Palvelualojen ammattiliitto Pam

suomalainen ammattiliitto
(Ohjattu sivulta PAM)

Palvelualojen ammattiliitto PAM (Yhdistyksen rekisteröimä kirjoitusasu Palvelualojen ammattiliitto PAM ry[3]) on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ammattiliitto, jolla oli vuoden 2022 alussa 198 000 jäsentä. Liitto kuuluu Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöön (SAK).[4] Liiton puheenjohtajana on toiminut kesäkuusta 2019 alkaen Annika Rönni-Sällinen. Hän seurasi tehtävässä järjestöä vuodesta 2002 johtanutta Ann Seliniä.[5]

Palvelualojen ammattiliitto PAM
Perustettu 28.11.2000[1]
Toimiala Palvelualojen ammattijärjestö
Kotipaikka Helsinki
Jäsenmäärä 197 884 (1.1.2022)[2]
Puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen
Jäsenlehti PAM.fi
Aiheesta muualla
Sivusto

PAM valvoo työehtosopimusten sekä työelämään liittyvien lakien noudattamista yhdessä paikallisten toimijoiden, ammattiosastojen ja luottamusmiesten kanssa. Valtaosa Pamin jäsenistä on yleissitovan työehtosopimuksen piirissä.

Historia muokkaa

PAM perustettiin 28. marraskuuta 2000 neljästä yksityisten alojen palveluliitosta, jotka olivat Hotelli- ja ravintolahenkilökunnan liitto (HRHL), Teknisten- ja erikoisammattien liitto (Tekeri), Kiinteistötyöntekijäin liitto (KTTL) ja Liikealan ammattiliitto.

PAM on neuvotellut yhdessä työnantajien kanssa 42 työehtosopimusta.[1]

Jäsenistö muokkaa

PAMin jäsenet työskentelevät esimerkiksi vähittäiskaupassa, matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluissa, kiinteistöpalveluissa ja vartiointialalla. Liiton jäsenistä 76 prosenttia on naisia ja 35 prosenttia alle 31-vuotiaita.[1]

PAMin edustamilla palvelualoilla on yhteensä 350 000 palkansaajaa ja liittoon on järjestäytynyt noin 70 % sen sopimusten piirissä olevista työntekijöistä.lähde? Jäsenten keski-ikä on noin 40 vuotta.lähde?

Organisaatio muokkaa

Liiton ylin päättävä elin on valtuusto, joka päättää muun muassa jäsenmaksuista, liiton toimintasuunnitelmasta, talousarviosta ja hallituksen vastuuvapaudesta. Sen jäsenet valitsee neljän vuoden välein kokoontuva liittokokous.[6]

Liiton toimintaa johtaa hallitus, jonka jäsenet valitsee liittokokous. Hallitus valitsee toiminnanjohtajan ja liiton esimiesasemassa olevat työntekijät sekä nimeää johtoryhmän. Hallituksen toimikausi on neljä vuotta.[7] Kesällä 2015 Pam siirtyi uuteen toimintamalliin ja luopui varapuheenjohtajista.[8]

PAMilla on 13 aluetoimistoa ympäri Suomen.[9] Liittoon kuuluu 159 ammattiosastoa.[1]

Poliittiset sidonnaisuudet muokkaa

Puoluerahoitus muokkaa

Kohde 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 30 000 € 30 000 € 30 000 € 23 000 € 17 360 € 0 € 0 € 30 000 € 30 000 € 30 000 € 30 000 € 30 000 € 30 000 €
Kohde 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023
Vasemmistoliitto 8 000 € 7 500 € 7 250 € 4 340 € 0 € 3 750 € 7 500 € 0 € 0 € 0 € 0 € 15 000 €

Lähde[10]

Eduskuntavaalit muokkaa

Eduskuntavaaleissa 2019 PAM tuki 15 SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden ehdokasta yhteensä 40 000 eurolla. Tukea saivat muun muassa Sanna Marin ja Antti Lindtman (sd.), Paavo Arhinmäki ja Jussi Saramo (vas.) sekä Maria Ohisalo (vihr.).[11]

Eduskuntavaaleissa 2023 PAM tuki 19 SDP:n ja vasemmistoliiton ehdokasta yhteensä 35 950 eurolla. Tukea saivat muun muassa Krista Kiuru ja Matias Mäkynen (sd.) sekä Anna Kontula ja Hanna Sarkkinen (vas.).[12]

Presidentinvaalit muokkaa

Vuoden 2012 presidentinvaalissa PAM tuki SDP:n Paavo Lipposen kampanjaa 33 900 eurolla,[13] vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen kampanjaa 8 000 eurolla[14] ja vihreiden Pekka Haaviston kampanjaa 8 000 eurolla[15].

Vuoden 2018 presidentinvaalissa PAM tuki SDP:n Tuula Haataisen kampanjaa 30 000 eurolla ja vasemmistoliiton Merja Kyllösen kampanjaa 7 500 eurolla.[16][17]

Vuoden 2024 presidentinvaaleissa PAM on tukenut SDP:n Jutta Urpilaista 30 000 eurolla.[18]

Europarlamenttivaalit muokkaa

Vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa tukea PAMilta saivat SDP:n Eero Heinäluoma (5 000 euroa)[19], Miapetra Kumpula-Natri (5 000 euroa)[20] ja Mikkel Näkkäläjärvi (5 000 euroa)[21] sekä vasemmistoliiton Merja Kyllönen (5 000 euroa)[22] ja Silvia Modig (2 500 euroa)[23].

Lähteet muokkaa

  1. a b c d PAM pähkinänkuoressa PAM. Viitattu 8.2.2020.
  2. Jäsenmäärät Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö. Viitattu 1.3.2022.
  3. Lyhenneluettelo: P Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 27.9.2015.
  4. Jäsenliitot SAK. Viitattu 8.2.2020.
  5. Virtanen Jarno & STT: PAMin uusi puheenjohtaja on Annika Rönni-Sällinen: Nyt katsotaan keinoja työllisyystilanteen parantamiseksi Yle Uutiset. 5.6.2019. Viitattu 5.6.2019.
  6. PAMin valtuusto PAM. Viitattu 8.2.2020.
  7. PAMin hallitus PAM. Viitattu 8.2.2020.
  8. PAM luopui varapuheenjohtajista – Selinille valittiin sijainen Demokraatti.fi. 2.6.2015. Viitattu 27.9.2015.
  9. Toimistot PAM. Viitattu 8.2.2020.
  10. Vaali- ja puoluerahoitusvalvonta - Suurimmat tukijat www.vaalirahoitusvalvonta.fi. Viitattu 22.2.2024.
  11. Vaali- ja puoluerahoitusvalvonta - Suurimmat tukijat www.vaalirahoitusvalvonta.fi. Viitattu 22.2.2024.
  12. Vaali- ja puoluerahoitusvalvonta - Suurimmat tukijat www.vaalirahoitusvalvonta.fi. Viitattu 22.2.2024.
  13. Ennakkoilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Presidentinvaalit 2012: Lipponen, Paavo Tapio (Arkistoitu – Internet Archive). Valtiontalouden tarkastusvirasto. Viitattu 22.10.2012.
  14. Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Presidentinvaalit 2012: Arhinmäki, Paavo Erkki (Arkistoitu – Internet Archive). Valtiontalouden tarkastusvirasto. Viitattu 22.10.2012.
  15. Ennakkoilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Presidentinvaalit 2012: Haavisto, Pekka Olavi (Arkistoitu – Internet Archive). Valtiontalouden tarkastusvirasto. Viitattu 22.10.2012.
  16. Ennakkoilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Presidentinvaali 2018: Tuula Haatainen Valtiontalouden tarkastusvirasto. Arkistoitu 21.1.2021. Viitattu 5.3.2021.
  17. Vaali- ja puoluerahoitusvalvonta - Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Presidentinvaali 2018 www.vaalirahoitusvalvonta.fi. Viitattu 22.2.2024.
  18. Miettinen, Satu & Viitala, Silja: Hesburgerin perustaja rahoittaa Stubbia, Herlinien mahtisuvun jäsen Haavistoa: rikkaat kertovat, keitä tukevat Yle. 11.1.2024. Viitattu 11.1.2024.
  19. Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Europarlamenttivaalit 2019: Eero Heinäluoma Valtiontalouden tarkastusvirasto. Arkistoitu 27.9.2020. Viitattu 5.3.2021.
  20. Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Europarlamenttivaalit 2019: Miapetra Kumpula-Natri Valtiontalouden tarkastusvirasto. Arkistoitu 17.9.2021. Viitattu 5.3.2021.
  21. Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Europarlamenttivaalit 2019: Mikkel Näkkäläjärvi Valtiontalouden tarkastusvirasto. Arkistoitu 27.9.2020. Viitattu 5.3.2021.
  22. Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Europarlamenttivaalit 2019: Merja Kyllönen Valtiontalouden tarkastusvirasto. Arkistoitu 17.9.2021. Viitattu 5.3.2021.
  23. Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta - Europarlamenttivaalit 2019: Silvia Modig Valtiontalouden tarkastusvirasto. Arkistoitu 17.9.2021. Viitattu 5.3.2021.

Aiheesta muualla muokkaa