Avaa päävalikko

Paavo Haanpää

suomalainen jääkärivääpeli
P haanpaa.jpg

Paavo Jalmari Haanpää (20. marraskuuta 1893 Merikarvia4. maaliskuuta 1985 Merikarvia) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Frans Vihtori Haanpää ja Maria Josefiina o.s. Antinluoma. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Suoma Rauha Santavuoren kanssa.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Haanpää kävi kansakoulun.[1][2]

JääkärikausiMuokkaa

 
Jääkäripataljoonan 2. komppania Lockstedtissa huhtikuussa 1916. Haanpää istuu eturivissä kymmenentenä vasemmalta.

Tämä kotitilaansa viljellyt maanviljelijä oli perimätiedon mukaan kaivostöissä Norjassa, kun hän kuuli värväriltä jääkäriliikkeestä. Niinpä hän matkusti Malmöhön, sieltä Trelleborgiin ja edelleen lautalla Sassnitziin. Viimeisen vaiheen Saksan‐matkastaan hän kulki samaa tietä kuin muutkin jääkäritarjokkaat: HampuriAltonaNeumünster‐junalla pohjoiseen, sitten junan vaihto länteen Keisari Wilhelmin kanavalle johtavaa rautatietä. [3] Sen varrella sijaitsi Lockstedter Lager, missä Haanpää liittyi vapaaehtoisena sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 29. joulukuuta 1915. Pataljoonan mukana hän osallistui ensimmäiseen maailmansotaan Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Suomen vapaussotaMuokkaa

Haanpää astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, joka siirrettiin 25. maaliskuuta 1918 alkaen 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonan 2. komppaniaksi. Hänet siirrettiin myöhemmin 5. Jääkärirykmentin esikuntaan, missä hän toimi rykmentin muonitus- ja rehumestarina. Hän otti osaa sisällissodassa taisteluihin Karjalankannaksella muun muassa Kuokkalassa.[1][2]

Vapaussodan jälkeinen aikaMuokkaa

 
Paavo Haanpää ja Suoma Santavuori vihittiin 24.6.1919.

Haanpää palveli sisällissodan jälkeen edelleen 5. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muutettiin Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4:ksi. Armeijasta hän erosi 15. helmikuuta 1919 ja liittyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen, jossa hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Kuortaneen suojeluskuntaan 1. heinäkuuta 1919. Tässä tehtävässä hän oli 14. maaliskuuta 1920 saakka, jonka jälkeen hän astui uudelleen armeijan palvelukseen 1. huhtikuuta 1921 alkaen ja hänet määrättiin Kajaanin sissipataljoonaan, missä hän toimi ensin konekiväärikomppanian ja 28. helmikuuta 1922 alkaen 2. komppanian vääpelinä. Toisen kerran hän erosi armeijasta 1. huhtikuuta 1923 ja siirtyi erottuaan maanviljelijäksi omistamalleen tilalle Merikarvialle. Maanviljelyksen ohella hän teki myös kaivos-, kirves- ja satamamiehen töitä muun muassa Norjassa ja Kanadassa, missä hän oleskeli vuodet 19261929.[1][2]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Talvi- ja jatkosotaan Haanpää osallistui Merikarvialla nostoväen kouluttajana ja Suojeluskunnan harjoituspäällikkönä.

Myöhempi elämäMuokkaa

 
Paavo Haanpää 20.11.1978.

Sotien jälkeen Haanpää jatkoi maanviljelyä tilallaan. Hän kuoli 92 vuoden iässä 4. maaliskuuta 1985 Satakunnan viimeisenä jääkärinä ja hänet haudattiin Merikarvialle Vanhalle hautausmaalle. [2]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Jääkärihaudat ja muistomerkit Satakunnassa.
  • Matti Lauerma: Jääkärien tie, WSOY Porvoo 1984.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Matti Lauerna: Jääkärien tie. WSOY 1984.

Aiheesta muuallaMuokkaa