Avaa päävalikko

Phillip LaMarr (s. 24. tammikuuta 1967 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja koomikko. Hänet tunnetaan erityisesti televisiosarjasta Mad Tv, sekä useista äänirooleista animaatioissa.

Phil LaMarr
Phil LaMarr Comic-Conissa vuonna 2010.
Phil LaMarr Comic-Conissa vuonna 2010.
Henkilötiedot
Koko nimi Phillip LaMarr
Syntynyt 24. tammikuuta 1967 (ikä 52)
Yhdysvallat Los Angeles, Kalifornia
Kansalaisuus Yhdysvallat
Näyttelijä
Taiteilijanimet Phil LaMaar
Phil La Marr
Phil Lamarr
Aktiivisena 1991–
Merkittävät roolit Useita rooleja
(Mad Tv)
Hermes Conrad
(Futurama)
Samurai Jack
(Samurai Jack)
Static
(Static Shock)
Vihreä Lyhty
(Justice League)
Wilt
(Foster's Home for Imaginary Friends)
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb

Sisällysluettelo

BiografiaMuokkaa

LaMarr syntyi Los Angelesissa ja kävi myös koulunsa siellä. Hän muun muassa kävi koulua Pohjois-Hollywoodin Harvard-Westlakessa sekä Yalen yliopistossa, jonka aikana LaMarr kiinnostui näyttelemisestä ja erityisesti komediasta. Valmistuttuaan vuonna 1989 hän matkusti Chicagoon opiskellakseen ja kehittyäkseen näyttelijänä.

NäyttelijänäMuokkaa

Vaikka LaMarr teki 1980-luvulla ensimmäisen roolinsa animaatioon, varsinaisesti hän kuitenkin esiintyi säännöllisesti 1990-luvun alusta lähtien tehden useita esiintymisiä televisiosarjoissa, kuten Bel-Airin prinssi, Wings, Hulluna sinuun ja Mad TV. LaMarr jatkoi Mad Tv -sarjassa aina vuoteen 2000 asti, jonka jälkeen hän ei enää halunnut jatkaa sopimustaan. Sarjan jälkeenkin LaMarr on esiintynyt vierailevissa rooleissa televisiosarjoissa kuten NYPD Blue, Philly ja Eve.

ÄäninäyttelijänäMuokkaa

Myös ääninäyttelijänä tunnettu LaMarr teki ensimmäisen ääniroolinsa jo 1980-luvulla, jonka jälkeen hän opiskeli improvisointia collegessa ja muutti Los Angelesiin tullakseen näyttelijäksi.[1] LaMarr teki seuraavan ääniroolinsa 1990-luvun lopulla animaatioissa kuten Futurama, Family Guy ja Kukkulan kuningas. Ensimmäisen pääroolin LaMarr sai vuonna 2000 animaatiosta Static Shock, jossa hän ääninäytteli nuorta teini-ikäistä sankaria. Vuotta myöhemmin LaMarr sai kaksi pääroolia lisää sarjoissa Samurai Jack ja Justice League. Nämä ääniroolit myös auttoivat hänen tunnettavuuttaan ääninäyttelijänä.

