Sydneyn yliopisto on yliopisto Sydneyssä. Vuonna 1850 perustettu oppilaitos on Australian vanhin yliopisto. Vuonna 2009 siellä opiskeli 47 775 opiskelijaa, ja se oli Australian toiseksi suurin yliopisto.

Sydneyn yliopisto
The University of Sydney
lat. Universitas Sidneiensis
Motto Sidere mens eadem mutato
Perustettu 1850
Tyyppi julkinen
Säätiön varat 829 miljoonaa AU$
Kansleri Marie Bashir
Henkilökunta 3 081
Opiskelijoita 47 775
Sijainti Sydney, Uusi Etelä-Wales
Australia (33°53′16″S, 151°11′14″E)
Sivusto http://sydney.edu.au/

Yliopiston pääkampus on keskellä laajaa puistoaluetta. Se on kokonaisuudessa saanut inspiraationsa Oxbridgeltä. Kampusalue sijaitsee Camperdownin ja Darlingtonin kaupunginosissa. Yliopistoon kuuluu myös sivukampuksia, joita se on liittänyt itseensä, kuten Sydneyn musiikkikonservatorio ja Sydney College of the Arts.

Historia

muokkaa
 
Sydneyn yliopiston 1870-luvun lopussa.

Sydneyn yliopiston perustamislaki hyväksyttiin 1. lokakuuta 1850. William Wentworthin, joka oli yksi yliopiston perustajista, mukaan yliopiston merkitys olisi monien siirtokunnan tulevaisuuden johtajien kasvattaminen. Se toteutui vuonna 1901, kun Australian ensimmäiseksi pääministeriksi tuli yliopistosta valmistunut Edmund Barton. Ensimmäiset opiskelijat valittiin laitokseen kaksi vuotta myöhemmin, ja vuonna 1856 yliopistossa jaettiin ensimmäiset tutkintotodistukset. Koulu siirtyi nykyiselle paikalleen, kolme kilometriä Sydneyn keskusta lounaaseen, vuonna 1857. Vuonna 1874 yliopistossa perustettiin Australian ensimmäinen opiskelijaliitto. Sydneyn yliopisto oli edelläkävijä naisten hyväksymisessä. Se avasi ovensa naisille vuonna 1881, ensimmäisten joukossa maailmassa.[1][2]

Sydneyn yliopistoa uudistettiin 1900-luvun alkupuoliskolla. Fyysisistä muutoksista vastasi yliopiston arkkitehdiksi vuonna 1919 nimetty Leslie Wilkinson. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen yliopiston rakennetta muutettiin, kun sinne perustettiin kuusi uutta tiedekuntaa. Uusien tiedekuntien perustaminen koettiin tarpeelliseksi, kun yliopiston tarjoamien kurssien määrä oli moninkertaistanut 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien aikana. Lisäkursseja oli alettu järjestää, kun Sydney tarvitsi lisää ammatillista koulutusta.[2]

Vuonna 1990 yliopisto laajeni, kun Sydneyn musiikkikonservatorio ja Sydney College of the Arts liitettiin siihen.[3]

Tiedekunnat

muokkaa
 
Sydneyn yliopiston päärakennus.

Sydneyn yliopistoon kuuluu 16 tiedekuntaa[4]:

  • Arkkitehtuurin, muotoilun ja suunnittelun tiedekunta
  • Eläinlääketieteellinen tiedekunta
  • Farmasian tiedekunta
  • Hammaslääketieteellinen tiedekunta
  • Humanistinen tiedekunta
  • Insinööritieteiden ja tietotekniikan tiedekunta
  • Kasvatustieteiden ja sosiaalityön tiedekunta
  • Kuvataiteiden tiedekunta (Sydney College of the Arts)
  • Luonnontieteiden tiedekunta
  • Lääketieteellinen tiedekunta (Sydney Medical School)
  • Maanviljelyn, ruoan ja luonnonvarojen tiedekunta
  • Musiikkikonservatorio
  • Oikeustieteellinen tiedekunta (Sydney Law School)
  • Sairaanhoidon tiedekunta (Sydney Nursing School)
  • Taloustieteellinen ja liiketaloudellinen tiedekunta
  • Terveystieteiden tiedekunta

Lähteet

muokkaa
  1. Origins and Early Years (1850-1900) Sydneyn yliopisto. Viitattu 26.10.2010. (englanniksi)
  2. a b Modernising (1900 to 1950) Sydneyn yliopisto. Viitattu 26.10.2010. (englanniksi)
  3. 1950 to present Sydneyn yliopisto. Viitattu 26.10.2010. (englanniksi)
  4. Faculties & schools Sydneyn yliopisto. Viitattu 26.10.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa