Óscar Freire

Óscar Freire Gómez (s. 15. helmikuuta 1976 Torrelavega) on espanjalainen maantiepyöräilijä. Hän kilpaili ammattilaisena vuosina 1998–2012 ja häntä pidetään yhtenä aikansa parhaana kiriajajana. Freire voitti pyöräilyn maantieajon maailmanmestaruuden kolmesti, vuosina 1999, 2001 ja 2004. Kolmeen voittoon olivat aiemmin pystyneet vain Alfredo Binda, Rik Van Steenbergen ja Eddy Merckx. Freire voitti kolmesti myös yhdeksi pyöräilyn monumenteiksi kutsutun Milano–San Remo -kilpailun.

Óscar Freire (2011)

Ura

Freire aloitti ammattilaisuransa Vitalico Seguros -tallissa vuonna 1998. Ensimmäisellä kaudellaan hän voitti ainoastaan yhden kilpailun, etapin Vuelta a Castilla y León -ajossa ja sijoittui 11. Pariisi-Tours-kilpailussa. Kaudella [1999 Freire saavutti ensimmäisen merkittävän voittonsa vasta kauden lopussa järjestetyissä maailmanmestaruuskilpailuissa. Hänen ajateltiin olevan mukana lähinnä täydentämässä Espanjan joukkuetta, mutta hän yllättäen veikin kilpailun voiton. Kilpailun jälkeen otetusta kuvasta, jossa Freire soittaa isoäidilleen, jolla ei ollut televisiota, kertoakseen hänelle voitostaan, tuli kuuluisa. Freire rakennutti kilpailun voittorahoilla hissin isoäitinsä taloon.

Freire on kiriajaja, joka toisin kuin useimmat muut, ei tarvitse merkittävästi tallitoveriensa apua päästäkseen hyviin asetelmiin loppukiriä ajatellen. Pienestä koostaan huolimatta, Freire on yksi pelätyimmistä kiriajajista. Useimmiten hän muodostaa oman suunnitelmansa ja pyrkii sen avulla yllättämään kilpakumppaninsa. Freire harjoittelee vähemmän kuin muut, hänen kilometrimääränsä harjoituskaudella jäävät jopa puoleen muista.

Kaudeksi 2000 Freire siirtyi Mapei-talliin, joka oli arvostettu parhaimmaksi talliksi vuodesta 1994 lähtien. Freire voitti 11 kilpailua, mukaan lukien kaksi etappia Espanjan ympäriajossa sekä saavutti kolmannen sijan maailmanmestaruuskilpailuissa. Kausi 2001 ei ollut yhtä menestyksekäs. Hän voitti ainoastaan kaksi kilpailua ja Vuelta a Burgos -kilpailun pistekilpailun, mutta silti hän saavutti uransa toisen maailmanmestaruuden. Kausi 2002 oli vielä vähemmän menestyksekäs, mutta silti hän voitti etapin Ranskan ympäriajossa.

Kaudella 2003 Freire siirtyi Rabobank-talliin ja voitti kuusi kilpailua. Vuosi 2004 oli menestyksekkäämpi: Freire voitti Milano–San Remon, Trofeo Luis Puig -kilpailun, etapin Tirreno-Adriaticossa sijoittuen kokonaiskilpailussa toiseksi sekä saavutti kolmannen maailmanmestaruutensa. Kausi 2005 alkoi erinomaisesti. Freire voitti kolme etappia, piste- ja kokonaiskilpailut Tirreno-Adriaticossa ja vei myös Brabantse Pijl, Trofeo Alcudia ja Trofeo Mallorca kilpailujen voitot. Kausi jäi kuitenkin loukkaantumisen seurauksena kesken jo ennen kevään klassikoita.

Vuonna 2006 Freire voitti toisen kerran peräkkäin Brabantse Pijl -kilpailun. Tirreno-Adriaticossa hän voitti kolmannen etapin, mutta ei pystynyt uusimaan kokonaiskilpailun voittoaan. Sveitsin ympäriajossa hän oli mukana varhaisessa irtiotossa 7. etapilla ja ajoi yksin etapin voittoon.

Vuoden 2006 Ranskan ympäriajossa Freire voitti 5. ja 9. etapin ja taisteli pistekilpailun voitosta ennen kuin joutui sairauden takia keskeyttämään kilpailun. 12. etapilla Freire oli mukana irtiotossa kolmen muun ajajan kanssa. Discovery Channel -tallin Jaroslav Popovytšin ajaessa etapin voittoon levisi huhuja, joiden mukaan Rabobankin urheilupäällikkö oli kieltänyt Freireä voittamasta, koska hän halusi saada Discovery Channeliltä tukea vuoristoetapeilla. Molemmat tallit kiistivät huhut, mutta Freire oli etapin jälkeen selvästi vihainen.

Freire jatkoi menestyksekästä kauttaan voittamalla Vattenfall Cyclassics -kilpailun. Voitto oli kauden seitsemäs mikä tarkoitti, että Freire oli tuonut puolet Rabobank-tallin voitoista kaudella 2006. Jälleen kausi kuitenkin jäi loukkaantumisen takia kesken. Freire ei niskavaivojen takia pystynyt osallistumaan Espanjan ympäriajoon ja myös maailmanmestaruuskilpailut jäivät häneltä väliin.

