Lance Armstrong
Lance Armstrong (s. 18. syyskuuta 1971 Plano, Texas) on yhdysvaltalainen uransa lopettanut maantiepyöräilijä. Armstrong voitti uransa aikana ennätykselliset seitsemän Ranskan ympäriajoa vuosina 1999–2005. Vuonna 2012 Yhdysvaltain antidopingtoimikunnan USADA:n tekemän tutkinnan tuloksena Kansainvälinen pyöräilyliitto mitätöi kaikki Armstrongin vuoden 1998 jälkeen tehdyt kilpailutulokset ja asetti hänet elinikäiseen kilpailukieltoon laajasta dopingin käytöstä vuosien 1999 ja 2010 välillä.[1] USADA:n raportin mukaan Armstrong pyöritti urheiluhistorian edistyneintä, ammattimaisinta ja menestyneintä doping-ohjelmaa.[2] Tammikuussa 2013 Armstrong myönsi käyttäneensä dopingia kaikkien voittamiensa Ranskan ympäriajojen aikana.[3]
| Lance Armstrong | |
|---|---|
.jpg) Lance Armstrong vuonna 2009. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Lance Edward Armstrong |
| Syntynyt | 18. syyskuuta 1971 |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvallat |
| Pyöräilijä | |
| Pituus | 177 cm |
| Paino | 75 kg |
| Joukkue | lopettanut |
| Laji | maantie |
| Rooli | ajaja |
| Ajajatyyppi | yleisajaja |
| Ura | |
| Amatöörijoukkue(et) | |
| 1990–1991 | Subaru-Montgomery |
| Ammattilaisjoukkue(et) | |
| 1992–1996 1997 1998–2004 2005 2009 2010–2011 |
Motorola Cofidis US Postal Discovery Channel Astana Team Team RadioShack |
| Suurimmat voitot | |
|
Ennen vuotta 1998:
|
|
|
Tiedot päivitetty: 25.8.2022 |
|
| Aiheesta muualla | |
| www.lancearmstrong.com | |
Lokakuussa 1996 Armstrongin havaittiin sairastavan keuhkoihin ja aivoihin levinnyttä kivessyöpää. Häntä hoidettiin leikkauksella ja kemoterapialla, ja hän parani sairaudesta.[1]
Ura muokkaa
Lapsuus (1971–1989) muokkaa
Lance syntyi vuonna 1971. Hänen äitinsä Linda Mooneyham oli vain 17-vuotias.[4] He elivät niukasti ja Linda teki kovasti töitä elättääkseen Lancen. Paikallisen pyöräilyliikkeen omistaja ihaili perheen työntekoa ja teki Lindalle hyvän tarjouksen BMX-pyörästä. Pyörä oli Lancen ensimmäinen ja hän sai sen seitsemän vuoden iässä.[5]
Nuoruudessaan Lance harrasti kuitenkin alueelle tyypillisiä lajeja baseballia ja amerikkalaista jalkapalloa. Hän lopetti lajien harrastamisen ajan myötä[5], vaikka Terry Armstrongin mukaan Lance oli hyvä molemmissa lajeissa.[6] Sen sijaan hän innostui kestävyyslajeista ja ilmoittautui koulun kestävyysjuoksukilpailuihin, jotka hän voitti. 12-vuotiaana hän aloitti uimisen ystäviensä innostamana. Lance ei kuitenkaan osannut uida, joten hän joutui nuorempien kanssa uimakouluun.[7] Hän harjoitteli uimista päättäväisesti ja puolitoista vuotta myöhemmin hän oli ikäluokassaan osavaltion parhaiden uimareiden joukossa. Lancen uimaopettajan mukaan hänen kehityksensä oli lähes ennenkuulumatonta. Saatuaan uintitaitonsa riittävälle tasolle, halusi hän kokeilla triathlonia. Lance osallistuikin lapsille suunnattuun Ironkids-kilpailuun.[8] Hän voitti kilpailun ollessaan 13-vuotias ja innostui lajista, sillä siinä olivat mukana kolme hänen lempiurheilulajiaan.[9]
Lance jatkoi triathlonia ja osallistui ensimmäistä kertaa aikuisten kilpailuun vuonna 1987. Hän sijoittui kyseisessä kilpailussa 32:nneksi, mutta alkoi voittaa tämän jälkeen myös aikuisten kilpailuita. Menestys herätti myös ulkopuolisten mielenkiinnon ja Triathlete-urheilulehti nimesi hänet vuoden tulokkaaksi lyhyillä matkoilla.[9] Vuotta myöhemmin Lance harkitsi ensimmäistä kertaa vakavasti keskittyvänsä pyöräilyyn. Hänen mielestään pyöräilyssä oli paremmat mahdollisuudet menestyä rahallisesti, minkä lisäksi hän halusi osallistua Barcelonan olympialaisiin. Tästä syystä hän hankki kilpailulisenssin pyöräilyyn, jossa hänelle myönnettiin alhaisimman juniorikategorian kilpailulisenssi eli kategorian neljä lisenssi. Lancelle annettiin mahdollisuus osallistua ensimmäiseen pyöräilykilpailuunsa, Tuesday Night Critiin, sillä ehdolla, ettei hän voittaisi kisaa, jossa oli korkeamman kategorian pyöräilijöitä. Lance voitti kuitenkin kilpailun, jolloin hänen lisenssinsä uhattiin poistaa. Parin viikon päästä hänen luokitustaan kuitenkin nostettiin.[10]
