On elon retki näin

vuoden 2010 albumi
Tämä artikkeli kertoo Ilmavoimien Big Bandin albumeista. Myös Pasi Kaunistolla on albumi nimeltä On elon retki näin.

On elon retki näin – Toivo Kärjen sota-ajan musiikkia  on kahden albumin kokonaisuus, jonka julkaisi VL-Musiikki vuonna 2010. Mukana on Toivo Kärjen vuosina 1939–1945 säveltämää musiikkia.

Solisteina toimivat Saija Varjus Tervakoskelta, Raimo Salo Kyyjärveltä, Mia Leivo Ylöjärveltä, Kaija Pietilä Sastamalasta ja Erkki Räsänen Kaavilta. Säestävänä orkesterina on Ilmavoimien Big Band kapellimestarinaan musiikkimajuri Tomi Väisänen Jyväskylästä. Sovitukset tekivät Pasi-Heikki Mikkola, Teppo Koski, Timo Hytönen ja Tomi Väisänen. Levyyn liittyi samana vuonna myös seitsemän konsertin kiertue, jolla juontajana toimi Heikki Kahila. Konserttijulisteen ja levyjen kannet suunnitteli Jaakko Kärki.

Albumiprojektin tausta muokkaa

Toivo Kärki taisteli molemmat sodat rintamajoukoissa tykistöupseerina, talvisodan Kannaksella, jatkosodan Syvärillä. Välirauhan aikana 1940 sekä asemasotavaiheessa 1942-1944 hän sävelsi ja sovitti hyvin ahkerasti. Tuotteita levytettiinkin paljon Kristall-, Columbia- ja Isku-merkeille, mutta ne eivät saavuttaneet suuren yleisön suosiota ja ovat jääneet asiantuntijoillekin enimmäkseen tuntemattomiksi. Tämän lisäksi kaksi suurta sävellyserää vuosina 1943 ja 1944 jäivät aikanaan tyystin levyttämättä. Valmiit nuotit sanoineen olivat kuitenkin tallella kahdessa mustakantisessa muistikirjassa. Kaikkiaan Kärjeltä jäi noin 120 sota-ajan (mukaanlukien välirauha) kappaletta, joista tuoreeltaan levytettiin noin 70.

Syksyllä 1999 seinäjokelainen Lasse Lintala oli yhteydessä Toivo Kärjen poikaan ja jäämistön haltijaan, suomalaisen iskelmämusiikin tutkija Kalervo Kärkeen. Tämä kertoi runsaasta täysin  tuntemattomasta sota-ajan materiaalista. Lintala ehdotti, että kappaleita ruvettaisiin esittämään Kiuruvedellä äskettäin käynnistyneessä Vihreät Niityt -tapahtumassa. Sen vetäjä Reijo Glad syttyi ajatukselle heti, jo kesällä 2000 aloitettiin, ja prosessi jatkui 13 vuoden ajan (tapahtuman nimi muuttui välillä), niin että suurin osa mustakantisten muistikirjojen kappaleista tuli ensiesitetyiksi Kiuruvedellä.

Kesällä 2005 Raimo Salo tapasi Kalervo Kärjen Hämeenlinnan Toivo Kärki -konsertissa, kuuli kyseisestä materiaalista ja kiinnostui siitä. Kului jokunen vuosi, ja syntyi idea tehdä levy. Salo tunsi henkilöitä, joilla oli kiinnostusta tuollaiseen ei-trendikkääseen musiikkiin, ja projekti sai nopeasti ilmaa siipien alle. Kappaleet tuntenut Kalervo Kärki valitsi aineiston, mukaan tulivat kaikki kuusi jokseenkin tunnettua kappaletta, useita vuosina 1940-1944 levytettyjä harvinaisuuksia sekä useita  aiemmin levyttämättömiä kappaleita, jotka oli testattu Kiuruvedellä. Kaikkiaan kappaleita kertyi 37, kahden cd:n verran. Enemmänkin olisi ollut tarjolla, mutta raja tuli vastaan. Olisi ollut hyvä ratkaisu tehdä kaksois-cd, mutta tuottaja päätyi kahteen erilliseen albumiin.