Freire aloitti kauden 2007 voittamalla helmikuussa Trofeo Mallorca -kilpailun sekä Ruta del Sol -etappiajon, jossa hän voitti lisäksi pistekilpailun sekä toisen ja viidennen etapin. Maaliskuussa hän voitti toistamiseen Milano–San Remon ja viikkoa myöhemmin kolmannen kerran peräkkäin Brabantse Pijl -kilpailun. Hyvään alkukauteen kuului vielä kolmas sija Gent-Wevelgemissä. Elokuussa Freire sijoittui toiseksi Vattenfall Cyclassicsissa. Espanjan ympäriajossa hän voitti toisen, viidennen ja kuudennen etapin, johti kokonaiskilpailua toisen ja kolmannen osuuden jälkeen sekä pistekilpailua etappien 2–9 jälkeen. Myöhemmin samana syksynä Freire sijoittui kolmanneksi Paris-Tours'ssa ja neljänneksitoista MM-kilpailuissa.

Kaudella 2008 Freire voitti Tirreno-Adriaticon ensimmäisen ja kuudennen etapin sekä pistekilpailun. Milano–San Remossa hän sijoittui kahdeksanneksi. Huhtikuussa Freire voitti Gent–Wevelgem-klassikon massakirin jälkeen. Sveitsin ympäriajossa hän voitti avausetapin. Ranskan ympäriajossa hän voitti massakiriin päättyneen 14. etapin sekä pistekilpailun. Espanjan ympäriajossa hän oli paras 11. osuudella.

Vuonna 2009 Freire voitti Tour de Romandien toisen ja viidennen etapin. Seuraavana vuonna hän voitti Trofeo Mallorca -sarjaan kuuluneen Trofeo Cala Millor -kilpailun. Vuelta a Andalucia -kilpailussa hän voitti toisen ja kolmannen etapin. Maaliskuussa hän voitti kolmannen kerran Milano–San Remo-klassikon. Baskimaan ympäriajossa hän sijoittui kahdella ensimmäisellä etapilla alun perin toiseksi, mutta nousi voittajaksi Alejandro Valverden tultua hylätyksi. Melbournen MM-kilpailuissa hän sijoittui maantieajossa kuudenneksi. Viikkoa myöhemmin hän voitti Pariisi–Tours-klassikon.

Freire voitti 2011 Vuelta a Andalucía -kilpailussa neljännen ja viidennen etapin sekä pistekilpailun. Amstel Gold Racessa hän sijoittui kuudenneksi ja Kööpenhaminan MM-kilpailuissa yhdeksänneksi. Hän siirtyi 2012 Katjuša-talliin. Tammikuisessa Tour Down Under -kilpailussa hän voitti neljännen etapin. Helmikuussa hän oli paras Vuelta a Andalucian kolmannella osuudella. E3 Harelbeke -kilpailussa ja Brabantse Pijl -ajossa hän sijoittui toiseksi, Gent–Wevelgemissä ja Amstel Gold Racessa neljänneksi. Valkenburgin MM-kilpailuissa hän oli maantieajossa kymmenes.

Lähteet

• Óscar FreireTrap–Friis-tietokannassa (englanniksi)
• Óscar Freire Cycling Archives -tietokannassa (englanniksi)

Viitteet

Miesten maantiepyöräilyn maantieajon maailmanmestarit

1927 Alfredo Binda 1928–1929 Georges Ronsse 1930 Alfredo Binda 1931 Learco Guerra 1932 Alfredo Binda 1933 Georges Speicher 1934 Karel Kaers 1935 Jean Aerts 1936 Antonin Magne 1937 Eloi Meulenberg 1938 Marcel Kint 1946 Hans Knecht 1947 Theo Middelkamp 1948 Briek Schotte 1949 Rik Van Steenbergen 1950 Briek Schotte 1951 Ferdi Kübler 1952 Heinz Müller 1953 Fausto Coppi 1954 Louison Bobet 1955 Stan Ockers 1956–1957 Rik Van Steenbergen 1958 Ercole Baldini 1959 André Darrigade 1960–1961 Rik van Looy 1962 Jean Stablinski 1963 Benoni Beheyt 1964 Jan Janssen 1965 Tom Simpson 1966 Rudi Altig 1967 Eddy Merckx 1968 Vittorio Adorni 1969 Harm Ottenbros 1970 Jean-Pierre Monseré 1971 Eddy Merckx 1972 Marino Basso 1973 Felice Gimondi 1974 Eddy Merckx 1975 Hennie Kuiper 1976 Freddy Maertens 1977 Francesco Moser 1978 Gerrie Knetemann 1979 Jan Raas 1980 Bernard Hinault 1981 Freddy Maertens 1982 Giuseppe Saronni 1983 Greg LeMond 1984 Claude Criquielion 1985 Joop Zoetemelk 1986 Moreno Argentin 1987 Stephen Roche 1988 Maurizio Fondriest 1989 Greg LeMond 1990 Rudy Dhaenens 1991–1992 Gianni Bugno 1993 Lance Armstrong 1994 Luc Leblanc 1995 Abraham Olano 1996 Johan Museeuw 1997 Laurent Brochard 1998 Oscar Camenzind 1999 Óscar Freire 2000 Romāns Vainšteins 2001 Óscar Freire 2002 Mario Cipollini 2003 Igor Astarloa 2004 Óscar Freire 2005 Tom Boonen 2006–2007 Paolo Bettini 2008 Alessandro Ballan 2009 Cadel Evans 2010 Thor Hushovd 2011 Mark Cavendish 2012 Philippe Gilbert 2013 Rui Costa 2014 Michał Kwiatkowski 2015–2017 Peter Sagan 2018 Alejandro Valverde 2019 Mads Pedersen 2020–2021 Julian Alaphilippe 2022 Remco Evenepoel