FilmografiaMuokkaa

ElokuvatMuokkaa

Vuosi Elokuva Rooli Huomioita
1994 Pulp Fiction Marvin
Pat - ikuinen arvoitus näyttämömanageri
1995 Sawbones Stanley Johnson
1996 Bio-Dome assistentti
1998 Free Enterprise Eric
Zoomates Warren, asianajaja, kundi #1 äänirooli, lyhytelokuva
The Thin Pink Line Jimmy "Licorice Whip" Wilson independent-elokuva
Suicide, the Comedy Erik
Gen 13 Alex Fairchild äänirooli
1999 Eat Your Heart Out näyttämömanageri
Kill the Man Marky Marx
2000 A Man Is Mostly Water todistaja
2001 Speaking of Sex Joel Johnson Jr.
2002 Powerpuff Girls-elokuva IP-isäntä, paikallinen uutisankkuri äänirooli
Jane White Is Sick & Twisted Bert kulttielokuva, independent-elokuva
Cherish joogaohjaaja
Manna from Heaven kasinon varajohtaja independent-elokuva
2003 Scooby-Doo ja vampyyri Daniel Illiwara, kuningas äänirooli
Animatrix Duo
Evil Alien Conquerors Vel-Dan
2004 Scooby Doo ja Loch Nessin hirviö Angus Haggart, vapaaehdokas #2 äänirooli
Hain tarina katkarapukauppias
Spider-Man 2 junan matkustaja kreditoimaton rooli
Win, Lose and Kaboom Bolbi, brittiläinen turisti äänirooli
Kenguru-Jack Las Vegasissa Mikey, Rico
2005 The Proud Family Movie tohtori Carver valeasussa, lautakunnan jäsen
Family Guy Presents Stewie Griffin: The Untold Story Ollie Williams, sivuäänet
Back by Midnight Mile Away
Kim Possible: Päättäjäispainajainen sivuäänet
2006 Hellboy Animated: Sword of Storms työvaliokunnan jäsen, pilotti, sivuäänet
The Adventures of Brer Rabbit Brer Gator äänirooli
Choose Your Own Adventure: The Abominable Snowman Pasang
Tekkonkinkreet Dusk äänirooli, englanninkielinen jälkiäänitys
2007 Futurama: Benderin jättikeikka Hermes Conrad, Bubblegum Tate, sivuäänet
Doctor Strange: The Sorcerer Supreme Miro, sivuäänet
Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat sivuäänet
Cook Off! pastori Thaddeus Briggs
Billy & Mandy's Big Boogey Adventure avaruusrosvo, ilkeyden jäätikkö, Dracula, tuomari Roy Spleen, alamaailman poliisi äänirooli, televisioelokuva
The Happiest Day of His Life aviomies samassa puvussa lyhytelokuva
Terra kangaskauppias äänirooli
2008 Futurama: Moniniskainen monsteri Hermes Conrad, hevostenkorjaajarobotti, Ndulu, Robotti 1-X, miljonäärirobotti, Bolt Rollands, sivuäänet
Futurama: Benderin peli Hermes Conrad, hermafrodiitti, Dwight Conrad, Pay 'n' Chew -robotti, nibblonialainen #1, orjarobotti, Peaches, sivuäänet
Dragonlance: Dragons of Autumn Twilight Riverwind, Gilthanas äänirooli
Madagascar 2 opas
Velipuolet toinen kodinostaja
Underfist: Halloween Bash Dracula, isoäiti, Bougersnatch äänirooli, televisioelokuva
Quid Pro Quo Wannabe-ryhmänjohtaja independent-elokuva
2009 Futurama: Vihreän ajan tuolle puolen Hermes Conrad, sivuäänet
Old Dogs Joe
He's Such a Girl opettaja independent-elokuva
Afro Samurai: Resurrection teiniafrosamurai äänirooli
Utelias Vili 2: Seuraa tuota apinaa eläintarhan työntekijä
2010 Batman: Under the Red Hood Rick, Bulk
Kissat ja koirat: Katti Katalan kosto Paws, selostava kissavakooja
Scooby-Doo! Camp Scare Darryl
Tom and Jerry Meet Sherlock Holmes Spike, poliisimies
2011 Real Steel ESPN-nyrkkeilykommentaattori
Hoodwinked Too! Hood vs. Evil Ernesto, Wood äänirooli
The Pee-Wee Herman Show on Broadway Cowboy Curtis
Lego Star Wars: The Padawan Menace Darth Vader, Jar Jar Binks, Bail Organa, tasavallan vartija äänirooli
Prep & Landing: Naughty vs. Nice Crumples äänirooli, lyhytelokuva
2012 Zambezia - Lintukodon siipiveikot kuuluttajalintu äänirooli
Tom and Jerry: Robin Hood and His Merry Mouse Spike
A Night at the Silent Movie Theater Randall
Beverly Hillsin hienostohauva 3: Viva La Fiesta! Diego, Black Labbeth Bassist äänirooli
2013 Kumba Elder #2
Scooby-Doo! Mecha Mutt Menace Stan, tehtävän hallinta äänirooli, lyhytelokuva
Tom and Jerry's Giant Adventure Spike äänirooli
2014 Space Dogs 2: Kuumatka Lenny
Men, Women & Children Shrink
Muffin Top: A Love Story Peter Durton
2015 Batman Unlimited: Animal Instincts Ihmislepakko äänirooli
Raise the ToyGantic Ray Watson lyhytelokuva
Curious George 3: Back to the Jungle lentokonemekaanikko, pato-operaattori äänirooli
2016 Batman Unlimited: Mechs vs. Mutants Ihmislepakko, tohtori Kirk Langstrom, Arkhamin mielisairaalaan vartija
Lego DC Comics Super Heroes: Justice League - Cosmic Clash Brainiac
Bling sivuäänet
2017 DC Super Hero Girls: Intergalactic Games Will Magnus äänirooli
Deep Artie
CarGo Fred-poliisiauto, Vauhdikas Tulipallo, romurallin selostaja
The Emoji Movie sivuäänet
2018 Ihmeperhe 2 Murskari, Säkäri äänirooli
Lego DC Comics Super Heroes: The Flash Firestorm, Jason Rusch
In This Gray Place komisario Arnold Koch
2019 Leijonakuningas Impala

