Miapetra Kumpula-Natri
Miapetra Susanna Kumpula-Natri (o.s. Kumpula, s. 19. toukokuuta 1972 Vaasa) on suomalainen SDP:tä edustava poliitikko. Heinäkuusta 2014 hän on toiminut Euroopan parlamentin jäsenenä, mitä ennen hän oli kansanedustaja vuosina 2003–2014. Vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa Kumpula-Natri valittiin toiselle kaudelleen europarlamenttiin 68 542 äänellä.[1]
Miapetra Kumpula-Natri | |
---|---|
![]() Kumpula-Natri vuonna 2008 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 19. toukokuuta 1972 Vaasa |
Poliitikko | |
Puolue | SDP |
Asema |
europarlamentaarikko (2014–) kansanedustaja (2003–2014) kaupunginvaltuutettu (1997–) |
Vaalipiiri | Vaasan vaalipiiri |
Kotipaikka | Vaasa |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivu | |
Koulutus ja ura muokkaa
Kumpula-Natri kirjoitti ylioppilaaksi Kirkkopuistikon lukiosta (nykyään osa Vaasan lyseon lukiota) Vaasassa vuonna 1991 ja valmistui insinööriksi Vaasan teknillisestä oppilaitoksesta vuonna 1995. Samana vuonna hän aloitti kauppatieteiden opinnot Vaasan yliopistossa.[2]
Vaasan kaupunginvaltuuston jäsen Kumpula-Natri on ollut vuodesta 1997 lähtien ja toimi sen ensimmäisenä varapuheenjohtajana vuosina 2005–2008. Hän työskenteli tiedottajana ja virkaa toimittavana toiminnanjohtajana Eurooppalainen Suomi ry:ssä vuosina 1997–2000. Ennen valintaansa eduskuntaan hän oli pääministeri Paavo Lipposen erityisavustaja (eduskuntasihteeri) vuosina 2000–2003.[2]
Kansanedustaja muokkaa
Kumpula-Natri valittiin ensimmäisen kerran kansanedustajaksi Vaasan vaalipiiristä vuoden 2003 eduskuntavaaleissa, joissa hän sai 6 245 ääntä ja pääsi eduskuntaan ensimmäisellä yrittämällä.[3][4] Hänet valittiin uudelleen eduskuntaan vuoden 2007 vaaleissa 7 285 äänellä. Kolmannelle kaudelle hänet valittiin vuoden 2011 vaaleissa 7 324 äänellä. Vuosina 2010–2011 hän oli sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja.[2] Vuoden 2023 vaaleissa hänet valittiin eduskuntaan 5 455 äänellä.[5] Hän kuitenkin jatkoi tointaan Euroopan parlamentin jäsenenä ja hänen tilalleen eduskuntaan nousi Helena Marttila.[6]
Eduskunnassa Kumpula-Natri on ollut muun muassa suuren valiokunnan jäsen (2003–2006, 2007–2008, 2009–2014) ja puheenjohtaja (2011–2014) sekä jäsen talousvaliokunnassa (2003–2006, 2007–2008, 2009–2014), tulevaisuusvaliokunnassa (2009–2011) ja ETYJin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnassa (2003–2007).[2]
Europarlamentaarikko muokkaa
Vuoden 2014 eurovaaleissa Kumpula-Natri valittiin Euroopan parlamenttiin.[7] Hän kuuluu sosialistien ja demokraattien ryhmään ja on teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan (ITRE) jäsen ja työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan (EMPL) varajäsen.[8]
Muita luottamustoimia muokkaa
Kumpula-Natri on toiminut Eurooppalainen Suomi ry:n puheenjohtaja vuosina 2007–2013. Lisäksi hän on työskennellyt yhdistyksessä tiedottajana ja vt. toiminnanjohtajana vuosina 1997–2000. Kumpula-Natri on myös toiminut puolueiden kansainvälisen demokratiayhteistyö DEMO ry:n puheenjohtajana 2008–2009.[2]
Kotipaikkakunnallaan Kumpula-Natri toimii tällä hetkellä Vaasan Sähkö Oy:n hallituksen jäsenenä ja EPV Energian hallituksen puheenjohtajana. Vaasan ammattikorkeakoulun hallituksen varapuheenjohtajana hän toimi 2010–2014. Pohjanmaan maakuntaliiton valtuuston puheenjohtajana Kumpula-Natri toimi vuosina 2005–2017.[2]
Vaalimenestys muokkaa
Eduskuntavaalit muokkaa
- 2003: 6 245 ääntä (Vaasan vaalipiiri, valittiin)[9]
- 2007: 7 285 ääntä (Vaasan vaalipiiri, valittiin)[9]
- 2011: 7 324 ääntä (Vaasan vaalipiiri, valittiin)[9]
- 2023: 5 445 ääntä (Uudenmaan vaalipiiri, valittiin)[5]
Kunnallisvaalit muokkaa
- 1996: 596 ääntä (Vaasa, 2 % kaupungin äänistä)[9]
- 2000: 398 ääntä (Vaasa, 1,6 % kaupungin äänistä)[9]
- 2004: 985 ääntä (Vaasa, 3,7 % kaupungin äänistä)[9]
- 2008: 1 010 ääntä (Vaasa, 3,5 % kaupungin äänistä)[9]
- 2012: 1 394 ääntä (Vaasa, 4,6 % kaupungin äänistä)[9]
- 2017: 572 ääntä (Vaasa, 1,7 % kaupungin äänistä)[10]
Europarlamenttivaalit muokkaa
Yksityiselämä muokkaa
Kumpula-Natri on ollut vuodesta 2005 naimisissa Pasi Natrin kanssa. Heillä on vuosina 2006 ja 2008 syntyneet lapset.[2] Pasi Natri toimii senior partnerina Momentous Oy:ssä.[13] Lisäksi Natri on toiminut Luona Oy:n hallituksen jäsenenä.[14]
Lähteet muokkaa
- ↑ Vaalikone Yle. Viitattu 30.5.2019.
- ↑ a b c d e f g Miapetra Kumpula-Natri Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ Eduskuntavaalit 2003 – tulospalvelu HS Verkkoliite. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 16.10.2013. Viitattu 12.5.2014.
- ↑ Kokko, Tuomas: Tuore kasvo 22.2.2008. Ylioppilaslehti. Viitattu 12.5.2014.
- ↑ a b Koko maa, valitut (Eduskuntavaalit 2023) 5.4.2023. Oikeusministeriö. Viitattu 12.4.2023.
- ↑ Tikka, Juha-Pekka: Petteri Orpo valittiin eduskunnan puhemieheksi Verkkouutiset. 12.4.2023. Viitattu 12.4.2023.
- ↑ a b Europarlamenttivaalit 2014: Valitut ehdokkaat Vaalit.fi. 30.5.2014 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 30.5.2014.
- ↑ Miapetra Kumpula-Natri Euroopan parlamentti. Viitattu 3.7.2014.
- ↑ a b c d e f g h Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat (Valitse vaalit.) pxdata.stat.fi. Viitattu 3.7.2016.
- ↑ Kuntavaalit 2017 Tulospalvelu. 13.04.2017. Oikeusministeriö. Viitattu 16.4.2017.
- ↑ EU-ehdokkaiden äänimäärät (Maksullinen arkisto) Helsingin Sanomat. 22.10.1996. Viitattu 21.5.2014.
- ↑ Ehdokkaat ja heidän saamansa äänimäärät puolueittain ja vaalipiireittäin 1999 (XLS-tiedosto) Tilastokeskus. Viitattu 21.5.2014.
- ↑ Yhteystiedot Momentous. Viitattu 7.4.2016.
- ↑ Lehtonen, Marko-Oskari: Poliitikot mukana pakolaisbisneksessä Iltalehti. 20.9.2015. Viitattu 18.4.2019.
Aiheesta muualla muokkaa
- Virallinen kotisivu
- Miapetra Kumpula-Natri Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Kumpula-Natrin haastattelu Ylioppilaslehdessä
- Miapetra Kumpula-Natri Euroopan parlamentti.