Amatööripyöräilijäksi ja olympialaiset (1989–1992) muokkaa
Armstrong alkoi pian käydä kansallisen tason pyöräilykilpailuissa, joissa hän myös menestyi hyvin. Hän muun muassa rikkoi 20 kilometrin matkalla juniorien Yhdysvaltain ennätyksen. Vuonna 1989 Armstrong saikin kutsun pyöräilyn juniorimaajoukkueeseen. Hän vakuutti valmentajat, minkä ansiosta hän pääsi nuorten MM-kilpailuihin Moskovaan.[11] Kisassa hän lähti irtiottoon jo muutaman kilometrin jälkeen ja ajoi kärjessä toisen ajajan kanssa kahden tunnin ajan. Viimeisellä kierroksellä pääjoukko ohitti Armstrongin ja hän putosi 73:nelle sijalle.[12]
Maine nuoresta pyöräilijästä kiiri myös Subaru-Montgomery -pyöräilytallin omistajalle, joka kiinnostui Armstrongista. Talli tarjosi rahallista stipendiä Armstrongille, jolla oli tuolloin puutetta rahasta. Hän hyväksyikin sopimuksen, jonka ansiosta hän pystyi keskittymään pyöräilyyn. Tämän myötä hän muutti Austiniin.[13] Armstrong alkoi kilpailla miesten pyöräilykilpailuissa, jotka olivat pitkäkestoisempia ja useita päiviä kestäviä. Hänen ensimmäinen merkittävä kilpailunsa oli Ruotsin ympäriajo vuonna 1990. Tällöin hän lähinnä otti tuntumaa eurooppalaiseen pyöräilyyn ja monta vuorokautta kestävään rasitukseen. Armstrong kutsuttiin myös pyöräilyn B-maajoukkueeseen, josta hän nousi pian A-maajoukkueeseen.[14] Vanhat maajoukkueen pyöräilijät eivät olleet tyytyväisiä häneen, mutta toisaalta hän oli maajoukkueen kovakuntoisin pyöräilijä. Tästä syystä maajoukkuevalmentaja Chris Carmichael nosti hänet amatöörien MM-kilpailuihin osallistuvaan pyöräilymaajoukkueeseen. Joukkuekilpailuissa Armstrongin joukkue sijoittui seitsemänneksi ja yksilökilpailussa hän oli yhdestoista.[15]
Maajoukkuevalmentaja Carmichael halusi kehittää Armstrongia eurooppalaiselle pyöräilytavalle, jonka takia hän kilpaili paljon Euroopassa. Vuonna 1991 hän osallistui muun muassa Settimana Bergamascaan, koska Carmichaelin mukaan Italian maasto kehitti parhaiten ammattilaispyöräilyyn. Kisaan osallistui lukuisia Italian amatööripyöräilijöitä, muun muassa Marco Pantani. Tuohon aikaan jako amatööri- ja ammattilaiskilpailuiden välillä oli tiukka, mutta Settimana Bergamasca oli tarkoitettu molemmille kilpailuluokille. Esimerkiksi Armstrongin kohdalla tämä tarkoitti sitä, että hän edusti kilpailussa sekä maajoukkuetta että Subaru-Montgomery -tallia, mikä aiheutti kärhämää osapuolten valmentajien välille. Armstrongin kilpailuvoitto varmistui vasta viimeisessä aika-ajossa, jolloin hänestä tuli kilpailun ensimmäinen yhdysvaltalainen voittaja.[16]
Kilpailussa Armstrongin ja Subaru-Montgomeryn tallipäällikön välille nousseet eripuran takia hän joutui etsimään uutta pyöräilytallia. Armstrongin maine oli noussut Settimana Bergamasca-voiton jälkeen, joten Coors Light ja Motorola-talli kilpailivat hänestä. Motorola oli alusta asti kiinnostuneempi hänestä ja lopulta he tekivät sopimuksen. Sopimuksen mukaan Armstrong pysyisi amatööripyöräilijänä Barcelonan olympialaisiin asti, jonka jälkeen hän siirtyisi ammattilaispyöräilijäksi Motorolan talliin.[17] Talven 1991 maajoukkuevalmentaja Carmichael kuitenkin valmennutti Armstrongia. He tekivät pidempiä pyörälenkkejä, jonka vuoksi hän laihtui ja alkoi näyttää enemmän maantiepyöräilijältä. Armstrong valmistautui Barcelonan olympialaisiin koko alkuvuoden, jonka takia hän ajoi ainoastaan maajoukkueen mukana. Hän osallistui kovatasoiseen Tour DuPontiin, jossa hän oli kahdestoista.[18] Lisäksi hän voitti Thrift Drug Classicin, jota pidettiin yhtenä kovimmista yhden päivän kilpailuista.[19]
