Evert Ossian Lundén (17. syyskuuta 1866 Vaasa23. huhtikuuta 1937 Helsinki[1]) oli suomalainen kauppapuutarhuri, puutarhakoulunjohtaja, toimittaja ja Suomen Kauppapuutarhurien liiton toiminnanjohtaja.[2]

Ossian Lundénin isä seppä Gustaf Lundén (k. 1893) omisti Villa Gustafsro-nimisen asuintalon ja maatilan Vaasassa.[3] Lundén aloitti puutarha-alan opiskelun 1884 M. G. Steniuksen liikkeessä Helsingissä. Hän oli sitten työssä Rosenbergin linnan puutarhassa Kööpenhaminassa ja hän suoritti 1892 puutarhakandidaattitutkinnon tanskalaisessa Landbohöjskole-korkeakoulussa. Suomeen palattuaan Lundén oli vielä vuoden ajan M. G. Steniuksen palveluksessa ennenkuin hän perusti vuonna 1893 Vaasaan oman kauppapuutarhansa. Vuonna 1899 Lundénin liikkeeseen yhdistettiin suomen- ja ruotsinkielinen puutarhakoulu ja Lundén oli tämän koulun johtajana vuoteen 1904 saakka. Lundén opiskeli uudelleen 1905 Tanskassa ja sieltä palattuaan hän oli vuosina 1905–19O9 Pohjanmaan Maanviljelysseuran palveluksessa ja suunnitteli ja rakensi tällöin puutarhoja Etelä-Pohjanmaalle. Lundén oli sitten 1909–1910 puutarhaopettajana Högvallan talouskoulussa Karjaalla ja 1911–1916 Graningenin huvilassa Kirkkonummen Luoman kylässä toimineen oman puutarhakoulunsa johtajana. Lundén osti vuonna 1916 huvilan Haagan kauppalasta ja asui siellä kuolemaansa saakka.[4]

Lundén oli Suomen ensimmäisen puutarhalehden Trädgärdsvännenin toimittajana 1898–1905 ja vuodesta 1907 hän oli Trädgårdsodlaren-aikakauslehden toimittajana. Lundén julkaisi puutarha-alan ammattikirjallisuutta ja piti esitelmiä. Hän oli vuodesta 1912 ruotsinkielisen Nylands svenska trädgårdssällskapetin sihteerinä ja hän toimi myös Suomen Kauppapuutarhurien Liiton ja Suomen Kukkainvälitysyhdistyksen sihteerinä.[4]