Kappaleet muokkaa

*:llä merkityt ovat aiemmin levyttämättömiä

(*):llä merkityt ovat aiemmin kokonaisina levyttämättömiä

Levy 1 muokkaa

  1. Ikuinen liekki (1943) – 2.09 (es. Mia Leivo, san. Auvo Kurvinen, sov. Pasi-Heikki Mikkola) *
  2. Harmaat silmät (1943) – 2.28 (es. Raimo Salo, san. Helena Eeva, sov. Teppo Koski, Raimo Salo)
  3. Juhannusyö (1942) – 2.59 (es. Kaija Pietilä, san. Auvo Kurvinen, sov. Pasi-Heikki Mikkola)
  4. Olit Karjala kaunein maa (1940) – 3.08 (es. Erkki Räsänen, san. Kerttu Mustonen, sov. Teppo Koski)
  5. Uskoako silmiin (1943) – 3.57 (es. Mia Leivo, san. Kauko Käyhkö, sov. Pasi-Heikki Mikkola) *
  6. Siks oon mä suruinen (1944) – 2.58 (es. Saija Varjus, san. Kerttu Mustonen, sov. Pasi-Heikki Mikkola)
  7. Tuuli tuon kertokoon (1942) – 2.53 (es. Erkki Räsänen, san. Kerttu Mustonen, sov. Teppo Koski)
  8. Yöllinen  serenadi (1944) – 3.01 (es. Kaija Pietilä, san. Hannu Valmari, sov. Pasi-Heikki Mikkola) *
  9. Heijaa heijaa tuuditan (1944) – 2.26 (es. Mia Leivo, san. Kerttu Mustonen, sov. Pasi-Heikki Mikkola)
  10. Muistelen sua illoin (1944) – 2.30 (es. Kaija Pietilä, san. Kerttu Mustonen, sov. Pasi-Heikki Mikkola) (*)
  11. Marja (1944) – 2.13 (es. Erkki Räsänen, san. Olavi Karu, sov. Teppo Koski) *
  12. Hillevi (1942) – 2.42 (es. Raimo Salo, san. Auvo Kurvinen, sov. Timo Hytönen)
  13. Lauluni ei sun luoksesi kanna (1944) – 3.14 (es. Saija Varjus, san. Kerttu Mustonen, sov. Pasi-Heikki Mikkola)
  14. Tule luoksein armas (1943) – 2.29 (es. Erkki Räsänen, san. Erkki Ainamo, sov. Teppo Koski) *
  15. On jälleen toukokuu (1944) – 3.18 (es. Kaija Pietilä, san. Kauko Käyhkö, sov. Pasi-Heikki Mikkola) *
  16. Auringonnousu Laatokalla (1944) – 2.53 (es. Raimo Salo, san. Kerttu Mustonen, sov. Teppo Koski)
  17. Pyyhi rakkahin kyynelees nuo (1944) – 2.41 (es. Saija Varjus, san. Kauko Käyhkö, sov. Pasi-Heikki Mikkola) *
  18. Varjo (1940) – 3.39 (es. Erkki Räsänen, san. Auvo Kurvinen, sov. Timo Hytönen)
  19. Pilven veikko oon (1942) – 2.47 (es. Raimo Salo, san. Kerttu Mustonen, sov. Timo Hytönen)

Levy 2 muokkaa

  1. Liljankukka (1945) – 4.45 (es. Raimo Salo, san. Kerttu Mustonen, sov. Tomi Väisänen)
  2. Jasmiinien varjossa (1943) – 2.20 (es. Kaija Pietilä, san. Auvo Kurvinen, sov. Pasi-Heikki Mikkola) *
  3. Hiljaa kuiskin sulle (1940) – 3.10 (es. Saija Varjus, san. Auvo Kurvinen, sov. Pasi-Heikki Mikkola)
  4. Hento kuin heinä (1942) – 2.50 (es. Erkki Räsänen, san. Kerttu Mustonen, sov. Teppo Koski)
  5. Tule hiljaa (1945) – 3.06 (es. Saija Varjus ja Erkki Räsänen, san. Kerttu Mustonen, sov. Pasi-Heikki Mikkola)
  6. Sinikellojen häät (1944) – 4.52 (es. Mia Leivo, san. Kerttu Mustonen, sov. Pasi-Heikki Mikkola) (*)
  7. Mie sielt Karjalast (1940) – 2.40 (es. Raimo Salo, san. Olavi Karu, sov. Timo Hytönen)
  8. Muistojen vanki (1944) – 2.21 (es. Saija Varjus, san. Auvo Kurvinen) *
  9. On elon retki näin (1940) – 3.03 (es. Mia Leivo, Saija Varjus ja Kaija Pietilä, san. Kerttu Mustonen, sov. Pasi-Heikki Mikkola)
  10. Kun olit lähtenyt (1942) – 2.53 (es. Raimo Salo, san. Arvo Kalliola, sov. Teppo Koski)
  11. Nimetön valssi (1942) – 2.59 (es. Mia Leivo, san. Helena Eeva, sov. Pasi-Heikki Mikkola)
  12. Retki Kauko-Karjalaan (1942) – 2.38 (es. Raimo Salo, san. Auvo Kurvinen, sov. Teppo Koski)
  13. Mikä mielesi muuttanut on (1944) – 3.47 (es. Erkki Räsänen, san. Kerttu Mustonen, sov. Teppo Koski)
  14. Harmaa siipi (1942) – 2.38 (es. Saija Varjus, san. Arvo Kalliola, sov. Pasi-Heikki Mikkola)
  15. Sulle laulan vain (1943) – 3.53 (es. Mia Leivo, san. Erkki Ainamo, sov. Pasi-Heikki Mikkola)
  16. Vanhan kartanon Mary-Ann (1942) – 3.31 (es. Kaija Pietilä, san. Arvo Kalliola, sov. Pasi-Heikki Mikkola)
  17. Viimeinen viesti (1942) – 3.05 (es. Mia Leivo, san. Auvo Kurvinen, sov. Pasi-Heikki Mikkola)
  18. Swing 30.11.1939 (1939) – 3.17 (instrumentaaliesitys, sov. Tomi Väisänen, orkesteri) *

Kirjallisuutta muokkaa

  • Kalervo Kärki: Sydämeni sävel – Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, Mediapinta, Tampere 2015, s. 75- , 941-