Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee Karjalan tasavallan kuntaa ja taajamaa. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Papinsaari[1] eli Rabotšeostrovsk (ven. Рабочеостро́вск, suomeksi myös Vallankumoussaari) on maalaiskunta ja sen keskustaajama Karjalan tasavallan Kemin piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Vienanmeren Keminlahden rannalla 12 kilometriä Kemistä koilliseen.[2] Asukkaita on 2 400 henkeä (vuonna 2012)[3].

Papinsaari
Рабочеостровск, Rabotšeostrovsk
Papinsaaren satamaa.
Papinsaaren satamaa.

Papinsaari

Koordinaatit: 64°59′5″N, 34°45′8″E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Kemin piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi taajama
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 1 103 km²
Väkiluku (2012) 2 400
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)











Papinsaaren kunta Kemin piirin kartalla.

Maantiede ja asutusMuokkaa

Papinsaaren kunnan pinta-ala on 1 103 neliökilometriä[4]. Se rajoittuu pohjoisessa Kemin piirin Kuuseman, lännessä Kemin ja etelässä Belomorskin piirin Sosnavitsan kuntiin sekä idässä Vienanmeren kautta Arkangelin alueeseen[5]. Pinta-alasta 74,5 % on vesialuetta ja 25,0 % metsää[4].

Seutu kuuluu Vienanmeren alankoon. Kunnan alueella virtaa Mäkijoki (ven. Mjagreka) ja joukko puroja.[6] Vienanmerellä sijaitsee Kuzovasaarten rauhoitusalue[7]. Suunnitteilla on kunnan alueelle ulottuvan Suijunjoen rauhoitusalueen perustaminen[8].

Papinsaaren taajaman lisäksi kuntaan kuuluu Kemin eteläpuolella sijaitseva Mjagrekan rautatieasema, jossa vuonna 2011 oli seitsemän rekisteröityä asukasta[9]. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan kunnan asukkaista 86 % on kansallisuudeltaan venäläisiä, 5 % valkovenäläisiä, 2 % suomalaisia ja 2 % karjalaisia[10].

HistoriaMuokkaa

Papinsaaren (ven. Popov Ostrov) työläisasutus syntyi arkangelilaisten kauppiaiden vuonna 1888 perustaman sahan ympärille. Vuodesta 1923 lähtien siellä toimi Solovetskin vankileirin Kemin siirtoleiri. Vuonna 1920 paikkakunta sai nimen Krasnyi Ostrov (”Punasaari”) ja vuonna 1924 Ostrov Oktjabrskoi Revoljutsii (”Lokakuun vallankumouksen saari”). Vuonna 1929 se nimettiin Rabotšeostroviksi, mutta toisen maailmansodan aikana sitä kutsuttiin jälleen nimellä Krasnyi Ostrov. Vuosina 1933–1991 Papinsaarella oli kaupunkimaisen taajaman status.[2] Sen tärkein yritys oli Kemin saha, jossa 1980-luvun alussa työskenteli yli 1 300 henkeä[11]. Nykyinen maalaiskunta on perustettu vuonna 2004[12].

Liikenne, talous ja palvelutMuokkaa

Papinsaaresta johtaa päällystetty maantie Kemiin. Taajamasta on linja-autoyhteys Kemin asemalle. Mjagrekan aseman kautta kulkee Muurmannin rata. Kemin asemalta haarautuu sivurata Kemin sahalle. Sahan pohjoispuolella on laivalaituri.[13]

Kemin saha teki konkurssin ja lopetti toimintansa vuonna 2008, minkä seurauksena syntyi laajaa työttömyttä[14]. Itävaltalaisen Binderholtzin kanssa on suunniteltu uuden puunjalostuslaitoksen perustamista[15]. Nykyään Papinsaaressa toimii Kellesservis-niminen puunjalostusyritys, sääasema sekä kunnallistekniikan, kaupan ja matkailun palveluyrityksiä[16].

Taajaman palveluihin kuuluvat lastentarha, keskikoulu, lastenkoti, kulttuuritalo, kirjasto, yleinen sauna, posti, kaksi kahvilaa ja joukko kauppoja[17].

Kaupunkikuva ja matkailuMuokkaa

Papinsaaren taajama koostuu useasta osasta, joiden nimet ovat Korgorutšei, Taškaturka, Kedrorutšei, Ostrov Oktjabrskoi Revoljutsii ja Kem-Pristan[2]. Rakennukset ovat etupäässä puutarhapalstojen ympäröimiä omakotitaloja sekä kaksi-kolmekerroksisia asuintaloja. Selkeää asemakaavaa ei ole. Palvelut sijaitsevat taajaman keskiosassa entisen sahan lähellä.[18]

Papinsaaren sataman kautta kulkee 90 % Solovetskin luostarisaarella käyvistä matkailijoista[2]. Matkailijoita houkuttelee myös Kuzovasaarten rauhoitusalue[19], jossa on muinaisia asuinpaikkoja, saamelaisten seitoja sekä Olešinsaaren jatulintarha[20]. Papinsaaressa toimii Pritšal-niminen matkailukeskus, jossa on 188 majoituspaikkaa[21]. Matkailua kehittämällä pyritään korvaamaan teollisten työpaikkojen menetystä[22].

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 198. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.3.2013).
  2. a b c d Karelija: entsiklopedija, tom 3, s. 5. Petrozavodsk: Petropress, 2011. ISBN 978-5-8430-0127-8.
  3. Generalnyi plan, s. 65.
  4. a b Generalnyi plan, s. 80.
  5. Generalnyi plan, s. 17–19.
  6. Generalnyi plan, s. 32.
  7. Generalnyi plan, s. 46.
  8. Generalnyi plan, s. 48.
  9. Generalnyi plan, s. 19, 69.
  10. Haku vuoden 2010 väestönlaskennan tietokannasta (vieras-kirjautumisella) std.gmcrosstata.ru. Viitattu 18.2.2014. (venäjäksi)
  11. Generalnyi plan, s. 28.
  12. Generalnyi plan, s. 15.
  13. Generalnyi plan, s. 125–126.
  14. Generalnyi plan, s. 29, 53.
  15. Generalnyi plan, s. 56.
  16. Generalnyi plan, s. 52.
  17. Generalnyi plan, s. 109–118.
  18. Generalnyi plan, s. 84–85
  19. Generalnyi plan, s. 61.
  20. Generalnyi plan, s. 44–45.
  21. Turistitšeski kompleks ”Pritšal” ticrk.ru. Viitattu 22.3.2013. (venäjäksi)
  22. Generalnyi plan, s. 60–62.

Aiheesta muuallaMuokkaa