Leijonakuningas (vuoden 2019 elokuva)

Jon Favreaun ohjaama elokuva vuodelta 2019

Leijonakuningas (engl. The Lion King) on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut Jon Favreaun ohjaama ja Jeff Nathansonin käsikirjoittama fotorealistisesti tietokoneanimoitu fantasiaelokuva, joka perustuu Disneyn samannimiseen animaatioelokuvaan vuodelta 1994. Elokuvan pääosissa ovat Donald Glover, Seth Rogen, Chiwetel Ejiofor, Alfre Woodard, Billy Eichner, John Kani, John Oliver, Beyoncé Knowles-Carter ja James Earl Jones. Elokuva sai maailmanensi-iltansa Hollywoodissa 9. heinäkuuta 2019. Elokuvateattereihin se ilmestyi Suomessa 17. heinäkuuta 2019 ja Yhdysvalloissa 19. heinäkuuta 2019. Elokuvan esiosa, Mufasa: The Lion King, tulee saamaan ensi-iltansa 5. heinäkuuta 2024.

Leijonakuningas
The Lion King
Ohjaaja Jon Favreau
Käsikirjoittaja Jeff Nathanson
Perustuu Irene Mecchin, Jonathan Robertsin ja Linda Woolvertonin elokuvaan Leijonakuningas
Tuottaja
  • Jon Favreau
  • Jeffrey Silver
  • Karen Gilchrist
Säveltäjä Hans Zimmer
Kuvaaja Caleb Deschanel
Leikkaaja
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Walt Disney Studios Motion Pictures
Ensi-ilta
Kesto 118 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 250–260 miljoonaa dollaria[1]
Tuotto 1,657 miljardia dollaria[2]
Katsojat 333 532 (Suomessa)[3]
Seuraaja Mufasa: The Lion King
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Ääninäyttelijät muokkaa

 Alkuperäinen ääninäyttelijä  Rooli  
 Donald Glover  Simba  
      JD McCrary  nuori Simba  
 Seth Rogen  Pumba  
 Chiwetel Ejiofor  Scar  
 Alfre Woodard  Sarabi  
 Billy Eichner  Timon  
 John Kani  Rafiki  
 John Oliver  Zazu  
 Beyoncé Knowles-Carter  Nala  
      Shahadi Wright Joseph  nuori Nala  
 James Earl Jones  Mufasa  
 Florence Kasumba  Shenzi  
 Keegan-Michael Key  Kamari  
 Eric Andre  Azizi  
 Penny Johnson Jerald  Sarafina  
 Amy Sedaris  helmikana  
 Chance Bennett  maki  
 Josh McCrary  hyppypäästäinen  
 Phil LaMarr  impala  
 J. Lee  hyeena  

 Suomenkielinen ääninäyttelijä  Rooli  
 Joonathan Kettunen  Simba  
      Luca Vieri  nuori Simba  
 Pasi Ruohonen  Pumba  
 Aku Laitinen  Scar  
 Satu Silvo  Sarabi  
 Antti Pääkkönen  Timon  
 Wali Hashi  Rafiki  
 Lari Halme  Zazu  
 Paula Vesala  Nala  
      Mirella Roininen  nuori Nala  
 Markus Bäckman  Mufasa  
 Susa Saukko  Shenzi  
 Iikka Forss  Kamari  
 Jani Karvinen  Azizi  
 Katja Aakkula  Sarafina ja helmikana  
 Antti L. J. Pääkkönen  maki  
 Vertti Uusitalo  hyppypäästäinen  
 Petri Hanttu  impala ja hyeena  

Muissa suomenkielisissä rooleissa Matti Holi, Pekka Kuorikoski, Heljä Heikkinen, Nina Tapio, Marika Tuhkala sekä Pinja Rautio. Suomenkielisen version on ohjannut Markus Bäckman ja kääntäneet Pekka Lehtosaari sekä Tuija Korhonen.[4]

Elokuvan kappaleiden esittäjät muokkaa

Kappaleiden esittäjät:[5]