TelevisiosarjatMuokkaa

Vuosi Televisiosarja Rooli Huomioita
1983 Mister T Woody äänirooli, tuntemattomat jaksot
1991 This Week in Joe's Basement kundi ruokasalissa 1 jakso
Murphy Brown Ben Lawson
The Royal Family herra Spencer
1992 Koira haudattuna assistentti
1993 Hulluna sinuun Marshall
Bel-Airin prinssi Edward
Wings Gil-mekaanikko
L.A. Law reportteri #3
The Second Half portieeri
1994 Hangin' with Mr. Cooper Leonard Pickett
The George Carlin Show Bob Brown 7 jaksoa
1995 Get Smart jatsilaulaja 1 jakso
Living Single Joe
1995-2000 Mad Tv useita rooleja
1997, 1999 Happily Ever After: Fairy Tales for Every Child toinen kyyhky, uusi pormestari, munkki, maistraatti äänirooli, 2 jaksoa
1998 Villit Marjaset höyrylaivan kapteeni, Tuku
1999, 2003 Hey Arnold! Jamie O. Johanssen
1999-2009 Kukkulan kuningas Roger "Booda" Sack, tarjoilija, Hart, Early, Pa, hätätyöläinen, Travis, tuomari, suosittelija, Vietnamin sodan veteraani, soihdunkantaja #2, Earl, Bennett, Texasin metsänvartija Payton, Ramsey äänirooli, 21 jaksoa
1999-2013 Futurama Hermes Conrad, pastori Saarnaajabotti, Ethan "Bubblegum" Tate, Dwight Conrad, Antonio Calculon Jr., sivuäänet
1999-2019 Family Guy Ollie Williams, tuomari, TV-selostaja, lääkäri, ministeri, musta Gif, D.J. Butcher, musta mies, musta väri, BET-selostaja, Ellis Boyd "Red" Redding, Portland, Redd Foxx, huutavat mustat delfiinit, asiakas, turisti Gettysburgissa, valkoinen henkilö #1, Muddy Waters, murtovaras, luolamies, Morgan Freeman, seurakuntalainen #2, Gary Coleman, kongressimies, Pa, lääkintämies, Chris Tucker, Louis Farrakhan, professori, Donald, presidentti, räppäri, musta koomikko, lakimies, Bernard Shaw, Alfonso Ribeiro, sutenööri, pizza-asiakas, koripalloilija, uhkapeluri Dan, Rupert, Kofi Annan, N-sanan Jim, lihava Albert, Jesse Jackson äänirooli, 64 jaksoa
2000 Buzz Lightyear of Star Command Rocket Crocket, Smeego, suojelija, vanki äänirooli, 5 jaksoa
2000, 2001 Saman katon alla Steve 2 jaksoa
Nikki Richard
Clifford the Big Red Dog ruskea koira Al, selostaja ohjelman lopussa äänirooli, 3 jaksoa
Clerks: The Animated Series Axel Foley äänirooli, 2 jaksoa
2000-2002 Vaipparalli Rex, sivuäänet 3 jaksoa
2000-2004 The Weekenders Carver Descarters, Carverin isä, valmentaja Ned Colson, Bluke äänirooli
Static Shock Static, Virgil Hawkins, John Stewart / Vihreä Lyhty, Tracy McGrady, Spin Drive, vanhempi Static, reportteri, ensihoitaja, kyttä
2001 NYPD Blue Sidney Thompson 2 jaksoa
Philly Anthony
Disneyn Tarzanin legenda Basuli äänirooli, 4 jaksoa
2001-2002 Invader ZIM M-kirjain, Kakkakoira, valkotakki #1, Moogumit, vauvan murinat äänirooli, 5 jaksoa
Da Mob Sir Hamsta Booty äänirooli, seitsenosainen minisarja
2001-2004 Justice League John Stewart / Vihreä Lyhty, vartija, thanagarialainen sotilas, kyttä, Lordi Vihreä Lyhty, nilkki katolla, stadionin selostaja, komentaja, Chris McGee, etsijä, siviili, pilotti #1, raivoisa sotamies, natsisotilas, kovis, rekkakuski, reportteri, gorillasotilas, kuski, gladiaattori, kirurgi, navigaatiovirkailija, tarjoilija, mölyäjä, Ed Reiss, kenraali äänirooli
2001-2005 The Proud Family Michael, valmentaja Collins, sivuäänet 19 jaksoa
2001-2007 Harvey Birdman, Attorney at Law Black Vulcan, Barker, poliisimies, superisä, kundi, PELKO #2, siviili #2 äänirooli, 9 jaksoa
The Grim Adventures of Billy & Mandy Hector Con Carne, Irwinin isä, Dracula, Irwinin mummo, tuomari Roy Spleen, koomikko, hirviöpizza, Sobek, kovis #2, ääni #4, mies #2, nainen #2, Ura, valamies #3, kertoja, postimies, omena, ranskalainen mies, urheiluselostaja äänirooli, 32 jaksoa
2001-2017 Samurai Jack Samurai Jack, sivuäänet
2002 The Zeta Project Schiz, sijainen äänirooli, 1 jakso
The Cartoon Cartoon Show Kapteeni Amerikiiltävä, mainosselostaja, X-19
2002-2004 Ozzy & Drix Osmosis Jones äänirooli
2002-2007 Kim Possible Vinnie äänirooli, 6 jaksoa
2003 Ilman johtolankaa Tom Lewis Jr. 1 jakso
A.U.S.A. selostaja
Fillmore! vanhin mies, koppava oppilas, Nelson Kelloch, MC äänirooli, 2 jaksoa
2003-2004 Evil Con Carne Hector Con Carne, sotamies #2, paleoantropologi, natiivi, äijä #3, radioääni, pilotti, HCCBDD, hyeena, koira äänirooli
2003-2006 Roni Neutroni Bolbi
2004 Todistettavasti syyllinen Kiki Solano 1 jakso
Bernie Mac Show Orlando
Reno 911! renttu 2 jaksoa
Dave the Barbarian itkijä, Strom-tappaja, rumempi hirviö, vanhempi virkailija, kirjastonhoitaja äänirooli, 2 jaksoa
Johnny Bravo rakennustyöläinen, tanakka rypälemies, kala äänirooli, 1 jakso
Tehotytöt Katanga, ulosheittäjä, Guvn'r, Big John, Peses Bill äänirooli, 2 jaksoa
Cartoon Moonsoon Corey, CC Daily, Markko, Dante, Randall Jones, Razo Hiro äänirooli, 8 jaksoa
Megas XLR Rob, R.E.C.R., T-botti äänirooli, 2 jaksoa
Timmy ja haltijakummit herra Pfeiffer äänirooli, 1 jakso
ChalkZone ilkeä joulupukki, Boris, Mahaha, ilmatyynykilpikonna äänirooli, 3 jaksoa
2004, 2005 Eve Coleman 3 jaksoa
What's New, Scooby-Doo? Toddy Stickfigger, eversti Henry Thomwald, shamaani äänirooli, 2 jaksoa
2004-2006 Justice League Unlimited John Stewart / Vihreä Lyhty, Teräs, John Henry, Irons, S.T.R.I.P.E., Patrick Dugan, Static, Virgil Hawkins, nurkkamies, Angelo Bend, Cadmusin tiedemies, Bashari, Machiste, Gorgon, Lordi Vihreä Lyhty, vahtitornin henkilö #1 ja #2, pokerinpelaaja äänirooli
2004-2009 Foster's Home for Imaginary Friends Wilt, sivuäänet
2005 Second Time Around Myron 1 jakso
Barbershop Derrick 4 jaksoa
My Life as a Teenage Robot Orion, poika äänirooli, 1 jakso
Hi Hi Puffy AmiYumi jatsiääni
Danny Phantom Tuckerin isä
The Save-Ums! Sal
Catscratch Squeakus
Higglytown Heroes Hengenpelastaja
Maya & Miguel herra Shue
2005, 2006 Loonatics Unleashed Drake Sypher äänirooli, 3 jaksoa
The Life and Times of Juniper Lee Mant, Donnie, vanha mies, Charlie
2005-2008 My Gym Partner's a Monkey Bull Sharkowski, keisaripingviini, Larry Raccoon, Adam #3, poro, Mauricio Polar Bear, Phinneas, merihevosen poikanen, viihdereportteri, sudenpentu, Bill Sharkowski, Avaruusolioherra En Tehnyt, onkikala #2, Endugu Elephant, vihainen mies, shoppailija #3, peura #1 ja #2 äänirooli