Barcelonan olympialaisissa Armstrong ei osallistunut joukkueaika-ajoon, vaan Carmichael halusi säästää hänen voimiaan yksilökilpailuun, jossa mitalin voittaminen piti olla todennäköisempää. Pyöräilyreitti ei ollut otollisin Armstrongin pyöräilytyylille, sillä matkalla oli vain muutama loiva mäki, jotka ylitettiin useaan otteeseen. Olympiakultaa voittikin Italian Fabio Casartelli ja Armstrong sijoittui neljänneksitoista.[19]
Ammattilaisuran alku (1992–1995) muokkaa
| ” | Hän (Lance Armstrong) ei tule koskaan voittamaan merkittävää ympäriajoa. | ” |
– Claudio Chiappucci Armstrongista hänen ammattilaisuransa alussa.[20] | ||
Motorolan tallissa pyöräilivät muun muassa Phil Anderson, Steve Bauer ja Sean Yates, jotka ottivat Armstrongin hyvin vastaan. He myös antoivat ohjeita ja näyttivät hänelle esimerkkiä.[21] Lähes heti olympialaisten jälkeen Armstrong aloitti ammattilaisuransa ja osallistui elokuussa 1992 yksipäiväiseen Clásica de San Sebastiániin. Kilpailusää oli äärimmäisen huono ja lähes puolet kilpailijoista lopetti kilpailun kesken. Armstrong ei sijoittunut kilpailussa hyvin, mutta pääsi maaliin asti. Vain muutaman päivän kilpailun päättymisen jälkeen hän osallistui Tour of Galiciaan, jossa hän sijoittui jo neljänneksitoista.[22] Elokuun lopulla Armstrong sijoittui toiseksi Züri-Metzgete -kilpailussa. Loppukaudella hän osallistui Tour de l'Avenirille, jossa hän sai kilpailun parhaan mäkiajajan paidan.[21]
Kaudella 1993 Armstrong kaavaili nousevansa tallinsa johtavaksi pyöräilijäksi, joka voittaisi yhden päivän klassikkokilpailut. Hän tahtoikin voittaa Trofeo Laigueglia, joka ei ollut klassikkokilpailu, mutta jonka voittajaa pidettiin kauden vahvimpana pyöriäilijänä. Armstrong otti kilpailun aikana sanallisesti yhteen klassikkokilpailujen tähden, Moreno Argentinin, kanssa ja voitti lopulta kilpailun. Hän osallistui myös Pariisi–Nizza-ajoon, jossa hän esitti parantunutta mäkiajamistaan. Parhaimmassa etapissaan hän sijoittuikin toiseksi. Viikkoa myöhemmin hän osallistui yhteen alkukautensa tärkeimpään kilpailuun, Milano–San Remoon. Armstrong onnistui johti kisaa irtauduttuaan pääjoukosta, mutta sijoittui lopulta 22:ksi.[23] Kauden edetessä Armstrongin sijoitukset heikentyivät ja esimerkiksi Flanderin ympäriajossa hän jäi kokonaan sijoittumatta. Tämä häiritsi Armstrongia, joka sanoi menevänsä takaisin collegeen, mikäli hän ei löisi itseään läpi. Koska yhden päivän klassikkokilpailuiden voittaminen tuntui Armstrongille vaikealta, alkoi hän kehittää itseään monipäiväisiin kilpailuihin. Hän halusikin osallistua vuoden 1993 Ranskan ympäriajoon, mikä oli harvinaista, sillä nuoria pyöräilijöitä ei normaalisti nähty kyseisessä kilpailussa. Osallistuakseen Ranskan ympäriajoon Armstrongin piti käydä monessa kilpailussa ennen ympäriajoa. Hän sijoittuikin Tour DuPontissa toiseksi Raúl Alcalán jälkeen.[24] DuPontin kilpailun jälkeen Armstrong osallistui kolmiosaiseen Thrift Drug Triple Crowniin, joka järjestettiin erillisinä kilpailuina Pittsburghissa, Länsi-Virginiassa sekä Philadelphiassa. Mikäli kilpailija pystyi voittamaan kaikki kolme kilpailua, sai hän palkintorahaa miljoona dollaria. Rahapalkinto motivoi entisestään Armstrongia, joka voitti kaikki kolme kilpailua selvästi.[25]