Alkuperäiset esittäjät Suomenkieliset esittäjät Kappale
Lindiwe Mkhize, Lebo M Anna Hanski, Katja Aakkula, Nina Tapio, Heljä Heikkinen, Matti Holi, Antti L. J. Pääkkönen, Valtteri Turunen Elämän tie
(Circle of Life)
JD McCrary, Shahadi Wright Joseph, John Oliver Luca Vieri, Lari Halme, Mirella Roininen, Katja Aakkula, Nina Tapio, Heljä Heikkinen, Matti Holi, Antti L. J. Pääkkönen, Valtteri Turunen Kunhan kruunun saan kuninkaan
(I Just Can’t Wait to Be King)
Chiwetel Ejiofor Aku Laitinen, Katja Aakkula, Nina Tapio, Heljä Heikkinen, Matti Holi, Antti L. J. Pääkkönen, Valtteri Turunen Vallan saan
(Be Prepared)
Billy Eichner, Seth Rogen, JD McCrary, Donald Glover Antti Pääkkönen, Joonathan Kettunen, Luca Vieri, Pasi Ruohonen Hakuna Matata
Billy Eichner, Seth Rogen Antti Pääkkönen, Pasi Ruohonen Viidakossa nukkuu jellona
(The Lion Sleeps Tonight)
Beyoncé, Donald Glover, Billy Eichner, Seth Rogen Antti Pääkkönen, Joonathan Kettunen, Pasi Ruohonen, Paula Vesala Tunnetko tään rakkauden
(Can You Feel The Love Tonight)
Lindiwe Mkhize, Lebo M Katja Aakkula, Nina Tapio, Heljä Heikkinen, Matti Holi, Antti L. J. Pääkkönen, Valtteri Turunen, Jukka Nylund Elämän tie (repriisi)
(Circle of Life (reprise))
Beyoncé Paula Vesala, Pekka Kuorikoski, Matti Holi, Valtteri Turunen, Jukka Nylund, Katja Aakkula, Marika Tuhkala Voimaa
(Spirit)
Seth Rogen Pasi Ruohonen Ja sen nimi on Fred

(We're Gonna Name Him Fred)

Billy Eichner Antti Pääkkönen Vieraamme

(Be Our Guest)

Elokuvan suomenkielisen version ohjauksesta vastasi Markus Bäckman ja kääntämisestä Tuija Korhonen.

Tuotanto muokkaa

Kehitys muokkaa

28. syyskuuta 2016 Walt Disney Pictures vahvisti Jon Favreaun tulevan ohjaaman ”näytellyn” version Leijonakuninkaasta ja että elokuva sisältäisi animaatioelokuvasta tuttuja lauluja.[6] 13. lokakuuta 2016 raportoitiin, että Disney oli palkannut Jeff Nathansonin käsikirjoittamaan elokuvan.[7] Marraskuussa 2016 Favreau kertoi ComingSoon.netin haastattelussa käyttävänsä Leijonakuninkaaseen paljon enemmän samaa virtuaaliteknologiaa kuin mitä oli käyttänyt Viidakkokirjan toteuttamiseen.[8]

Roolijako muokkaa

Helmikuussa 2017 Donald Glover valittiin Simban rooliin, James Earl Jonesin uusiessa Mufasan ääniroolinsa vuoden 1994 elokuvasta.[9] WWE-painijat Big E, Kofi Kingston ja Xavier Woods ovat ilmaisseet halunsa liittyä elokuvan ääninäyttelijäkaartiin.[10] 30. maaliskuuta 2017 julkistettiin, että Beyoncé oli Favreaun suosikkivaihtoehto Nalan rooliin ja että Favreau ja studio olivat tekemään mitä tahansa sovittaakseen elokuvan hänen kiireelliseen aikatauluunsa.[11] Huhtikuussa 2017 Billy Eichner ja Seth Rogen valittiin Timonin ja Pumban ääninäyttelijöiksi.[12] Heinäkuussa 2017 John Oliver valittiin Zazun ääninäyttelijäksi.[13] Elokuussa 2017 Chiwetel Ejiofor osallistui neuvotteluihin Scarin roolista.[14] Lisäksi Alfre Woodard valittiin Sarabin rooliin ja John Kani Rafikin rooliin.[15][16] Elokuvan koko päänäyttelijäkaarti paljastettiin marraskuussa 2017 ja samalla vahvistettiin Ejioforin ja Beyoncén valinnat Scarin ja Nalan rooleihin.[17] Marraskuussa 2018 Amy Sedarisin paljastettiin olevan valittu elokuvaan näyttelemään aivan uutta hahmoa.[18]

Tuotanto muokkaa

Elokuvan tuotanto käynnistettiin taustakangasnäyttämöllä Los Angelesissa kesällä 2017.[19][20] Virtuaalituotannon päävastaava Girish Balakrishnan sanoi nettisivuillaan elokuvantekijöiden käyttäneen sekä liikkeenkaappaus- että VR/AR -teknologioita.[21]

