Otavalvatti
Otavalvatti (Sonchus asper) on yksivuotinen valvatteihin kuuluva keltakukkainen asterikasvi, joka on levinnyt laajalle alueelle. Se tunnetaan vanhana ihmisen seuralaislajina ja kasvaa muun muassa joutomailla, puutarhoissa, satamissa sekä pelloilla.
| Otavalvatti | |
|---|---|
_Sonchus_asper_-_Plant_habit.jpg) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Asterales |
| Heimo: | Asterikasvit Asteraceae |
| Suku: | Valvatit Sonchus |
| Laji: | asper |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Otavalvatti kasvaa 30–80 senttimetriä korkeaksi ja on isokokoisena haarova. Kasvi on pieni- ja pystyjuurinen. Varsi on lehdekäs, ontto ja sisältää runsaasti maitiaisnestettä. Lehtilavat ovat tavallisesti puikeita, herttatyvisiä pyörein tyviliuskoin, kovia, nirhalaitaisia tai liuskaisia, piikkiotaisia ja kiiltävänvihreitä. Otavalvatin kukinto on lähes lehdetön, huiskilomainen mykeröstö. Mykeröt ovat 1,5–2 senttimetriä leveitä ja kukkien teriöt vaaleankeltaisia. Suomessa otavalvatti kukkii heinä-syyskuussa. Hedelmä on litteä pähkylä. Pähkylän pitkittäisharjut ovat sileitä ja pappus hapsihaiveninen ja varreton.[1]
Suomessa tavataan kahta otavalvatin muunnosta: nimimuunnos var. asper sekä var. pungens. Ensin mainitun lehtilavat ovat ehyitä, nirhalaitaisia, ja niiden hampaat ovat otapäisiä. Toisen muunnoksen lehtilavat ovat isohampaisia tai liuskaisia ja isopiikkisiä, päättöliuskat ovat kapeahkoja.[2] Otavalvattia muistuttava kaalivalvatti (S. oleraceus) eroaa siitä muun muassa syvästi pariliuskaisten lehtiensä puolesta.[3]
Levinneisyys muokkaa
Otavalvatti on laajalle levinnyt laji. Euroopassa sitä tavataan kaikkialla lukuun ottamatta mantereen arktisimpia osia. Aasiassa laji on satunnaisempi, ja sitä tavataan paikoitellen Turkissa, Lähi-idässä, Keski-Aasiassa, Intiassa, Etelä-Siperiassa, Japanissa ja Kiinassa. Afrikassa sitä tavataan Saharan pohjoispuolella Marokosta Tunisiaan sekä paikoitellen Keski- ja Etelä-Afrikassa. Ihmisen mukana laji on levinnyt myös Pohjois-Amerikkaan, jossa sitä kasvaa suuressa osassa Yhdysvaltoja ja Etelä-Kanadaa. Otavalvattia tavataan myös Keski- ja Etelä-Amerikassa sekä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.[3]
Suomessa otavalvatti on Lappia lukuun ottamatta muinaistulokas, pohjoisessa uustulokas.[2] Lajia tavataan koko maassa, mutta yleinen se on vain Etelä-Suomessa. Lapissa laji on hyvin harvinainen.[4] Suomessa tavattavat otavalvatit kuuluvat pääasiassa muunnokseen var. asper.[2]
Elinympäristö muokkaa
Otavalvatti on vanha ihmiskulttuurin seuralaislaji. Lajille tyypillisiä kasvupaikkoja ovat joutomaat, tienvarret, puutarhat, perunamaat, seinustat, satamat ja pellot. Suomessa sitä tavataan etenkin vanhoissa kylissä ja kaupungeissa.[2][5] Otavalvatti on typensuosija.[5]
Käyttö muokkaa
Otavalvattia on käytetty sekä vihanneksena että sikojen rehuna. Jälkimmäiseen käyttötarkoitukseen viittaa myös lajin ruotsinkielinen nimi "svinmolke".[3]
Lähteet muokkaa
- Hämet-Ahti, L. & Suominen, J. & Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
- Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio. 2. painos. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005 (2003). ISBN 951-31-2924-1.
Viitteet muokkaa
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 447–448.
- ↑ a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 448.
- ↑ a b c Den virtuella floran: Svinmolke (myös levinneisyyskartat) Viitattu 23.12.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Otavalvatin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 23.10.2012.
- ↑ a b Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 655.