Kesällä 1993 Armstrong osallistui vielä Ruotsin ympäriajoon, jossa hän sijoittui kokonaiskilpailun kolmanneksi. Tämä jälkeen hän osallistui ensimmäiseen Ranskan ympäriajoonsa, jossa hän oli kilpailun nuorin pyöräilijä. Kisan aloittanut prologi ei sujunut kuitenkaan Armstrongilta hyvin ja hän jäi heti kauas kärjestä. Kilpailun edetessä Armstrong paransi pyöräilyään ja voitti kahdeksannen etapin. Etappivoitto lisäsi tallin sponsorointia ja nosti Armstrongin vuosipalkan puoleen miljoonaan dollariin. Hän kärsi kilpailun aikana nestehukasta ja lopetti kahdentoista etapin jälkeen, koska hän keskittyi tuleviin MM-kilpailuihin.[26] Armstrong menestyi hyvin MM-kilpailuita edeltävissä kilpailuissa ja oli yleensä kilpailuiden aggressiivisin ajaja. Maailmanmestaruus ratkaistiin Oslossa, jossa kilpailusää oli sateinen. Tämä johti lukuisiin kaatumisiin sekä kolareihin, joihin myös Armstrong joutui muutaman kerran. Kilpailu ratkaistiin viimeistä edeltävällä kierroksella, jolloin Armstrong sekä osa pyöräilijöistä lähti irti-ottoon. Hän onnistui ottamaan eroa irti-ottoryhmään ja tuli maaliin ensimmäisenä. Samalla hänestä tuli kilpailun kaikkien aikojen kolmanneksi nuorin maailmanmestari.[27]
Maailmanmestaruuden takia Armstrong käytti kaudella 1994 sateenkaaripaitaa. Legendan mukaan kyseisen paidan pukijalla on suuria vaikeuksia voittaa kisoja, eikä Armstrong onnistunutkaan voittamaan alkukautena käytyjä Liège–Bastogne–Liègen sekä La Flèche Wallonnen kilpailuja. Erityisesti Gewiss-tallin ajajat Jevgeni Berzin etunenässä olivat ylivoimaisia, mikä herätti keskustelua tallin ajajien mahdollisesta epon käytöstä. Tämä masensi Motorola-tallin ajajia, jotka kokivat, että useissa muissakin talleissa käytettäisiin epoa. He saivat lopulta myös sisäpiiritietoa, jonka mukaan lukuisissa talleissa käytettiin kiellettyjä aineita. Myös Armstrong osoitti kiihtymyksensä Kansainväliselle pyöräilyliitolle, joka ei hänen mukaansa ylläpitänyt dopingkontrollia. Hänelle luotiin painetta maailmanmestarina menestyä myös kaudella 1994, mutta kauden päätyttyä hän ei ollut onnistunut voittamaan yhtäkään kilpailua. Tämä olikin hänen ammattilaisuransa ainoa kausi ilman mestaruutta.[28] Kauden aikana Armstrong huomasi olevansa huono erityisesti aika-ajoissa, jonka takia hän halusi kehittää kyseistä ominaisuuttaan. Toisaalta hän ajatteli koko pyöräilyuransa lopettamista Atlantan olympialaisten jälkeen.[29]
Ennen pyöräilykauden 1995 alkua Motorola-talli koki muutoksia ja esimerkiksi Armstrongin mentori, Phil Anderson päätti lopettaa pyöräilyn tallisotkujen myötä. Tallin huono kohtelu Andersonia kohtaan vaikutti myös muihin kilpailijoihin. Motorola päättikin nuorentaa joukkuettaan ja tallissa ajoivat muun muassa yhdysvaltalaiset George Hincapie, Bobby Julich sekä Kevin Livingston. Lisäksi joukkuetta täydennettiin italialaisilla Fabio Casartellilla sekä Andrea Peronilla. Kausi alkoikin Armstrongilta paremmin ja hän voitti Tour DuPontin. Hän osallistui myös kolmatta kertaa Ranskan ympäriajoon, jossa tallin suurin tavoite oli ajaa Armstrong koko kilpailun voittajaksi.[30] Armstrong kävi lähellä etappivoittoa kolmannellatoista etapilla, jossa hän sijoittui toiseksi Serhij Ušakovin jälkeen. Kilpailun viidennelletoista etapille Motorola-tallin Fabio Casartelli oli ottanut uuden titaanirunkoisen pyörän. Kesken etapin hänen etupyöränsä lukkiutui ja hän iskeytyi tien vieressä olleeseen betonilohkareeseen. Casartelli kuoli lopulta kesken helikopterimatkan sairaalaan. Tieto järkytti Armstrongia, joka halusi kuitenkin jatkaa kilpailua ja voittaa etapin Casartellin kunniaksi. Talli jatkoikin kilpailua ja seuraavalla etapilla pyöräilijät kunnioittivat Casartellia ja antoivat Motorola-tallin ajajien ajaa yhdessä ensimmäisinä maaliin. Kilpailun kahdeksannellatoista etapilla Armstrong lähti epätyypillisesti irtiottoon tasaisella maastolla. Tämä yllätti muut ajajat ja lopulta hän onnistui ympäriajonsa ainoassa etappivoitossa.