Osmo Kontula

suomalainen seksologi

Osmo Johannes Kontula (s. 27. kesäkuuta 1951 Luumäki)[1] on tutkimusprofessori Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksella. Hän on myös Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan dosentti ja Sydneyn yliopiston kunniaprofessori. Aiemmin hän työskennellyt Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen apulaisprofessorina 1996–1997, Oikeusministeriön rikoksentorjunnan neuvottelukunnan erikoistutkijana 1995, Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen projektijohtajana 1991–1994, Suomen Akatemian tutkimusassistenttina 1986–1990 ja Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkijana 1985.

Osmo Kontula marraskuussa 2012.

Hänen asiantuntemuksensa kattaa seksologian, seksuaalitutkimuksen, seksuaali- ja lisääntymisterveyden, kulttuurierot seksuaaliasioissa, seksuaalikasvatuksen ja nuorten seksin, parisuhdeasiat, perhe- väestö- ja seksuaalipolitiikan ja väestönkehitykseen ja syntyvyyteen liittyvän demografian sekä huumetutkimuksen.[2]

Kontula on tunnettu Elina Haavio-Mannilan kanssa tekemistään suomalaisten seksielämää käsittelevistä tutkimuksista.

Kontula erotettiin Suomen seksologisesta seura ry:stä joulukuussa 2019. Kontula jätti keväällä 2020 Helsingin käräjäoikeuteen kanteen, jossa hän vaati, että oikeus mitätöi seuran hallituksen päätöksen hänen erottamisestaan yhdistyksen jäsenyydestä.[3] Syksyllä 2020 seura ja Kontula sopivat riitansa ja Kontulan erottaminen peruttiin.[4]

LuottamustehtäviäMuokkaa

  • The Society for the Scientific Study of Sexuality (SSSS) hallituksen jäsen 1999-2002; 2010-2016, executive komitean jäsen 2013-2016, puheenjohtaja 2014-2015.
  • Seksuaaliterveyden maailmanjärjestön (WAS) hallituksen jäsen 2013-2017; 2017-2021. WAS:n seksuaalikasvatuskomitean puheenjohtaja 2013-2021. WAS:n tieteellisen komitean jäsen 2013-2021.
  • Member of Management Committee of COST-Action and Network for the European Sexual Medical Network (ESMN), 2019-2022.
  • Euroopan Seksologiliiton (EFS) hallituksen jäsen, 2006–2014
  • Euroopan Väestökomitean (CAHP) konsultti seksuaali- ja lisääntymisterveysasioissa, Euroopan neuvosto, 2002–2005
  • International Academy of Sex Research (IASR) täysjäsen, 1996–. Kontula toimi isäntänä järjestön vuosikonferenssissa Helsingissä vuonna 2004
  • Apulaispäätoimittaja, The Journal of Sex Research 2005-
  • Suomen Seksologisen Seuran puheenjohtaja, 1997-2002; 2005-2010; 2017-2018.
  • Pohjoismaisen kliinisen seksologian järjestön (NACS) puheenjohtaja, 2001–2003
  • Sexpo-säätiön hallituksen puheenjohtaja, 1988–1991; 2003–2007
  • Suomen Akateemisten tutkijoiden yhdistyksen (SATY) hallitus, 1987–2007