Musiikki muokkaa

1. marraskuuta 2017 ilmoitettiin että vuoden 1994 elokuvan säveltänyt Hans Zimmer palaa säveltäjäksi.[22]

Elokuvassa kuullaan neljä laulua alkuperäisestä animaatiosta, jotka ovat: ”Can You Feel The Love Tonight?” (”Tunnetko tään rakkauden?”), ”Hakuna Matata,” ”I Just Can’t Wait To Be King” (”Kunhan kruunun saan kuninkaan”) ja ”Circle of Life” (”Elämän tie”).[23] Helmikuussa 2019 kerrottiin, että myös kappale ”Be Prepared” (”Vallan saan”) kuullaan elokuvassa.[24]

Julkaisu muokkaa

Leijonakuningas sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 19. heinäkuuta 2019, 25 vuotta animaatioversion ensi-illan jälkeen.[25]

Leijonakuningas oli yksi ensimmäisistä Disney+-palveluun tulevista teatteriesityksen saaneista elokuvista Captain Marvelin, Toy Story 4:n ja Frozen II:n ohella.[26]

Elokuva keräsi Suomessa ensimmäisen viiden päivän aikana 72 728 katsojaa.[27] Elokuva oli Suomen kolmanneksi katsotuin vuonna 2019: se keräsi elokuvateattereissa 333 532 katsojaa.[3]

Markkinointi muokkaa

Elokuvan ensimmäinen teaser-traileri julkaistiin 22. marraskuuta 2018.[28]

Esiosa muokkaa

Syyskuussa Deadline Hollywood raportoi, että Barry Jenkins tulisi ohjaamaan elokuvan, jonka oletettiin olevan elokuvan jatko-osa.[29] The Hollywood Reporter kuitenkin raportoi, että elokuva olisikin esiosa, joka kertoisi Mufasan nuoruudesta. Näihin aikoihin Jeff Nathanson, vuoden 2019 Leijonakuninkaan käsikirjoittaja, oli saanut valmiiksi alustavan luonnoksen esiosan käsikirjoituksesta.[30][31] Elokuussa 2021 Aaron Pierre valittiin nuoren Mufasan ääninäyttelijäksi ja Kelvin Harrison Jr. nuoren Scarin ääninäyttelijäksi.[32] Elokuva julkistettiin virallisesti D23 Expo -messuilla syyskuussa 2022, missä elokuvan viralliseksi nimeksi paljastettiin Mufasa: The Lion King.[33] Elokuvan ensi-illaksi on asetettu 5. heinäkuuta 2024.[34]