[31] Armstrong ajoi ympäriajon lopulta loppuun asti ensimmäistä kertaa urallaan ja sijoittui 36:ksi. Kolme viikkoa ympäriajon jälkeen hän osallistui Clásica de San Sebastiániin, jonka loppukirissä hän voitti Stefano Della Santan. Samalla hänestä tuli ensimmäinen yhdysvaltalainen pyöräilijä, joka on voittanut merkittävän eurooppalaisen klassikkokilpailun.[32]
Syöpä ja parantuminen (1996–1997) muokkaa
Armstrong asetti kaudeksi 1996 kunnianhimoiset tavoitteet ja Motorola hankki talliinsa muun muassa Max Sciandrin sekä eurooppalaisajajia ja antoi enemmän vastuuta yhdysvaltalaispyöräilijöilleen. Kauden ensimmäinen suurkilpailu oli Pariisi–Nizza-ajo, jossa Armstrong sijoittui toiseksi Laurent Jalabertin jälkeen. Tämän jälkeen hän voitti klassikkokilpailu La Flèche Wallonnen ja sijoittui muutamaa päivää myöhemmin Liège–Bastogne–Liègessä toiseksi Pascal Richardin jälkeen. Kauden seuraava suuri kilpailu oli Tour DuPont, jossa Armstrong voitti viisi etappia ja lopulta myös kokonaiskilpailun selvällä erolla.[33] Hän piti tämän jälkeen kuukauden tauon kilpailuista ja osallistui seuraavaksi vasta Sveitsin ympäriajoon, jonka hän joutui jättämään kesken viimeisen etapin aikana. Tämä oli hänen ammattiuransa ensimmäinen keskeytys, jota ei ollut suunniteltu. Armstrong ei tuntenut oloaan parhaaksi mahdolliseksi, kun hän osallistui Sveitsin ympäriajon jälkeen Ranskan ympäriajoon. Sää oli huono koko ympäriajon ajan ja tämä vaikeutti erityisesti Armstrongin pyöräilyä. Hän joutuikin keskeyttämään kilpailun kuudennen etapin aikana. Kilpailun jälkeen Armstrong sanoi kärsineensä ympäriajon ajan sairastelusta. Hänen kauden päätavoitteensa oli kuitenkin Atlantan olympialaiset. Armstrong sijoittui aika-ajossa lopulta kuudenneksi ja maantieajossa muut kilpailijat tiesivät hänen vaarallisuutensa, eivätkä päästäneet häntä helppoihin irtiottoihin. Hän ei tuntenut olleensa kilpailussa fyysisesti parhaassa kunnossa ja sijoittui lopulta kahdenneksitoista. Motorola-tallin huono menestys johti lopulta sponsoroinnin päättymiseen ja pyöräilytalli lopetti toimintansa. Tämän myötä Armstorng solmi Cofidis-tallin kanssa kaksivuotisen sopimuksen, jonka arvo oli 2,5 miljoonaa dollaria. Hän onnistui samalla saamaan monia Motorola-tallin pyöräilijöitä samaan talliin.[34]
Ammattilaisura muokkaa
Vakava sairaus jakaa Armstrongin uran kahteen osaan. 1990-luvun puolivälissä Armstrongin ura kilpapyöräilijänä oli hyvässä nousussa. Hän oli saavuttanut maantiepyöräilyn maailmanmestaruuden (1993), Ranskan ympäriajon etappivoittoja ja useita klassikkokisojen voittoja Euroopassa. Vuonna 1996 todettu kivessyöpä oli kuitenkin vähällä lopettaa hänen uransa lyhyeen ellei jopa koko hänen elämäänsä. Kun syöpä havaittiin, se oli jo ehtinyt levitä aivoihin ja keuhkoihin. Nopeilla leikkauksilla ja aggressiivisella kemoterapialla Armstrongin henki kuitenkin saatiin pelastettua. Sairaudesta toivuttuaan Armstrong oli muuttunut mies niin henkisesti kuin fyysisesti; vahvarakenteinen aika-ajaja menetti syöpähoidoissa suuren osan lihasmassastaan.
Armstrong aloitti uuden olemuksensa rakentamisen puhtaalta pöydältä ja painoi lopullisessa kisakunnossaan seitsemän kiloa vähemmän kuin ennen sairastumistaan.
