Pauli Rinne (ven. Паули Унович Ринне; 25. kesäkuuta 193414. joulukuuta 2021)[1][2] oli suomalainen, pääosan urastaan Neuvosto-Karjalassa tehnyt näyttelijä, teatteriohjaaja ja laulaja[3]. Rinne oli osa Manok-lauluyhtyettä.

Pauli Rinteen poika on tunnettu muusikko Arto Rinne.[4]

Rinne oli syntynyt Neuvostoliitossa, jonne hänen suomalaiset vanhempansa Saimi (os. Piensalmi) ja Uuno Rinne loikkasivat syksyllä 1932.[5] [6]

Pauli Rinne syntyi Novosibirskin alueella, jonne hänen vanhempansa oli karkotettu vakoilusta epäiltyinä. Sieltä perhe kuitenkin pääsi muuttamaan Petroskoin lähellä sijaitsevaan Vilgan kylään, jossa asui paljon suomalaisia. Uuno Rinne pidätettiin uudelleen vuonna 1938 syytettynä vakoilusta Suur-Suomen hyväksi. Hänet kuljetettiin monein muiden suomalaisten tavoin Krasnyi boriin, jossa hänet teloitettiin ampumalla 28. syyskuuta 1938.[7]

Pauli Rinne vietti nuoruutensa Sortavalassa ätinsä ja isäpuolensa kanssa. Vuonna 1957 hän valmistui Leningradin teatteri-instituutin näyttlijälinjalta. Hän pääsi töihin Petroskoihin valtion suomenkieliseen draamateatteriin. Hän toimi tämän teatterin taiteellisena johtajana ja pääohjaajana vuosina 1974-1991.

Rinne palkittiin Karjalan kansannäyttelijän ja Venäjän federaation ansioituneen näyttelijän arvonimillä. Hän myös toimi Karjalan näyttelijäliiton puheenjohtajana.

Pauli Rinne esiintyi useissa neuvostoliittolaisissa elokuvissa ja muun muassa suomalais-neuvostoliittolaisessa elokuvassa Luottamus vuodelta 1976.

Rinne muutti Suomeen vuonna 1991. Siellä hän toimi Joensuun kaupunginteatterissa näyttelijänä vuodesta 1991 vuoteen 1997. Vuosina 2001–2018 hän johti venäjänkielistä harrastajateatteriryhmää Kouvolassa.[3]

Aiheesta muualla muokkaa

Lähteet muokkaa