Teoksia muokkaa

  • Hemträdgårdens arbetskalender : minneslistor för trädgårdsodlare och blomstervänner. Otava, Helsingfors 1912, suomeksi nimellä Kotipuutarhan työkalenteri : muistilistoja Suomen puutarhanviljelijöille ja kukkasystäville. Otava 1912
  • Köksväxtodling : handbok för trädgårdsodlare och trädgårdsundervisningen i Finland. Otava, Helsingfors 1912, suomeksi nimellä Keittiökasvikirja : käsikirja Suomen puutarhanhoitoa ja puutarhanopetusta varten. Otava 1913
  • Hemmets köksträdgård : praktisk handledning vid odling av köksväxter i täpporna på landet. Skrifter utgifna af Svenska folkskolans vänner Häft. 73. Helsingfors 1914, suomeksi nimellä Kodin keittiökasvikirja : käytännöllinen opas keittiökasvien viljelemiseen kotikasvitarhoissa. Otava 1915
  • Om värdet af frukter och bär och deras användning i hushållet : föredrag. Nylands fruktodlareförening, Helsingfors 1915.
  • Jord och gödsel i trädgårdsbruket : för trädgårdsodlare och trädgårdsundervisningen. Otava, Helsingfors 1916, suomeksi nimellä Puutarhan maaperä- ja lannoitusoppi : kouluille ja viljelijöille. Otava 1916
  • Fröodling av köksväxter i hemträdgården. Föreningen Martha, Helsingfors 1917
  • Korta anvisningar och råd vid köksväxtodling. Nylands och Tavastehus läns landtbrukssällskap, Helsingfors 1917
  • Lindra dyrtidens tryck genom allmän köksväxtodling! : korta anvisningar och råd vid köksväxtodling. Nylands och Tavastehus läns landtbrukssällskap, Helsingfors 1917
  • Pikku opas keittiökasvien viljelemiseen. Otava 1917
  • Koloniträdgårdar : en bok om koloniträdgårdar, deras betydelse för samhället, deras anläggande och skötsel ; med originalteckningar af Runar Finnilä och Bengt Schalin. Söderström, Helsingfors 1918, suomeksi nimellä Ryhmäpuutarhoja! : ryhmäpuutarhoista, niiden merkityksestä yhteiskunnassa, niiden perustamisesta ja hoidosta. Otava 1918, näköispainos Lasipalatsi, Helsinki 2008
  • Lindra födoämnesbristen och dyrtidens tryck genom allmän köksväxtodling! ; Spara på utsädet i köksträdgården!. Livsmedelsstyrelsens flygskrift 6. Helsingfors 1918
  • Är köksväxtodlingen tillbörligt uppmärksammad i vårt arbete för ökad matproduktion?. Livsmedelsstyrelsens flygskrift 7. Helsingfors 1918, suomeksi nimellä Onko elintarvetuotannon lisäämistyössä kiinnitetty riittävästi huomiota keittiökasviviljelykseen?. Elintarvehallituksen lehtisiä n:o 7. Helsinki 1918
  • Om odling av våra vanligaste rotväxter i småtapporna. 1, Morötter. Livsmedelsstyrelsens flygskrift 9. Helsingfors 1918, suomeksi nimellä Tavallisimpien juurikasviemme viljelys pienillä peltotilkuilla. 1, Porkkanat. Elintarvehallituksen lehtisiä n:o 9. Helsinki 1918
  • Förökning av potatis genom sticklingar. Livsmedelsstyrelsens flygskrift 10. Helsingfors 1918, suomeksi nimellä Perunain kartuttaminen versoista. Elintarvehallituksen lehtisiä n:o 10. Helsinki 1918
  • Odling av sockerbetor för hushållsbehov. Livsmedelsstyrelsens flygskrift 11. Helsingfors 1918, suomeksi nimellä Sokerijuurikkaiden viljelys taloustarpeiksi. Elintarvehallituksen lehtisiä n:o 11. Helsinki 1918
  • Odling av våra vanligaste rotväxter i småtäpporna. 2, Rovor. Livsmedelsstyrelsens flygskrift 12. Helsingfors 1918, suomeksi nimellä 'Tavallisimpien juurikasviemme viljelys pikkupalstoilla. 2, Nauris. Elintarvehallituksen lehtisiä n:o 12. Helsinki 1918
  • Odling och användning av bondböner. Livsmedelsstyrelsens flygskrift 16. Helsingfors 1918
  • Odling av våra vanligaste rotväxter i småtäpporna. 3, Rödbetor. Livsmedelsstyrelsens flygskrift 17. Helsingfors 1918, suomeksi nimellä Tavallisimpien juurikasviemme viljelys pikkupalstoilla. 3, Punajuuret. Elintarvehallituksen lehtisiä n:o 17. Helsinki 1918
  • Odling av våra vanligaste rotväxter i småtäpporna. 4, Kålrötter. Livsmedelsstyrelsens flygskrift 18. Helsingfors 1918, suomeksi nimellä Tavallisimpien juurikasviemme viljelys pikkupalstoilla. 4, Lantut. Elintarvehallituksen lehtisiä n:o 18. Helsinki 1918
  • Kålrabbi. Livsmedelsstyrelsens flygskrift 19. Helsingfors 1918, suomeksi nimellä Kyssäkaali : arvokas kalliinajan keittiökasvi. Elintarvehallituksen lehtisiä n:o 19. Helsinki 1918
  • Brunakärr koloniträdgård 1918-1928 : en tioårs historik över Helsingfors' första koloniträdgård. Brunakärr koloniträdgård, Helsingfors 1929
  • Köksväxternas vinterförvaring i källare och stuka. Livsmedelsexpeditionens småskrifter 1.

Lähteet muokkaa

  1. Henkilötiedot
  2. Ossian Lundénin kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat, 24.04.1937, nro 109, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. Suomen Luonnonsuojeluliitto : Vaasan ympäristöseura : Medlemsmeddelanden Höstbladet 2011 : Villa Gustafsro
  4. a b Puutarha-arkkitehti Ossian Lunden kuollut, Helsingin Sanomat, 24.04.1937, nro 109, s. 7, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Aiheesta muualla muokkaa