Paikallissija

Paikallissijat ovat adverbiaalisten eli semanttisten sijojen alaryhmä. Paikallissijaiset (kuten muissakin adverbiaalisissa sijoissa olevat) nominit toimivat siis tyypillisesti adverbiaaleina eli lauseen tai verbin määritteinä. Paikallissijat ovat sijamuotoja, jotka ilmaisevat sijaintia tai sen muutosta. Abstraktimmin ne saattavat ilmaista myös esim. omistusta, välinettä, aikaa, tapaa tai syytä. Paikallissijaiset nominit voivat toimia ns. rektioadverbiaaleina, eli tietyn sanan täydennyksen on oltava tietyssä sijassa; esimerkiksi suomen tykätä-verbi vaatii elatiivimuotoisen täydennyksen (tykätä jostakin/jostakusta).

Paikallissijojen, muiden adverbiaalisten sijojen sekä kieliopillisten sijojen rajat eivät aina ole selkeitä ja ehdottomia. Paikallissijat saattavat kieliopillistua merkitykseltään abstraktimmiksi adverbiaalisiksi sijoiksi (esimerkiksi nA-lokatiivista on suomessa kehittynyt tilaa tai roolia ilmaiseva essiivi) tai kieliopillisiksi sijoiksi (vanhasta tA-ablatiivista eli ”separatiivista” on kehittynyt partitiivi).

Luokittelu

Paikallissijat voidaan merkityksensä perusteella jakaa neljään ryhmään. Olosijat ilmaisevat staattista sijaintia (esim. hän on talossa), erosijat toiminnan alkupistettä tai liikkeen lähtökohtaa (hän lähtee talosta), tulosijat toiminnan päätepistettä tai liikkeen päämäärää (hän tulee taloon), väyläsijat toiminnan reittiä (hän matkustaa rautateitse). Erosijoja ja tulosijoja yhteisesti voi nimittää suuntasijoiksi.

Useissa uralilaisissa sekä turkkilaiskielissä paikallissijat ryhmittyvät kolmen sarjoiksi (olosija, erosija, tulosija), mutta on myös kieliä, joissa paikallissijasarjat ovat neli- tai kaksijäsenisiä. Tällaisia sarjoja saattaa olla useita. Suomessa ja useimmissa muissa itämerensuomalaisissa kielissä erotetaan toisistaan sisäpaikallissijat eli s-sijat (inessiivi, elatiivi, illatiivi) ja ulkopaikallissijat eli l-sijat (adessiivi, ablatiivi, allatiivi). Unkarin kielessä paikallissijasarjoja on kolme: suomen sisä- ja ulkopaikallissijoja vastaavien sarjojen (inessiivi, elatiivi, illatiivi; superessiivi, delatiivi, sublatiivi) lisäksi sarja sijoja, jotka ilmaisevat jonkin luona tai lähellä olemista, sieltä lähtemistä tai sinne tulemista (adessiivi, ablatiivi, allatiivi). Vastaavantapainen sijasarja (approksimatiivi, egressiivi, propinkvatiivi) on kehittynyt myös vepsään. Unkarin murteissa on lisäksi vielä paikallissijasarja, joka ilmaisee jonkun (henkilön) luona, tämän kodissa olemista, sieltä lähtemistä tai sinne tulemista.

Sekä itämerensuomalaisissa kielissä että unkarissa joistakin paikannimistä käytetään sisä-, toisista ulkopaikallissijoja, eikä sijan valintaan aina ole selvää sääntöä: suomeksi Lavia taipuu sisä- ja Luvia ulkopaikallissijoissa (Laviassa, Luvialla), viroksi Nõmme (Tallinnan kaupunginosa) taipuu ulko- ja Kilingi-Nõmme (kaupunki Pärnun eteläpuolella) sisäpaikallissijoissa (Nõmmel, Kilingi-Nõmmes), unkariksi kaupunginnimi Pécs taipuu ulko- mutta Wienin unkarilainen nimi Bécs sisäpaikallissijoissa (Pécsen, Bécsben).

Suomen kieliopeissa erotetaan sisä- ja ulkopaikallissijojen rinnalle toisinaan omaksi sarjakseen ”abstraktit” tai ”yleiset paikallissijat”, jotka eivät ilmaise konkreettista paikkaa tai sijaintia vaan olotilaa. Niihin kuuluvat olotilan muutosta ilmaiseva translatiivi (hän tuli sairaaksi) sekä tilassa olemista ilmaiseva essiivi (hän on sairaana). Sarjan täydentää essiivin ja muiden erosijojen mallin mukaan syntynyt eksessiivi, jota tavataan lähinnä Suomenlahden itäpäässä (suomen kaakkoismurteissa ja Inkerinmaan kielimuodoissa, esim. Säkkijärveltä muistiin merkitty jäi lentäjäntä eläkkeelle) sekä muutamissa adverbeiksi kiteytyneissä muodoissa muuallakin (esim. suomen murteiden koto(o)nta, viron kodunt ’kotoa’).

Toisin kuin usein kuvitellaan, useiden paikallissijasarjojen rinnakkaisuus ei ole tyypillistä uralilaisille kielille, vaan useimpien kielikuntamme kielten paikallissijajärjestelmät ovat niukempia kuin itämerensuomalaisissa kielissä ja unkarissa. Kaikissa uralilaisissa kielissä ei myöskään aina ole kolmen paikallissijan sarjoja, vaan niissä saattaa olla aukkoja (esimerkiksi marissa ja pohjoishantissa ei ole erosijaa) tai sulaumia (esimerkiksi itäisissä saamelaiskielissä olo- ja erosija ovat sulautuneet yhteen). Olo-, ero- ja tulosijakolmikkojen lisäksi uralilaisten kielten paikallissijajärjestelmiin kuuluu hyvin usein muitakin paikallissijoja, esimerkiksi väyläsija prolatiivi tai liikkeen rajaa (’mihin asti’) ilmaiseva terminatiivi.