2005-2017 Robot Chicken Cancellation Joe, Bernard Lowe, Douglas-saalistaja, Shôtarô Kaneda, Ang Lee, musta Michael Jackson, orava äänirooli, 4 jaksoa
2006 The Jake Effect Marcus 1 jakso
Batman Maximillion Zeus äänirooli, 1 jakso
Spies-tytöt Boogie Gus
Avatar Maan kuningas, sivuäänet 3 jaksoa
2006, 2007 Drawn Together kuljettaja äänirooli, 3 jaksoa
2006-2007 Class of 3000 Philly Phil, Cheddar-mies, Jared, mies, Rennie #1, taksikuski, vihainen tuomari, Timmy, Milton, ilmaisutaidon oppilas #1, ilmaisutaidon opettaja, Lot-Tse, jalkapalloilija, Efron Von Kingsley, Andrew, selostaja, sirkustaideoppilas, Yksisarvinen, Brooklyn Bill, kaksoisagentti, alokas Lance, herra Min, Muurahaismies, Dustin, Elron, herra Gawn, Iron Bill äänirooli
2007 Perheen kalleudet Kurt 1 jakso
Jäitä hattuun apteekkari
Afro Samurai veli #1, #3 ja #5, teiniafrosamurai, Kunro äänirooli, viisiosainen minisarja
Celebrity Deathmatch pastori Juoksu äänirooli, 1 jakso
Friday: The Animated Series Craig äänirooli, kuusiosainen minisarja
2007, 2008 Vaihdokit M.C. McC äänirooli, 3 jaksoa
2007-2009 Chowder Ancho, Roquefort, Muffin Tops, Tähtihattumies, vanha kertoja äänirooli, 4 jaksoa
2008 The McCaingels Obaman työläinen 1 jakso
2008-2009 Wolverine and the X-Men Bolivar Trask, Remy LeBeau, Gambiitti äänirooli, 5 jaksoa
Hämmästyttävä Hämähäkkimies Randy Robertson, Robbie Robertson, Fancy Dan, Homonculus #1, Kimmoke, aluksen ruorimies, metsänvartija äänirooli, 14 jaksoa
Transformers: Animated Jazz, Jetstorm, Omega Supreme (3. kaudella), Alpha Trion, Oil Slick äänirooli, 12 jaksoa
Finias ja Ferb katuesiintyjä, sivuäänet 5 jaksoa
2008-2013 The Garfield Show sivuäänet
2008-2014 Star Wars: The Clone Wars Bail Organa, Orn Free Taa, Kit Fisto, Zin Paulness, Clu Lesser, Veli Lemcke, taktinen droidi, Muunin tuomari, päällikkökapteeni Pieter, kuolonvahtisotilas #1, Quarrenin sotilas #1, Alderaanin vartija, Gume Saam, senaatin vartija #2, TX-20, senaattori Philo, Amit Noloff äänirooli, 20 jaksoa
2009 Back on Topps Bliesner tuntemattomat jaksot
Wow! Wow! Wubbzy! Jam-Jam James äänirooli, 1 jakso
Seth MacFarlane's Cavalcade of Cartoon Comedy Harry
The Goode Family Solosolo, Maffew, rehtori Whitmore, kovis #2, hipsteri, Joaquim äänirooli, 3 jaksoa
Popzilla useita äänirooleja tuntemattomat jaksot
The Super Hero Squad Show Kapteeni Jamaika äänirooli, 1 jakso
Rahan Enon, Crao, Mogo
2009-2011 Glenn Martin DDS Erasmus, Jersey Pete, Bert-ukki, tohtori Rudy äänirooli, 5 jaksoa
2009-2014 Castle tohtori Holloway 3 jaksoa
2010 Svetlana Phil
Black Panther T'Shan, sihteeri, teknologiaoperaattori #2, selostaja #1, vartiomies, wakandalainen #1 äänirooli, 3 jaksoa
G.I. Joe: Renegades tohtori Carl Greer, saarnaaja, Scrap-Iron äänirooli, 1 jakso
2010, 2011 Big Time Rush Haukka 3 jaksoa
2010-2012 The Avengers: Earth's Mightiest Heroes Jarvis, Simon Williams, Ihmemies, lapsi-Kang, komentajaupseeri, Hulkbuster-sotilas, AIMin sotilas, HYDRAn sotilas, SHIELDin tohtori, kameramies äänirooli, 18 jaksoa
