Uuraisten kirkonkylä

Uuraisten kirkonkylä on Uuraisten kunnan keskustaajama Keski-Suomen keskivaiheilla, Pikku-Kuukka -järven itärannalla.[1][2][3][4] Kirkonkylältä on maanteitse noin 38 kilometriä eteläkaakkossa sijaitsevaan maakuntakeskukseen, yliopistokaupunki Jyväskylään.[3]

Uuraisten kirkonkylä

Uuraisten kirkonkylä

Koordinaatit: 62.49994°N, 25.43760°E

Valtio Suomi
Maakunta Keski-Suomi
Kunta Uurainen
Hallinto
 – Asutustyyppi taajama, kirkonkylä
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 3,93 km²
Väkiluku (2019) 1 062
 – Väestötiheys 270,2 as./km²











Tilastokeskuksen taajama-aluerajauksen mukaan vuoden 2019 lopussa Uuraisten kirkonkylän pinta-ala oli 3,93 neliökilometriä ja väkiluku 1 062.[5] Tilastollinen taajamarajaus voi poiketa virallisesta kunnanosien rajauksesta.

Uurainen kehittyi 1540-luvulta lähtien hämäläisten eränkäyntialueesta pysyvämmän asutuksen seuduksi. Uuraisten alueen ensimmäinen tunnettu asukas oli Savosta tullut Paavo Minkkinen, joka Salmela-nimisestä talosta Kyynämöisten rannalla on tieto vuodelta 1548. Vuoteen 1560 mennessä nousivat nykyisen kirkonkylän tienoille Lanneveden eteläpäähän Pirkkala, Akonpelto, Vanhala ja Keskinen. Asutus sijoittui järvien läheisyyteen ja mäkien laille.[6]

Aluksi Uurainen kuului 1561 perustettuun Rautalammin suurpitäjään. Koska matka kirkkoon oli pitkä ja tieyhteyksiä ei ollut, kesäisin vainajat oli haudattava järvien saariin. Uurainen liitettiin Saarijärven seurakuntaan 1639.[6]

Uurainen mainitaan vanhoissa asiakirjoissa kylän ruotsinkielisellä nimellä (ruots. Urais muodossa Uhrais (1741).[2] Siitä tuli asutuksen lisääntyessä Saarijärven rukoushuonekunta 1801. Pappila sijaitsi tällöin Uuraisten kylässä, mutta ensimmäinen kirkko nousi 1803 Kuukkajärven kylän Minkkilän talon maille Ison Kuukkajärven lounaispäähän.[2][6][7] Siksi seudusta käytettiin Uuraisten ohella nimiä Kuukkajärvi (Kuukkajärvi eller Uurais Bönehus (1839)), Kuukka ja Minkkilä (Uurais eller Minkilä Bönehus gäll (1848)). Nimien runsautta selittävät osaltaan kuukkajärveläisten anomukset, joissa puhuttiin kirkon tai rukoushuoneen perustamisesta nimillä Kuukkajärven kirkko (1787) ja Minkkilän rukoushuone (1800).[2] Kappeliseurakunnaksi Uurainen tuli 1856. Uuraisten kunta perustettiin 1868. Itsenäisen seurakunnan aseman kappeliseurakunta sai 1886 tai 1887.[2][6]

Kylännimi Uurainen perustuu järven nimeen. Kirkonkylän eteläpuolella sijaitsee kaksi järveä: Iso-Uurainen ja Pieni-Uurainen. Järvien välisen Takapuron kohdalla on aiemmin ollut salmi ja järvet ovat voineet olla yhtä Uurainen-nimistä järveä. Järvi on saanut nimensä salmesta, jonka itäpuolella on Uuraisenmäki. Sanalla uuro on merkitys ’(puron) uoma’.[2]

Uuraisten koulukeskus (Uuraisten yhtenäiskoulu).

Uuraisten kirkonkylällä toimivia julkisia palveluja tarjoavat muun muassa Uuraisten yhtenäiskoulu (Uuraisten koulukeskus),[8] Uuraisten terveysasema,[9] Uuraisten kunnantalo, [10] Uuraisten paloasema[11] ja Uuraisten kirjasto.[12][3] Kirkonkylän kaupallisia palveluja ovat esimerkiksi Osuusliike Keskimaan Sale-kauppa. [13]

Uuraisten kirkko sijaitsee metsäisellä mäellä Uuraisten kirkonkylän taajama-alueen ulkopuolella luoteessa.[14][3]

Lähteet muokkaa

  1. Uurainen (myös MML:n Nimistön tietokortti: Uurainen) Asutusnimihakemisto. Kotimaisten kielten keskus, kotus.fi. Viitattu 17.8.2021.
  2. a b c d e f Sirkka Paikkala (SP): Uurainen (s. 481) Suomalainen paikannimikirja. Kotimaisten kielten keskus, kotus.fi. Viitattu 17.8.2021.
  3. a b c d Uuraisten kk Kansalaisen karttapaikka, asiointi.maanmittauslaitos.fi. Viitattu 17.8.2021.
  4. Pikku-Kuukka (14.654.1.002) Järviwiki. Viitattu 18.8.2021.
  5. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2019 (valitaan väkiluku 31.12. (2019) ja taajamaksi Uuraisten kk.) Tilastokeskuksen PxWeb-tietokannat. Tilastokeskus. Viitattu 17.8.2021. [vanhentunut linkki]
  6. a b c d Kalevi Rikkinen (toim.) ja Hannes Sihvo (toim.), Finlandia: Otavan iso maammekirja, Otava, 1985 (ISBN 951-1-08345-7, viitattu 17 elokuuta 2021), Uurainen , s. 127-128 (Osa 5: Keski-Suomi, Etelä-Savo) 
  7. Iso-Kuukka (14.654.1.001) Järviwiki. Viitattu 18.8.2021.
  8. Uuraisten Koulukeskus - Yhteystiedot Uuraisten kunta via peda.net. Viitattu 18.8.2021.
  9. Uuraisten terveysasema Keski-Suomen hyvinvointialue, hyvaks.fi. Viitattu 10.6.2023.
  10. Kunta ja hallinto - Yhteystiedot Uuraisten kunta, uurainen.fi. Viitattu 18.8.2021.
  11. Keski-Suomen pelastuslaitos Saarijärven paloasemaryhmä Keski-Suomen pelastuslaitos. Arkistoitu 17.8.2021. Viitattu 18.8.2021.
  12. Uuraisten kirjasto Keski-kirjastot, keski.finna.fi. Viitattu 18.8.2021.
  13. Heli Kaski: Uuraisille tulossa uusi kaupparakennus – kunta ja Osuuskauppa Keskimaa uudenlaiseen yhteistyöhön 17.6.2021. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 18.8.2021.
  14. Uuraisten kirkko kyppi.fi. Viitattu 18.8.2021.