 |
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Toureja vuosina 1998-2005 ei käsitellä lainkaan |
Tauko pyöräilystä muokkaa
Aktiivisen pyöräilu-uran lopettamisen jälkeen Armstrong osallistui vuoden 2006 New Yorkin maratonille. Yhdessä urheiluvälinevalmistaja Niken kanssa hän kokosi ryhmän johon kuului useita tunnettuja juoksijoita. Armstrongin tavoitteena oli suorittaa maraton alle 3 tunnin ajassa. Juoksun aikana Armstrongilla oli ongelmia pohkeidensa kanssa ja hän oli hieman tavoiteajastaan jäljessä. Viimeisen 8 kilometrin aikana hän kuitenkin pystyi kiristämään vauhtiaan ja tuli maaliin ajassa 2.59.36 sijoittuen 856. sijalle. Kilpailun jälkeen Armstrong kommentoi suoritusta kuvaillen sitä "vaativimmaksi fyysiseksi suoritukseksi koskaan". Armstrong juoksi New Yorkin maratonin myös vuonna 2007. Hän paransi vuoden 2006 aikaansa liki 13 minuutilla juostuaan 2.46.43.[35]
Paluu pyöräilyn pariin muokkaa
Syyskuussa 2008 pyöräilysivusto VeloNews kertoi Armstrongin palaavan huippupyöräilyn pariin kaudella 2009.[36] Sivuston nimettömänä pysytelleiden lähteiden mukaan Armstrong ajaisi viisi kilpailua, joihin lukeutuisi Ranskan ympäriajo. Armstrongin entinen tallipäällikkö Johan Bruyneel kumosi myöhemmin julkisuudessa liikkuneet tiedot, joiden mukaan Armstrong siirtyisi Bruyneelin johtamaan Astana-talliin. Armstrong itse vahvisti paluunsa kilpapyöräilyyn VeloNewsin uutista seuraavana päivänä.[37] Ensimmäisen kilpailunsa Armstrong polki Australiassa tammikuussa 2009. Hän oli Tour Down Under -kilpailun 51 kilometrin pituisessa kriteriumissa 64:s.[38] Hän osallistui ensimmäisen kerran urallaan Italian ympäriajoon sijoittuen 12:nneksi. Ranskan ympäriajossa hän sijoittui kolmanneksi. Kilpailun aikana kävi ilmi, ettei hänen ja kilpailun voittaneen tallitoverinsa Alberto Contadorin keskinäinen suhde ollut kovin hyvä.[39] Armstrong perustikin yhteistyökumppaniensa kanssa uuden tallin, Team RadioShackin, jota edusti kaudesta 2010 lähtien. Pyöräilyn lisäksi hän ilmoitti aikovansa osallistua juoksu- ja triathlonkilpailuihin.[40] Helmikuussa 2011 Armstrong ilmoitti lopettavansa pyöräilyuransa[41].
Armstrong ja doping muokkaa
Doping-epäilyt muokkaa
Armstrong oli tavannut dopingepäilyistä tunnetun lääkäri Michele Ferrarin ensimmäisen kerran vuonna 1995 ja asia tuli julkisuuteen 2000-luvun alussa.[42]
Elokuussa 2005 ranskalainen urheilulehti L'Équipe väitti Armstrongin käyttäneen EPO:a suoritustensa parantamiseen. Kansainvälinen pyöräilyliitto UCI järjesti lehden väitteistä tutkimuksen. Tutkimusten johtajana toiminut Emile Vrijman (Alankomaat) totesi väitteet vääriksi ja UCI puhdisti Armstrongin maineen.
Kesäkuussa 2006 toinen ranskalainen lehti Le Monde väitti Armstrongin myöntäneen urheilussa kiellettyjen aineiden käytön lääkärilleen vuonna 1996. Lehti perusti tietonsa Armstrongin entisen tallikaverin Frankie Andreun syksyllä 2005 Dallasissa käydyssä oikeudenkäynnissä antamiin valaehtoisiin lausuntoihin. Oikeudenkäynnin ensisijainen tarkoitus oli Armstrongin ja vakuutusyhtiön riita vuoden 2004 Ranskan ympäriajon bonusrahoista.
Vuonna 2010 Armstrongin entinen tallikaveri Floyd Landis tunnusti käyttäneensä dopingia ja väitti Armstrongin neuvoneen häntä dopingin käytössä.
Tuomio ja tunnustus muokkaa
Vaikka syytöksiä Armstrongin dopingin käytöstä oli esitetty jo hänen uransa aikana niitä ei oltu pystytty näyttämään toteen. Tilanne kuitenkin muuttui vuonna 2012. Helmikuussa Yhdysvaltojen syyttäjä aloitti rikostutkinnan Armstrongia vastaan. Kesäkuussa Yhdysvaltojen antidopingtoimisto USADA syytti Armstrongia virallisesti doping-aineiden käytöstä ja välittämisestä, ja asetti hänet tietojen perusteella kilpailukieltoon. Elokuussa Armstrong ilmoitti lopettavansa taistelun USADA:n dopingsyytöksiä vastaan, minkä USADA tulkitsi niin, että Armstrong asetettaisiin elinikäiseen kilpailukieltoon ja kaikki hänen saavutuksensa, mukaan lukien 7 Ranskan ympäriajon voittoa, mitätöitäisiin.[43] Genevessä 22. lokakuuta pitämässään tiedotustilaisuudessa Kansainvälinen pyöräilyliitto UCI vahvisti Lance Armstrongin elinikäisen kilpailukiellon ja mitätöi kaikki hänen tuloksensa 1. elokuuta 1998 alkaen.[44] Hän joutui myös maksamaan takaisin palkintorahansa, jotka oli voittanut kyseisenä aikana.[45]
