Avaa päävalikko

Pihtiputaan kirkko

kirkko Pihtiputaalla

Pihtiputaan kirkko on Pihtiputaan kunnassa sijaitseva puinen ristikirkko. Kirkko on vanhin käytössä kirkkorakennus Keski-Suomessa.[1]

Pihtiputaan kirkko
Pihtiputaan kirkko vuonna 2013
Pihtiputaan kirkko vuonna 2013
Sijainti Pihtipudas
Koordinaatit 63°22′12″N, 025°34′10″E
Seurakunta Pihtiputaan seurakunta
Rakentamisvuosi 1783
Suunnittelija Simon Silvén
Materiaali Puu
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Kirkon rakennusvaiheetMuokkaa

 
Pihtiputaan kirkon sisätilat nykyään. Alttaritaulu on maalannut Martta Helminen vuonna 1925.
 
Näkymä urkulehterille päin. Lehterikaiteen kuvat ovat Lauri Välkkeen maalamat.

Vuonna 1780 pihtiputaalaiset saivat Porvoon hiippakunnan tuomiokapitulilta luvan rakentaa hautausmaansa yhteyteen rukoushuoneen haluamallaan tavalla. Kirkkoa alettiin rakentaa talkoovoimin kirkonrakentaja Simon Silvénin eli Simo Jylkän johdolla, ja se valmistui vuonna 1783. Virallinen, yli-intendentinviraston myöntämä rakennuslupa kuitenkin puuttui. Kun kruununnimismiehelle paljastui talkoolaisten rakentavan luvatta ristikirkkoa, tämä valitti asiasta Vaasan läänin maaherralle, mutta valitus raukeni tuomiokapitulin lupaukseen viitaten.[2]

Kirkossa oli alun perin hirsiset sisäseinät, tervattu aumakattoinen paanukatto ja se oli muistitiedon mukaan väriltään punainen. Ikkunat olivat pienet, eikä kirkossa ollut lehtereitä.[3] Saarnatuolina toimi Viitasaaren kirkon vanha saarnatuoli.[4]

1870-luvulle tultaessa kirkko oli pääsyt varsin huonoon kuntoon, ja sen korjaamisen sijaan harkittiin jopa vanhan kirkon purkamista ja uuden rakentamista tilalle. Koska hirsirunko oli kuitekin hyväkuntoinen, seurakunta päätyi kirkon korjaukseen. Korjaustyötä johti kirkonrakentaja, rakennusmestari Mikko Karjalahti. Vuonna 1874 valmistuneessa korjauksessa kirkko sai nykyisen hahmonsa.[5] Kirkon kivijalkaa korotettiin, katto päällystettiin päreellä ja katto sai erityiset pikkupäädyt. Katon harjalla ollut paanutettu viiritanko korvattiin kahdeksankulmaisella lanterniinilla. Ulkoseinien karkea pystylaudoitus vaihdettiin höylätyksi vaakalaudoitukseksi ja kirkon ikkunoita suurennettiin, joka teki sisätiloista paljon aikaisempaa valoisemmat. Sisätilojen suurin rakenteellinen muutos oli lehterien rakentamien. Myös saarnatuoli ja alttari uudistettiin.[6]

1920-luvulla kirkon katto uusittiin galvanoidusta pellistä ja kirkko maalattiin ulkoa vaalenkellertäväksi.[7] Laajempi uudistus tehtiin toisen maailmansodan jälkeen arkkitehti Juhani Viisteen johdolla. Vuonna 1950 valmistuneessa korjauksessa kirkkoon asennettiin sähkövalaistus, keskuslämmitys ja palotikkaat. Ulkokatot ja seinät maalattiin ja sisätila sai nykyisen vaaleansinertävän värityksensä.[8]

Kirkkoon tehtiin laaja restaurointi vuosina 1991–1992, jonka suunnitteli arkkitehti Matti Leibner.Tällöin kirkon ulkoasua palautettiin lähemmäksi vuonna 1874 tehdyn korjauksen asua.[1][2] Remontin yhteydessä sisätiloihin asennettiin runsaasti uutta tekniikkaa sekä rakennettiin sosiaalitilat.[9]

Kirkon sisustusMuokkaa

Köyhällä maalaisseurakunnalla ei ollut varaa hankkia uuteen kirkkoon alttaritaulua, vaan alttarilla oli pitkälle 1800-luvulle kipsinen ristinpuulla roikkuva Kristus-kuva. 1800-luvun alkupuolella alttarilla oli myös puinen, karkeatekoinen apostoli Pietaria esitävä veistos. Kirkon ehtoollisvälineinä käytettiin turkulaisen Anders Christian Levónin vuonna 1807 hopeasta valmistamia kalkkia ja pateenia.[10]

