Intohimon vallassa

vuoden 1947 elokuva
(Ohjattu sivulta Olof - forsfararen)

Intohimon vallassa (ruotsinkielinen rinnakkaisversio: I lidelsens famn) on Teuvo Tulion ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1947.

Intohimon vallassa
I lidelsens famn
(ruotsinkielinen rinnakkaisversio)
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Teuvo Tulio
Käsikirjoittaja Filmimies
Perustuu Johannes Linnankosken pienoisromaaniin Taistelu Heikkilän talosta (1905) ja Tulion siitä ohjaamaan samannimiseen elokuvaan (1936).
Tuottaja Teuvo Tulio
Säveltäjä Musicus
Kuvaaja Osmo Harkimo
Leikkaaja Teuvo Tulio
Lavastaja Kosti Aaltonen
Pääosat Regina Linnanheimo
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Teuvo Tulio
Ensi-ilta 1947
Kesto 90 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuva pohjautuu Johannes Linnankosken romaaniin Taistelu Heikkilän talosta (1905). Tulio ohjasi siitä jo aiemmin elokuvan Taistelu Heikkilän talosta (1936), jonka luultiin tuhoutuneen kokonaan Adams Filmin tulipalossa 1959. Tästä kuitenkin löytyi vuonna 2007 yksi filmikela, jossa on katkelmat alusta ja lopusta.[1]

Tulio teki elokuvasta samoin näyttelijöin myös ruotsinkielisen rinnakkaisversion I lidelsens famn, jota Ruotsissa esitettiin nimellä Olof – forsfararen[2].

Tulio käytti monissa jaksoissa pätkiä vanhemmista elokuvista, kuten eräissä myöhemmissäkin elokuvissaan. Esimerkiksi latotanssikohtauksessa on hyödynnetty Nyrki Tapiovaaran ja Hugo Hytösen elokuvaa Miehen tie (1940), josta otetussa katkelmassa on avustajien joukossa muun muassa kirjailija F. E. Sillanpää. Koskenlaskukohtaukset Tulio otti omasta elokuvastaan Laulu tulipunaisesta kukasta (1938), hevosella-ajojaksossa on osia kaksikymmentä vuotta aiemmin valmistuneesta Uuno Eskolan ohjaamasta mykkäelokuvasta Ei auta itku markkinoilla (1927). Elokuva on Osmo Harkimon ensimmäinen kuvaustyö.[2]

Arviot muokkaa

Elokuva on luonnehdittu tragikoomisen jylhäksi melodraamaksi.[3] Tulio alkaa tästä elokuvasta lähtien kierrättää vanhaa materiaalia ja elokuvien keskeisiä kuvia peräti patologiselta vaikuttavalta vimmalla[4].

Näyttelijät muokkaa

 Regina Linnanheimo  Aino Iso-Ylitalo  
 Kullervo Kalske  Olavi  
 Eric Gustafsson  Paavo Iso-Ylitalo  
 Aku Peltonen  kyttyräselkä  
 Elli Ylimaa  Anderssonska  
 Oscar Tengström  vanha isäntä  
 Kaija Suonio  vanha emäntä  
 Ruth Luoma-aho  Laila  
 Matti Oravisto  Niilo Iso-Ylitalo  
 Matti Aulos  kirkkoherra  
 Veikko Linna  Paavon isä  
 Olga Tainio  Paavon äiti  
 Eero Leväluoma  kymppi  
 Lauri Korpela  kyläseppä  
 Marja Rankkala  Ylitalon karjapiika  
 F. E. Sillanpää  mies latotansseissa  
 Helvi Järveläinen  nainen latotansseissa  
 Sven Relander  ravintoloitsija  
 Waldemar Wohlström  rotanmyrkkymies ravintolassa  
 Senja Soitso  Ylitalon palvelija  

Lähteet muokkaa

  1. Helsingin Sanomat 16.3.2007 s. C1 ja HS Tulion elokuvasta
  2. a b Taustatietoja tuotannosta Elonet.fi, viitattu 6.5.2012
  3. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 21.11.2010
  4. MH: Intohimon vallassa, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 28/2012