut linkki]
  2. a b c d Kalevi Rikkinen (toim.) ja Hannes Sihvo (toim.), Finlandia: Otavan iso maammekirja, Otava, 1985 (ISBN 951-1-08345-7, viitattu 16 lokakuuta 2021), Pihtipudas , s. 104-106 (Osa 5: Keski-Suomi, Etelä-Savo) 
  3. a b Sami Suviranta (SBS): Pihtipudas (s.335) Suomalainen paikannimikirja. Kotimaisten kielten keskus, kotus.fi. Viitattu 16.10.2021.
  4. Pihtiputaan kk. Kansalaisen karttapaikka, asiointi.maanmittauslaitos.fi. Viitattu 16.10.2021.
  5. Pihtipudas (myös MML:n Nimistön tietokortti: Pihtipudas - Kaupunkialue tai taajama) Asutusnimihakemisto. Kotimaisten kielten keskus, kotus.fi. Viitattu 16.10.2021.
  6. Kolima (14.472.1.001) Järviwiki. Viitattu 16.10.2021.
  7. Alvajärvi (14.481.1.001) Järviwiki. Viitattu 16.10.2021.