1890-luvulle tultaessa krusifiksi oli korvattu helvettiaiheisella alttaritaululla, joka kuitenkin oli "räikeätekoinen" minkä takia kirkkoneuvosto yritti korjauttaa sen. Taulu meni kuitenkin korjauksessa lopullisesti pilalle. Seuraavaksi hankittiin Jeesusta, Mariaa ja enkeleitä kuvaava alttaritaulu. Perimätiedon mukaan muuan papeista määräsi alttaritaulun ja kaikki muutkin kuvat kirkosta poistettavaksi, koska piti niitä kuvanpalvontana. Joka tapauksessa 1900-luvun alussa alttaritauluna oli leveille lankuille maalattu tyhjä risti.[11]

Kirkon nykyinen alttaritaulu on peräisin vuodelta 1925, ja sen aiheena on kirkon kattopalkkiin kirjoitetut Jeesuksen sanat: "Tulkaa minun tyköni kaikki". Maalauksen on tehnyt tamperelainen taiteilija Martta Helminen.[7][9] Varat tauluun hankittiin ompeluseurojen tuloilla.[9][12]

Kirkon sisäkatto ja lehteriaidat koristeltiin 1940–1950-luvun taitteessa. Katon evankelistat ja lehtereiden Jeesuksen elämää kuvaavat tarinat maalasi taiteilija Lauri Välke.[8]

Ensimmäiset urut kirkko sai vuonna 1941, jolloin sinne asennettiin Kangasalan urkutehtaan 16-äänikertaiset urut.[7] Kirkon nykyiset urut on valmistanut myöskin Kangasalan urkutehdas vuonna 1980.[9]

Kirkko on saanut myös seurakuntalaisiltaan useita lahjoituksia, kuten kristalliset kattokruunut, ehtoollisvälineet sekä vihkiryijyn.[13]

KellotapuliMuokkaa

 
Pihtiputaan hautausmaan sankarihaudat ja vuonna 1813 rakennettu kellotapuli.

Vuonna 1785 kirkon oheen rakennettiin erillinen puinen kellotapuli, joka oli ns. pukkitapuli. Pukkitapulissa oli ristiin asetetut jykevät hirret, jotka kannattelivat sadekatosta. Pihtiputaalla vainajat kuljetettiin tapulin läpi kirkkomaalle. Huonokuntoiseksi käyneen pukkitapulin tilalle päätettiin vuonna 1813 rakentaa uusi tapuli, joka on käytössä edelleen. Sen rakennusmestarina toimi kalajokelainen kirkonrakentaja Nils Koskela eli Mjörk.[10] Kellotapulin katto päällystettiin päreillä vuoden 1874 kirkon korjauksen yhteydessä.[14]

Ensimmäinen kirkonkello Pihtiputaan pukkitapuliin ostettiin kokkolalaiselta kauppiaalta Jacob Rahmilta, joka tilasi kellon tukholmalaiselta valimolta. Kello noudettiin Kokkolasta keväällä 1785 ja se otettiin käyttöön seuraavana talvelna. Seurakunnan toinen kirkonkello hankittin vuonna 1875, jolloin seurakuntalaiset olivat vaurastuneet tukkikaupoilla. Kello valmistettiin Osbergin ja Baden valimossa Helsingissä.[10]

LähteetMuokkaa

  • Haapio, Markku & Luostarinen, Laura: Suomen kirkot ja kirkkotaide, osa 2. Etelä-Suomen Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-9064-28-1.
  • Mönkkönen,Lauri: Korpikappelina ja syrjäseurakuntana – Pihtiputaan evankelis-luterilaisen seurakunnan vaiheita vuosina 1780–1956. Teoksessa Pihtiputaan kirja II. Toim. Mauri Mönkkönen. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan julkaisuja 37. Pihtipudas-Seura, Jyväskylä 2000; s. 229–254.
  • Mönkkönen,Lauri: Voimakkaan murroksen aikaa. Teoksessa Pihtiputaan kirja II. Toim. Mauri Mönkkönen. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan julkaisuja 37. Pihtipudas-Seura, Jyväskylä 2000; s. 339–486.
  • Siivola, T. W. & Pihkala, Raimo: Pihtiputaan seurakunnan entisyyttä. Teoksessa Pihtiputaan kirja. Toim. Jussi T. Lappalainen. Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan julkaisuja 2. Pihtiputaan kunta ja seurakunta, Pieksämäki 1964; s. 319–334.
  • Pihtiputaan seurakunnan esite.
  • Pihtiputaan seurakunta: Kirkot evl.fi. Viitattu 6.12.2014.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Mönkkönen 2000, s. 428.
  2. a b Mönkkönen 2000, s. 231.
  3. Mönkkönen 2000, s. 231–232.
  4. Siivola & Pihkala 1964, s. 327.
  5. Mönkkönen 2000, s. 236.
  6. Mönkkönen 2000, s. 236–237.
  7. a b c Mönkkönen 2000, 248.
  8. a b Mönkkönen 2000, s. 249.
  9. a b c d Pihtiputaan seurakunta: Kirkot Viitattu 6.12.2014.
  10. a b c Mönkkönen 2000, s. 232.
  11. Mönkkönen 2000, s. 237–238.
  12. Siivola & Pihkala 1964, s. 328.
  13. Siivola & Pihkala 1964, s. 329–330.
  14. Mönkkönen 2000, s. 237.

Aiheesta muuallaMuokkaa