2010-2013 Young Justice Kuningas Orin, Vesimies, Vihreä Kuoriainen, suurlähettiläs, Dubbilex, Mongul, Mantan sotamies, mainosääni, L-Ron, Virgil Hawkins, Alfajohtaja, tiedemies äänirooli, 16 jaksoa
2011 James Elroy's L.A.: City of Demons Barko 3 jaksoa, dokumenttisarja
State of Georgia Jules 2 jaksoa
The LeBrons sivuäänet 1 jakso
Generator Rex Rombauer, nopeasti puhuva selostaja äänirooli, 1 jakso
Utelias Vili roskakuski, laitoksen johtaja, Dewey Freezum äänirooli, 2 jaksoa
Anohana: The Flower We Saw That Day opettaja äänirooli, 1 jakso, englanninkielinen jälkiäänitys
2012 Bite Me Rod Putman 6 jaksoa
Happy Endings Phil 1 jakso
The Tonight Show with Jay Leno Jay Leno Kärsijä
Space Guys in Space Gahd 14 jaksoa
Napoleon Dynamite teknikko, postimies, johtava gorillalaulaja, Silver Mime äänirooli, 4 jaksoa
Scooby-Doo! Mystery Incorporated Melvin Keisterbaum äänirooli, 1 jakso
Black Dynamite kilpailija X, Muhammed Ali
2012-2013 Inside the Legend Chaz Hannigan, Einsteintwain, Oedipus, Pyhä Pietari, John Henry yhdeksänosainen minisarja
The High Fructose Adventures of Annoying Orange krutonkivartija, Rogi, kananmunakasvi, Brianca, fusillilapsi, autopilotti, Korni äänirooli, 7 jaksoa
Kaijudo: Rise of the Duel Masters Gabe Wallace, Aqua Seneschal, Carny, Finbarr, lävistävä näkijä, Prickleback, Slyth, Ronald Wallace, Donald Wallace, Blastforgen orjuuttaja, Phil Wallace, mies, navigaattorikätyri, manageri, ninjakurpitsa, herra Boyd, Drakonin vartija, Drakonin sotilas #1, päällikkö Thorn-Bringer, Blastforgen orjakauppias äänirooli
2012-2017 Ultimate Spider-Man Cloak, Walter Cage, SHIELDin agentti #1, opettaja, Dormammu, Jarvis äänirooli, 11 jaksoa
Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat Baxter Stockman, rekkakuski, työläinen #3 äänirooli, 18 jaksoa
2013 Isän tyttö Nolan 1 jakso
Comedy Bang! Bang Ricky Nichols
Adventure Time Hypnopappi, Mo-Mo äänirooli, 1 jakso
Pound Puppies Steven, lääkäri, presidentti Bigman, helikopteripilotti äänirooli, 2 jaksoa
2013-2015 Regular Show Koiranpentumies-Koiranpentumies, Kyle Garrity, kehon huono kaveri #2, tuomari, Cash Bankis, äijä #1 äänirooli, 3 jaksoa
2013-2016 Turbo FAST Smoove Move äänirooli
2013-2018 American Dad! Curly Neal, assistentti, agentti Crisp äänirooli, 4 jaksoa
2014 The League of S.T.E.A.M. tohtori Herbert Griffin 1 jakso
Mixels Chomly, Flurr, Tentro äänirooli, 3 jaksoa
Hulk and the Agents of S.M.A.S.H. Dormammu äänirooli, 2 jaksoa
Ben 10: Omniverse Jonesy, bussikuski äänirooli, 1 jakso
2014, 2017 Simpsonit meklari, Hermes Conrad äänirooli, 2 jaksoa
2014-2017 BoJack Horseman tuomari, jukeboksi-DJ äänirooli, 4 jaksoa
Star Wars Rebels Bail Organa, iskusotilas, Gold Three, siltavirkailija äänirooli, 7 jaksoa
2015 Kittens in a Cage Charlie 1 jakso
Millerit rehtori Walters
The Weekly Show Brett Williams
Shaded Nick Fury
Young & Hungry Isä Gary
Batman Unlimited Ihmislepakko äänirooli, 1 jakso
2015, 2016 Sanjay and Craig möykkytyyppi, burritotyyppi, Lee, rock-tähden ääni, keittiömestari, mies #3, Emcee äänirooli, 3 jaksoa
