Papinniemi

kylä Heinävedellä
Tämä artikkeli kertoo Heinävedellä sijaitsevasta kylästä. Papinniemi on myös kylä Kiteellä.

Papinniemi on kylä pohjoisella Heinävedellä, Juojärven rannalla. Kylässä sijaitsee paljon loma-asuntoja.

Valamon luostarin pääkirkko
Valamon luostarin siajinti Papinniemessä

Papinniemen Kortemäeltä löydetty puolivalmiiksi, karhunpään muotoon muotoiltu vasarakirves. Se on esihistorialliselta ajalta (1600–1000 eaa.) ja kertoo osaltaan Heinäveden vanhimmasta asutuksesta.[1]

Papinniemen Juurikkasalmen rannalla sijaitsee ortodoksinen Valamon luostari, josta on matkaa valtatie 23:lle noin 4,5 kilometriä. Kun Laatokan Valamossa toiminut luostari joutui talvisodan ja sen päättäneen rauhanteon myötä muuttamaan, evakkosijoituksien jälkeen paikaksi valikoitui kahden vierailukerran jälkeen tila Heinäveden Papinniemessä. Valamon luostarille kuuluu laajat maa-alueet kylästä ja Luutsalon saaresta.

Luostarin alueella on sijainnut Papinniemen kartano, jonka päärakennus oli myöhemmin luostarin johtajan käytössä, kunnes se paloi maaliskuussa 2012.[lähde? ]

Luostarilla on myös oma laivalaiturinsa sekä vierasvenesatama. M/S Sergei-laiva liikennöi kesällä päivittäin luostarilta Taivallahden kanavalle sekä Juojärvellä sijaitsevalle Täyssinän rauhan rajakivelle, joka on nykyään Heinäveden ja Liperin kuntien rajamerkki. Juojärveltä pääsee vesitse pohjoisen Juojärven kuntiin tai Taivallahden ja Varistaipaleen kanavia myöten Varisvedelle ja siitä edelleen Kermajärvelle Heinäveden ja Savonlinnan suuntaan tai Suvasvedelle Vehmersalmen ja Kuopion suuntaan ja esimerkiksi Lintulan luostariin.

Lähteet

muokkaa
  1. Kalevi Rikkinen (toim.) ja Hannes Sihvo (toim.), Finlandia: Otavan iso maammekirja, Otava, 1985 (ISBN 951-1-08345-7, viitattu 2. heinäkuuta 2019), s. 299 Heinävesi (kirjasarjan osa 5: Keski-Suomi & Etelä-Savo)