Armstrong oli seitsemällä voitollaan Ranskan ympäriajon kaikkien aikojen menestynein pyöräilijä, mutta doping-tuomion myötä hänen parhaaksi sijoituksekseen kilpailussa jäi 36. sija vuodelta 1995.[46] Armstrongin ympäriajon voittoja vuosina 1999-2005 päätettiin olla jakamatta uudelleen, koska monet Armstrongia vastaan voitosta kilpailleet on myös yhdistetty dopingin käyttöön.[45]
Armstrong ei kommentoinut tuomiotaan pitkään aikaan, kunnes tammikuussa 2013 Oprah Winfreylle antamassaan haastattelussa hän tunnusti dopingin käytön. Armstrong oli käyttänyt suorituskykynsä parantamiseen epo-hormonia, verensiirtoja ja kasvuhormoneja, ja vetosi tehneensä niin koska pyöräilyssä menestyminen tuona aikana olisi ollut muuten mahdotonta.[3] Haastattelun aikana Armstrong luonnehti uraansa "täydelliseksi tarinaksi, joka ei ollut totta" ja "suureksi valheeksi".[47]
Dopingkäyttö muokkaa
Motorola-tallissa Armstrongin kanssa ajanut Frankie Andreu sanoo dopingin tulleen pyöräilytalliin vuonna 1995, jolloin tallin ajajat kokivat, etteivät he pysty enää kilpailemaan eurooppalaistalleja vastaan, joiden oletettiin käyttävän kiellettyjä aineita. Hän myös kertoi Armstrongin käyttäneen steroideja, kasvuhormonia, epoa, testosteronia sekä kortisonia. Andreun mukaan Armstrongilla oli merkittävä rooli tallin dopingin käytössä.[48]
Armstrong jäi kiinni dopingtesteissä vuoden 1999 Ranskan ympäriajossa. Tällöin hänen näytteestään löytyi kiellettyä kortikosteroidia, johon hänellä ei ollut lääkärin osoittamaa reseptiä. Tapaus päätettiin salata ja Armstrongin sanottiin käyttäneen kortisonivoidetta pyöräilysatulan aiheuttamiin kipuihin.[49]
Pyöräilytyyli muokkaa
Nuorena Armstrong tunnettiin itsepäisenä pyöräilijänä, joka ei halunnut kuunnella kokeneempien pyöräilijöiden neuvoja. Häntä pidettiin myös ylimielisenä. Toisaalta juniorimaajoukkueen fysioterapeutti Andy Pruitt kuvaili Armstrongin olleen "yli-ihminen".[12] Hänet tunnettiin myös äärimmäisen voitontahtoisena urheilijana.[29]
Ennen sairastumista syöpään Armstrongia pidettiin hyvänä yhden päivän kilpailijana, mutta muun muassa mentorinsa Phil Andersonin mielestä Armstrong ei ollut tarpeeksi hyvä ylämäkiajaja eikä aika-ajaja, jotta hän olisi pärjännyt usean päivän kestävissä kisoissa.[50] Myöhemmin urallaan Armstrongista tuli yksi lajin parhaista ylämäkiajajista sekä aika-ajajista. Kyseisistä ominaisuuksista tulikin hänen valttikorttejaan ja hän käytti taitoaan hyväksi ottamalla eroa jyrkillä osuuksilla.[51]
Hänen hapenottokykynsä todettiin olevan normaalia ihmistä parempi. 15-vuotiaana hänen hapenottokykyään kuvaava VO2-arvo oli 79,5 mL/kg/min.[52] Myöhemmin hänen lukemansa on ollut peräti 85[53], kun taas korkein urheilijalla mitattu arvo on 94,0.[52] Normaalin paikallaan olevan ihmisen arvo on 35,0.[53] Hyvän hapenottokykynsä lisäksi Armstrong pystyi kestämään kipua normaalia urheilijaa paremmin. Tämä kehittyi hänen uransa aikana ja hän pystyikin tekemään normaalia enemmän maksimaalisia lihastoistoja.[19]
Armstrongilla todettiin jo alku-uransa aikana olevan selkäkipuja, joiden takia hänen täytyi kiinnittää huomiota pyöräilyasentoonsa. Hän joutui ajamaan kovillakin nopeuksilla selkä normaalia ylempänä, mikä lisäsi ilmanvastusta. Kyseinen pyöräilytyyli vaati enemmän voimaa sekä korkeampaa kipukynnystä. Toisaalta pyöräilyasento antoi keuhkoille enemmän tilaa, josta oli apua hapenotossa erityisesti pitkäkestoisissa kilpailuissa.[24]
Yksityiselämä muokkaa
Armstrongin äiti on Linda Armstrong ja biologinen isä Eddie Gunderson, jonka suku oli norjalainen. Pari meni naimisiin samana vuonna, kun Lance syntyi. Avioliittoa kesti vain muutaman vuoden, jonka jälkeen he erosivat ja Lance siirtyi asumaan äitinsä kanssa.[4] Tämän jälkeen Linda meni naimisiin Terry Armstrongin kanssa, joka myös adoptoi Lancen.[5] Pari ei ollut kuitenkaan kauan naimisissa.[9]
Armstrong kävi high schoolia Plano Eastin koulussa, mutta hänet erotettiin koulusta vuonna 1989, koska hän oli ollut lukuisilta tunneilta poissa kilpailuiden takia. Hän suoritti kuitenkin koulun loppuun Bending Oaksin yksityiskoulussa.[11]
Saavutuksia muokkaa
|
Hylätyt tulokset muokkaa
|
Kirjallisuutta muokkaa
- Lance Armstrong, toimittanut Sally Jenkins: Lance Armstrong - Ei ainoastaan pyöräilystä. G.P. Putnam's Sons through Sane Töregård Agency, 2000. ISBN 951-31-2345-6.
Lähteet muokkaa
- Doeden, Matt: Lance Armstrong. Minneapolis: Twenty-First Century Books, 2006. ISBN 978-0-8225-5959-7. Google Books.
- Johanson, Paula: Lance Armstrong - A Biography. Santa Barbara: Greenwood Biographies, 2011. ISBN 978-0-313-38690-9. Google Books.
- Wilcockson, John: Lance Armstrong - World's Greatest Champion. Lontoo: John Murray, 2010. ISBN 978-1-94954-469-7.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b http://yle.fi/urheilu/armstrongin_ammattilaisura_ensimmaisesta_voitosta_elinikaiseen_kilpailukieltoon/6345161
- ↑ http://www.bbc.co.uk/sport/0/cycling/19903716
- ↑ a b Armstrong tunnusti vihdoin - epoa, verensiirtoja ja kasvuhormoneja Yle Urheilu. Viitattu 18.1.2013.
- ↑ a b Wilcockson s. 11–14.
- ↑ a b c Doeden s. 9–10.
- ↑ Wilcockson s. 24.
- ↑ Doeden s. 11.
- ↑ Wilcockson s. 30–33.
- ↑ a b c Doeden s. 14–15.
- ↑ Wilcockson s. 58–60.
- ↑ a b Wilcockson s. 62–64.
- ↑ a b Wilcockson s. 67–69.
- ↑ Wilcockson s. 75–77.
- ↑ Wilcockson s. 82–84.
- ↑ Wilcockson s. 88–90.
- ↑ Wilcockson s. 91–97.
- ↑ Wilcockson s. 98–99.
- ↑ Wilcockson s. 101–104.
- ↑ a b c Wilcockson s. 105–109.
- ↑ Wilcockson s. 158.
- ↑ a b Wilcockson s. 115–117.
- ↑ Wilcockson s. 110–114.
- ↑ Wilcockson s. 120–123.
- ↑ a b Wilcockson s. 125–128.
- ↑ Wilcockson s. 129–134.
- ↑ Wilcockson s. 138–144.
- ↑ Wilcockson s. 145–153.
- ↑ Wilcockson s. 159–166.
- ↑ a b Wilcockson s. 168–169.
- ↑ Wilcockson s. 175–179.
- ↑ Wilcockson s. 180–187.
- ↑ Wilcockson s. 188–189.
- ↑ Wilcockson s. 198–201.
- ↑ Wilcockson s. 202–207.
- ↑ Radcliffe karkasi voittoon New Yorkin maratonilla 4.11.2007. MTV3. Viitattu 6.11.2007.
- ↑ Sources: Lance Armstrong coming back 8.9.2007. VeloNews.com. Viitattu 13.9.2008. (englanniksi)
- ↑ Armstrong vahvisti paluunsa kilpapyöräilyyn 10.9.2007. MTV3. Viitattu 13.9.2008.
- ↑ Lance Armstrong palasi varovasti hs.fi. 18.1.2009. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 19.1.2009. Viitattu 20.1.2009.
- ↑ Contador paljasti mielipiteensä Armstrongista Yle.fi. 27.7.2009. Viitattu 8.1.2010.
- ↑ Armstrong jättää Astana-tallin ja perustaa uuden Yle.fi. 23.7.2009. Viitattu 8.1.2010.
- ↑ Lance Armstrong vahvisti: Ura päättyy yle.fi. 16.2.2011. Viitattu 16.2.2011.
- ↑ Wilcockson s. 191.
- ↑ JIM VERTUNO: ARMSTRONG FACING LOSS OF 7 TOUR DE FRANCE TITLES AP News. Viitattu 24.8.2012.
- ↑ http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=4-5&ID=228720
- ↑ a b http://yle.fi/urheilu/armstrongilta_viedaan_titteleiden_lisaksi_myos_palkintorahat/6352626
- ↑ http://yle.fi/urheilu/armstrong_menettaa_seitseman_tour_de_francen_voittoaan/6344956
- ↑ Armstrong urastaan: Yksi iso valhe Yle Urheilu. Viitattu 21.1.2013.
- ↑ Macur, Juliet: 2 Ex-Teammates of Cycling Star Admit Drug Use 12.9.2006. The New York Times. Viitattu 18.2.2013. (englanniksi)
- ↑ Longman, Jeré: Dark Turn in the Tale of a First Title 10.10.2012. The New York Times. Viitattu 18.2.2013. (englanniksi)
- ↑ Malone, Alex: Motorola teammate Anderson expected more in Armstrong interview 18.1.2013. Cycling News. Viitattu 18.2.2013. (englanniksi)
- ↑ Johanson s. 51.
- ↑ a b Wilcockson s. 43–44.
- ↑ a b Quinn, Elizabeth: What Is VO2 Max? 18.7.2011. Sports Medicine. Arkistoitu 2.4.2012. Viitattu 8.4.2012. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Virallinen kotisivu (englanniksi)