Lähteet muokkaa

  1. Giardina, Carolyn: The Lion King' "Virtual Production" Could Be a Game-Changer for Filmmaking Hollywood Reporter. 19.7.2019. Viitattu 4.8.2019. (englanniksi)
  2. The Lion King Box Office Mojo. Viitattu 2.1.2020. (englanniksi)
  3. a b Kotimaisten elokuvien katsojamäärät notkahtivat viime vuonna: Fingerpori ja moni muu ennakkosuosikki floppasi HS.fi. 2.1.2020. Viitattu 2.1.2020.
  4. The Lion King 2019 / Finnish cast CHARGUIGOU. Viitattu 13.3.2023. (englanniksi)
  5. https://arthousecinemaniagara.johku.com/fi_FI/categories/1-elokuvat/products/160-arthousecinemaniagara-leijonakuningas[vanhentunut linkki]
  6. Disney and Jon Favreau Joining Forces on "The Lion King" - The Walt Disney Company The Walt Disney Company. 28.9.2016. Viitattu 16.7.2017. (englanniksi)
  7. Fleming Jr., Mike: Disney’s Live-Action ‘Lion King’ Taps Jeff Nathanson As Writer Deadline. 13.10.2016. (englanniksi)
  8. Busch, Jenna: Live-Action Lion King Movie to Use VR Tech ComingSoon.net. 30.11.2016. Viitattu 16.7.2017. (englanniksi)
  9. Donald Glover, James Earl Jones cast in Disney's live-action "Lion King" CNN. 17.2.2017. Viitattu 16.7.2017. (englanniksi)
  10. WWE’s The New Day lobbying for The Lion King roles Flickering Myth. February 21, 2017. Viitattu 16.7.2017. (englanniksi)
  11. Beyonce Top Choice to Voice Nala in ‘Lion King’ Remake (EXCLUSIVE) Variety. 30.3.2017. Viitattu 16.7.2017. (englanniksi)
  12. Seth Rogen and Billy Eichner to Play Pumbaa and Timon in ‘Lion King’ (Exclusive) TheWrap. 25.4.2017. Viitattu 16.7.2017. (englanniksi)
  13. Donnelly, Matt: John Oliver Joins Disney's Live-Action "The Lion King" TheWrap. 10.7.2017. Viitattu 16.7.2017. (englanniksi)
  14. Chiwetel Ejiofor Will Voice Scar in Live-Action Lion King, and More Movie News Rotten Tomatoes. 4.8.2017. Viitattu 7.8.2017. (englanniksi)
  15. Galuppo, Mia: Alfre Woodard Joins Disney's 'Lion King' (Exclusive) The Hollywood Reporter. 7.8.2017. Viitattu 7.8.2017. (englanniksi)
  16. Gonzalez, Umberto & Verhoeven, Beatrice: ‘Lion King’ Rafiki Casting: John Kani, ‘Civil War’ Star, to Play Wise Baboon (Exclusive) TheWrap. 7.8.2017. Viitattu 8.8.2017. (englanniksi)
  17. Pallotta, Frank: Beyoncé joins cast of Disney's live-action 'Lion King' edition.cnn.com. 2.11.2017. Viitattu 2.11.2017. (englanniksi)
  18. ‘Lion King’ Adds Amy Sedaris in Original Voice Role (EXCLUSIVE)
  19. Lammers, Timothy: Disney's Live-Action The Lion King Starts Production This Summer Screen Rant. 18.3.2017. Viitattu 16.7.2017. (englanniksi)
  20. Giardina, Carolyn: 'Lion King': Disney Unveils Jaw-Dropping First Footage Of Jon Favreau's Remake at D23 The Hollywood Reporter. 15.7.2017. Viitattu 16.7.2017. (englanniksi)
  21. The Lion King Girish Balakrishnan. Viitattu 3.3.2019. (englanniksi)
  22. Hood, Cooper: Hans Zimmer Set to Score Disney’s Live-Action The Lion King Screen Rant. 1.11.2017. Viitattu 2.11.2017. (englanniksi)
  23. Hood, Cooper: ‘The Lion King': Live-Action Remake Will Only Use Four Songs from the Original’s Soundtrack Collider. 18.2.2018. Viitattu 7.8.2018. (englanniksi)
  24. 'Be Prepared' Will Be Featured in THE LION KING Live Action Film Broadway World. 3.2.2019. Viitattu 4.5.2019. (englanniksi)
  25. Lesnick, Silas: Disney Movie Release Schedule Gets a Major Update ComingSoon.net. 25.4.2017. Viitattu 23.11.2018. (englanniksi)
  26. Whitbrook, James: Disney Is Planning to Pull All of Its Movies from Netflix and Start Its Own Streaming Service [Updated] IO9. 8.8.2017. Viitattu 23.11.2018. (englanniksi)
  27. Leijonakuningas sai viidessä päivässä yli 70 000 katsojaa Elokuvauutiset.fi. 22.7.2019. Viitattu 28.7.2019.
  28. Stedman, Alex: Watch the First ‘The Lion King’ Live-Action Teaser Trailer Variety. 22.11.2018. Viitattu 23.11.2018. (englanniksi)
  29. Fleming Jr., Mike: 'The Lion King' Followup Set With 'Moonlight' Director Barry Jenkins To Helm For Walt Disney Studios Deadline Hollywood. 29.9.2020. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2022. (englanniksi)
  30. Rubin, Rebecca & Lang, Brent: 'The Lion King' Follow-Up in the Works With Director Barry Jenkins Variety. 29.9.2020. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2022. (englanniksi)
  31. Couch, Aaron & Kit, Borys: 'Lion King' Prequel in the Works with Director Barry Jenkins The Hollywood Reporter. 29.9.2020. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2022. (englanniksi)
  32. Wiseman, Andreas: 'The Lion King' Prequel: Kelvin Harrison Jr. & Aaron Pierre To Lead Cast For Disney & Barry Jenkins Deadline Hollywood. 26.8.2021. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2022. (englanniksi)
  33. Chapman, Wilson: Lion King Prequel Gets Official Title, Footage Shown at D23 Variety. 9.9.2022. Viitattu 10.9.2022. (englanniksi)
  34. Rubin, Rebecca: Disney Removes ‘Star Wars’ Spinoff ‘Rogue Squadron’ From Release Calendar, Sets Dates for ‘Snow White,’ ‘Inside Out 2’ and ‘Lion King’ Sequel Variety. 15.9.2022. Viitattu 20.9.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa