Avaa päävalikko

PerhetaustaMuokkaa

Ahmala oli kotoisin työväenluokkaisesta perheestä. Hänen isänsä oli kirvesmies Kustaa Ahmala ja äitinsä Sofia Kaakinen. Isä oli työväenliikkeen aktiivi ja Oulun työväenlikkeen merkkihenkilöitä, joka toimi myös SDP:n kansanedustajana. sisällissodan aikana Kustaa Ahamala oli Työväen pääneuvoston jäsen ja hänet tuomittiin myöhemmin valtiopetoksesta vankeuteen.[1][2] Otto Ahmalan veli Kössi Ahmala oli työväenkirjailija, jonka valkoiset teloittivat sisällissodan loppuvaiheessa Viipurissa.

Otto Ahmalan puoliso oli Lempi Tenhovaara.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Ahmala kävi kansakoulun ja työskenteli liikeapulaisena Oulussa ennen siirtymistään sotilasuralle. Puolustusvoimain palveluskoirien koulutus- ja käyttökursseille hän osallistui vuosina 1941, 1946 ja 1947.[1][2]

JääkäriaikaMuokkaa

 
Havainnekuva M.G.K:n miehistä (Jääkäripataljoona 27:n konekiväärikomppania) Riianlahdelta vuoden 1916 rintamaoloista.

Ahmala liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 14. helmikuuta 1915, 4. komppaniasta hänet siirrettiin 9. heinäkuuta 1917 2. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa ensimmäisen maailmansodan taisteluihin Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Katso myös: Suomen sisällissota

Ahmala saapui takaisin Suomeen aliupseeriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 2. helmikuuta 1918. Suomen sisällissotaan hänet komennettiin 5. jääkäripataljoonan konekiväärikomppanian kiväärinjohtajaksi, josta edelleen 5. huhtikuuta 1918 alkaen 10. jääkäripataljoonaan joukkueenjohtajaksi. Ahmala otti osaa Tampereen ja Viipurin valloituksiin.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Ahmala jäi sodan jälkeen puolustusvoimien palvelukseen aluksi 3. jääkärirykmenttiin 3. konekiväärikomppaniaan koulutusaliupseeriksi. Vuonna 1919 hän otti osaa ns. "Rajajoen kahakoihin". Hänet siirrettiin 13. tammikuuta 1921 Pioneeripataljoona 2:een joukkueenjohtajaksi (yksikön nimi muutettiin myöhemmin Rautatiepataljoonaksi). Ahmala toimi pataljoonassa myös aliupseerikurssien koulutusaliupseerina sekä 12. joulukuuta 1923 – 1. maaliskuuta 1925 pataljoonan teknillisen varaston hoitajana. Hänet komennettiin 30. huhtikuuta 1926 2. komppaniaan vääpeliksi, komppaniassa hän toimi myös joukkueenjohtajana. Suomenlinnan paikalliskomppaniaan hänet siirrettiin 2. syyskuuta 1927. Rannikkotykistörykmentti 1:een hänet komennettiin 1. huhtikuuta 1928, toimien siellä 2.lk:n työvelvollisten vääpelinä. 25. heinäkuuta hän siirtyi samaisen rykmentin muonitusmestariksi. Otto Johannes Ahmala erosi puolustusvoimista 13. heinäkuuta 1936, mutta palasi takaisin ja työskenteli muonavarikko 2:n varastomiehenä vuodesta 1938.[1][2]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Talvisotaan Otto Ahmala osallistui 2. Armeijakunnan Elintarvikemakasiinin päällikön apulaisena, josta hänet myöhemmin siirrettiin samoihin tehtäviin 1:een Armeijakuntaa. Välirauhan aikana hän toimi ylimääräisenä varastonhoitajana Elintarvikevarikko 2:ssa. Jatkosotaan hän osallistui varastonhoitajana ja myöhemmin varikkokomppanian päällikkönä Elintarvikevarikko 2:ssa. Sotien jälkeen hänet siirrettiin reserviin ja hän siirtyi Keskusvarikko 1:n palvelukseen, josta tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1961. Otto Ahmala on haudattu Hämeenlinnaan.[2]

LuottamustoimetMuokkaa

Ahmala toimi Jääkäriliiton Hämeenlinnan alaosaston sihteerinä vuodesta 1950 alkaen.[1][2]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen laitoksen julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975