2015-2016 TripTank Valdez, kätyri #2, Middle Moodle #1, Medium Moodle, poliisikonstaapeli, soittaja, kalju tyyppi, punainen lintu, poika, Jermaine, lääkäri #2 äänirooli, 9 jaksoa
2015-2017 Clarence Chelsean isä, vanha Jeff, TV-kertoja äänirooli, 3 jaksoa
Be Cool, Scooby-Doo! Zack, konstaapeli, vanha mies
2015-2018 DC Super Hero Girls Lucius Fox, Tappajakoi, tohtori Magnus, pankinjohtaja äänirooli, 16 jaksoa
2015-2019 Avengers Assemble Nuke, tohtori Spectrum, Bashenga, paroni Mordo, Dormammu, poika #5 äänirooli, 7 jaksoa
2016 Lucifer Ryan Goldburg 1 jakso
Future Girl Kissamies Scrothers 3 jaksoa
The Real O'Neals Archie 1 jakso
Critical Role Ruskeahammas
Level Up Norge kapteeni Dread 2 jaksoa
The Muppets lääkäri 1 jakso
Sheriff Callie's Wild West Teddy, Greedy äänirooli, 1 jakso
Home: Adventures with Tip & Oh sivuäänet 1 jakso
Uncle Grandpa
2016, 2017 Rouva varapresidentti Paul Graves 4 jaksoa
2016-2018 Pickle and Peanut Yuk Yuk, sivuäänet 3 jaksoa
Mighty Magiswords Noville, Long James, Yksisarvinen, Sidney, velociraptor, Trollbin, paha puu #4, kauppias, sammakkolelu, pikkupoika #1 ja #3, Cornan-barbaari, mies #1, monitori, nörttibotti, alfapeto, Trollblin #4, karhu, lima #1, pitkä epäkiinnostava yksilö, Norville, vanha tyyppi, puhelinchattaaja äänirooli, 18 jaksoa
2016-2019 Leijonakaarti Goigoi, Shingo, sivuäänet 20 jaksoa
Star vs. Pahuuden voimat sivuäänet 3 jaksoa
2017 Greyn anatomia Steve Duncan 1 jakso
How to Beat Your Sister-in-Law (at everything) meklari
Get Shorty Brandon Fisher 5 jaksoa
The Hillywood Show Lucas Sinclair 1 jakso
Alternative Lifestyle oma itsensä
Lego DC Super Hero Girls Tappajakoi äänirooli, 1 jakso
SuperMansion Hugh Dorvaks
Vampirina herra Froufington
The Jellies! Cornell Jelly äänirooli, 6 jaksoa
2017, 2018 Stretch Armstrong & the Flex Fighters herra Perez, Ricardon isä, poliisimies #2 äänirooli, 4 jaksoa
2017-2018 Bunsen Is a Beast Ken, Boodles, peikko #1, kundi, Matrz D, petolintu, taksikuski, Bunsenin talo, aivastuspeto #2 äänirooli, 9 jaksoa
2017-2019 The Loud House Kotaro, bussikuski, lähetti, Steve, herra Scully äänirooli, 6 jaksoa
Milo Murphy's Law Marcus Underwood, sivuäänet 6 jaksoa
2018 Superstore Erick Evans 1 jakso
Lethal Weapon tuomari LaMarr
The Grindhouse Radio oma itsensä
Heathers herra McNamara 2 jaksoa
Big City Greens sivuäänet
Pete the Cat Burton Burrow, Bernie Burrow, Bill Burrow äänirooli, 3 jaksoa
Kulipari: Dream Walker Killara, Stinger, Darkan äänirooli, kymmenosainen minisarja
Bravest Warriors tohtori Zorgon, kuuluttaja äänirooli, 1 jakso
2018, 2019 The Flash Rag Doll 2 jaksoa
Star Wars Resistance iskusotilas #1, iskusotilaskomentaja, antiikkimyyjä äänirooli, 3 jaksoa
2018-2019 Craig of the Creek Bernard, Ian, Paintball Mike, sivuäänet 10 jaksoa
2019 Supergirl Malefic J'onzz 1 jakso
Costume Quest Tim Nichols, Nougat Sommelier, Grubbin äänirooli, 2 jaksoa
DC Super Hero Girls Jimmy, Barry Allen, herra Zatara, Salama äänirooli, 4 jaksoa
DC Super Hero Girls: Super Shorts Salama, kosiva mies äänirooli, 3 jaksoa
Scooby-Doo and Guess Who? Caddy, golfin selostaja, golffari äänirooli, 1 jakso