TeoksiaMuokkaa

  • Osmo Kontula: Huumausainerikokset ja niiden kontrolli: Tilanne Suomessa 1960 luvulta 1980 luvulle. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 76. Helsinki 1986. Valtion painatuskeskus. 282 s.
  • Osmo Kontula: Nuorten seksi. Otava. Keuruu 1987. 122 s.
  • Osmo Kontula: Huumeet Suomessa. Otava. Keuruu 1988. 224 s.
  • Kontula, Osmo & Meriläinen, Jouni: Nuorten kypsyminen seurusteluun ja seksuaalisuuteen. Lääkintöhallituksen julkaisuja. Terveyskasvatus. Tutkimukset 9/1988. Helsinki: Lääkintöhallitus, 1988. ISBN 951-47-2031-8.
  • Osmo Kontula & Kaj Koskela: Mustasukkaisuus ja terveys. Sosiaali ja Terveyshallitus. Raportteja 14/1991. Valtion painatuskeskus. Helsinki 1991. 110 s.
  • Kontula, Osmo: Sukupuolielämän aloittamisen yhteiskunnallisista ehdoista. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Sosiaali- ja terveyshallitus: Tutkimuksia 14. Helsinki: Sosiaali- ja terveyshallitus, 1991. ISBN 951-47-5434-4.
  • Osmo Kontula (toim.): Huumeiden käyttäjät Suomessa. Kirjayhtymä. 1992. 236 s.
  • Osmo Kontula ja Kaj Koskela: Huumeiden käyttö ja mielipiteet huumeista : Suomi ja Eurooppa vertailussa. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja. Helsinki 1992.[5]
  • Osmo Kontula ja Elina Haavio-Mannila (toim.): Suomalainen seksi: Tietoa suomalaisten sukupuolielämän muutoksesta. WSOY. Juva 1993. 579 s.
  • Osmo Kontula ja Kati Kosonen: Seksiä lehtien sivuilla. Painatuskeskus OY. Helsinki 1994. 312 s.
  • Osmo Kontula ja Elina Haavio-Mannila: Matkalla intohimoon: Nuoruuden hurma ja kärsimys seksuaalielämäkertojen kuvaamana. WSOY. Juva 1995. 605 s.
  • Osmo Kontula: Poikkeusolojen rikollisuus. Rikoksentorjunnan neuvottelukunnan julkaisu 4. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisu 132. Helsinki 1996. 144 s.
  • Kontula, Osmo & Miettinen, Maarit (toim.): Seksuaalinen mielihyvä. Helsinki: Kirjayhtymä, 1990. ISBN 951-26-3472-4.
  • Osmo Kontula ja Elina Haavio-Mannila: Intohimon hetkiä: Seksuaalisen läheisyyden kaipuu ja täyttymys omaelämäkertojen kuvaamana. WSOY. Juva 1997. 745 s.
  • Osmo Kontula, Heimo Viinamäki & Kaj Koskela: Köyhiä ja Kipeitä: Taloudellisen laman terveysvaikutuksia 1990-luvulla. Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos. Julkaisusarja D 34/1998. Helsinki 1998. 141 s.
  • Papp, Krista & Kontula, Osmo & Kosonen, Kati: Nuorten aikuisten seksuaalikäyttäytyminen ja seksuaaliset riskinotot. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 36/2000. Helsinki: Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto, 2000. ISBN 952-9605-57-9.
  • Osmo Kontula ja Ilsa Lottes (toim.): Seksuaaliterveys Suomessa. Studia. Tammi. Helsinki 2000. 336 s.
  • Elina Haavio-Mannila ja Osmo Kontula: Seksin trendit: Meillä ja naapureissa. WSOY. Helsinki 2001. 592 s.
  • Eija Maarit Ojala & Osmo Kontula: Tarvitseeko minua kukaan? Keski-ikäiset yksineläjät perhekeskeisessä yhteisössä. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D40/2002. Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto. Helsinki. 163 s.
  • Osmo Kontula: Perhepolitiikka käännekohdassa: Perhebarometri 2004. Katsauksia E 18/2004. Väestöntutkimuslaitos. Väestöliitto. Helsinki 2004. 155 s.
  • Osmo Kontula & Henna Meriläinen: Koulun seksuaalikasvatus 2000-luvun Suomessa. Katsauksia E26/2007. Väestöntutkimuslaitos. Väestöliitto. Helsinki 2007. 187 s.
  • Halu & intohimo: Tietoa suomalaisesta seksistä. Kuvitus: Sirkka-Liisa Lonka. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22680-2.
  • Osmo Kontula (2009). Parisuhdeonnen avaimet ja esteet. Perhebarometri 2009. Katsauksia E 38/2009. Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto. Helsinki. 150 s.
  • Osmo Kontula (2009). Between Sexual Desire and Reality: The Evolution of Sex in Finland. The Family Federation of Finland: The Population Research Institute D49/2009. Helsinki. 255 s.
  • Osmo Kontula & Tarja Sandberg (2012). Halut jäissä? Naisten seksuaalisen halun puute. Väestöliitto. VL-markkinointi Oy. Helsinki. 100 s.
  • Osmo Kontula (2012). Mielen seksuaalisuus: Matka kiihottumisen alkulähteille. Duodecim. Helsinki. 165 s.
  • Osmo Kontula (Ed.)(2012): Pleasure and Health by education, counselling and treatment. Proceedings of 2012 NACS conference in Helsinki. The Finnish Association for Sexology (FIAS). Helsinki. 163 s.
  • Osmo Kontula (Ed.)(2012). Mitä pojat todella haluavat tietää seksistä. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 55/2012. Väestöliitto. Helsinki. 278 s.
  • Osmo Kontula (2013). Yhdessä vai erikseen? Tutkimus suomalaisten parisuhteiden vahvuuksista, ristiriidoista ja erojen syistä. Perhebarometri 2013. Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E 47/2013. Väestöliitto. Helsinki. 249 s.
  • Miila Halonen, Miguel Reyes & Osmo Kontula (2014). Poikanäkökulma seksuaaliopetukseen – kasvattajan opas. PoikaS Tutkimus ja kehittämishanke. Väestöliitto. Helsinki. 68 s.
  • Maaret Kallio & Osmo Kontula (2015). Happy End: Seksuaalisesti vireät parisuhteet. WSOY. Porvoo. 240 s.
  • Osmo Kontula (2016). LEMMEN PAULA: Seksuaalinen hyvinvointi parisuhdeonnen avaimena. Perhebarometri 2016.Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E 50/2016. Väestöliitto. Helsinki. 112 s.
  • Osmo Kontula (2018). 2020 – luvun perhepolitiikkaa. Perhebarometri 2018. Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E 52/2018. Väestöliitto. Helsinki. 135 s.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.