VideopelitMuokkaa

Vuosi Videopeli Rooli
1991 Monkey Island 2: LeChuck's Revenge kapteeni Dread, Woody the Woodsman, kuvernööri Phattin vartija, luuranko
1992 Power Factory Featuring C+C Music Factory Franklin
2001 Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty Vamp
2002 Metal Gear Solid 2: Substance
2003 Star Wars: Knights of the Old Republic Gadon Thek, sotaherra Garn, Loremaster Gjarshi, Hudrow, Luo, Yksi, rakatanilaiset soturit
Jak II: Renegade Sig, Krimzonin vartijat
Terminator 3: Rise of the Machines sivuäänet
2004 Jak 3 Sig, kreivi Vegar
Hain tarina Oscar
Samurai Jack: The Shadow of Aku Samurai Jack, Hullu Jack, työnjohtaja, arkeologi
Ground Control II: Operation Exodus Hervon Dreznor
Doom 3 T. Washington, D. Morton, sivuäänet
Men of Valor Dean Shepard, Black Marine #2
Vampire: The Masquerade - Bloodlines Malcolm, Skelter, lihava Larry, Dennis
Star Wars: Knights of the Old Republic II - The Sith Lords kapteeni Riiken, suojelija, Peragusin hallintovirkailija, kuninkaallinen upseeri, partioluutnantti
EA Sports Fight Night 2004 tappelukommentaattori
2005 Jak X Sig, kreivi Vegar, G.T. Blitz, Kaeden, kovikset
Madagascar Marty
Madagascar: Operation Penguin
Samurai Western Donald, heittäjä
Mercenaries: Playground of Destruction Christopher Jacobs, uutiskirjeenvaihtaja #2
Quake 4 Marines
The Matrix: Path of Neo operaattori, Ballard, SWAT-sotilas
50 Cent: Bulletproof ötökät
2006 Marvel: Ultimate Alliance Musta Pantteri, Uatu the Watcher
Daxter Kaeden, kreivi Vegar
The Legend of Spyro: A New Beginning Kane
Final Fantasy XII Reddas
The Grim Adventures of Billy & Mandy Dracula
Family Guy Ollie Williams, sivuäänet
2007 Final Fantasy Tactics: The War of the Lions Ramza Beoulve
Spider-Man 3 maanalainen työläinen #2, sivuäänet
Shrek the Third Lancelot, talonpoika #2, palvelija #1
2008 Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots Vamp
Madagascar: Escape 2 Africa Marty
Saints Row 2 herra Sunshine
Condemned 2: Bloodshot LeRue, urbaani pummi
Speed Racer Snake Oiler
Mercenaries 2: World in Flames Christopher Jacobs
2009 Jak & Daxter: Kadonnut maailma Skyheed, Castaway, merirosvoradion lähettäjä
Madagascar Kartz Marty
InFamous John White
Prototype tohtori Bradley Ragland
FusionFall Samurai Jack, Wilt, Dracula
Afro Samurai veli #1 ja #3, teiniafrosamurai
F.E.A.R. 2: Project Origin Cedric Griffin
Cloudy with a Chance of Meatballs Cal Devereaux, sivuäänet
Star Wars: The Clone Wars - Republic Heroes Kit Fisto
2010 Iron Man 2: The Video Game Sotakone
Darksiders Vulgrim
Mass Effect 2 hiiri, Rukar, aivopestyt vartijat
Toy Story 3: The Video Game Wheezy
2011 Thor: God of Thunder Heimdall
InFamous 2 John White
X-Men: Destiny Forge
Dead Island Sam B
Lego Star Wars III: The Clone Wars Kit Fisto
Marvel Super Hero Squad Online Vihreä Menninkäinen, Luke Cage, Gambiitti, Nick Fury
Iron Brigade Morris
Rage Rourke, Mick
Kinect Disneyland Adventures merirosvo #1
Star Wars: The Old Republic mestari Syo, Bakarn, Darbin Sull, agentti Ottau, Bailey, Bilikin Drell, Burnok, kapteeni Alethios, Cy Krolo, Elihsu, loukkaantunut Voss Pilgrim, Jerol Nex, kuningattaren vartijakapteeni, Reki, tasavallan sotilas, Sanju Pyne, sihteeri, Liekki, Voss Commando
2012 Madagascar 3: The Video Game Marty
Darksiders II Vulgrim
Kingdom Hearts 3D: Dream Drop Distance Phoebus
Dead Island: Ryder White Sam B
Diablo III sivuäänet
2013 Metal Gear Rising: Revengeance Kevin Washington
Injustice: Gods Among Us Vesimies, Vihreä Lyhty (John Stewart), Arkhamin vartija
Lego Marvel Super Heroes Blade, Gambiitti, Sotakone
Far Cry 3: Blood Dragon T.T. "Spider" Brown
Dead Island Riptide Sam B
Dota 2 Pangolier
Nickelodeon Teenage Mutant Ninja Turtles Baxter Stockman
Young Justice: Legacy Kuningas Orin, Vesimies, turisti, kyläläinen
2014 Middle-earth: Shadow of Mordor Ratbag
Tales from the Borderlands Cassius Leclemaine
Teenage Mutant Ninja Turtles: Danger of the Ooze Baxter Stockman
2015 Mortal Kombat X Kotal Kahn
Minecraft: Story Mode Gill
2016 Teenage Mutant Ninja Turtles: Portal Power Baxter Stockman
The Lab persoonallisuusytimet
2017 Injustice 2 Vihreä Lyhty (John Stewart), Vesimies
Futurama: Worlds of Tomorrow Hermes Conrad, miljardööribotti, Saarnaajabotti, Ethan "Bubblegum" Tate, robotti 1-X, kipuhirviö
Fortnite Ken
Marvel vs. Capcom: Infinite Dormammu
Middle-earth: Shadow of War Ratbag
2018 Lego The Incredibles Murskari, Säkäri
Dissidia Final Fantasy NT Ramza Beoulve
Marvel Powers United VR Dormammu
Darksiders III Vulgrim, Strife, Jones
2019 Mortal Kombat 11 Kotal Kahn
Marvel Ultimate Alliance 3: The Black Order Uatu the Watcher

LähteetMuokkaa

  1. Rob Paulsen Live Podcast: Episode 36 Guest: Phil Lamarr 13.4.2012 Viitattu 21.4.2012 (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa