Matti Oravisto
Matti Kustavi Oravisto (23. lokakuuta 1921 Helsinki[1] – 15. marraskuuta 2001 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja ohjaaja, joka esiintyi teatterissa, elokuvissa ja televisiossa. Hän ohjasi kolme elokuvaa.
Oraviston vanhemmat olivat professori Lauri Johannes Ollonqvist ja sairaanhoitaja Anna Wilhelmiina Soini.
Oravisto oli naimisissa ensin näyttelijä Ritva Arvelon kanssa, josta liitosta syntyivät tytär Meri (1949–1980), joka oli näyttelijä ja poika Hannu (s. 1951), joka on näyttelijä ja käsikirjoittaja. Oraviston avioliitosta Teija Sopasen kanssa syntyivät tytär Jaana (s. 1955), joka on näyttelijä ja Janne (s. 1956).[1]
1940-luku
muokkaaOravisto palveli Jatkosodassa ilmavoimissa Pommituslentolaivue 48:ssa Bristol Blenheim-koneen tähystäjänä koko sodan ajan, kotiutuen 1944. Hän pääsi Suomen Kansallisteatterin näyttelijäksi heti valmistuttuaan teatterikoulusta 1947.[1] Samoihin aikoihin hän aloitti näyttelemisen myös elokuvissa pienissä rooleissa suurten ohjaajien, kuten Ilmari Unhon (Minä elän, 1947), Teuvo Tulion (Intohimon vallassa, 1947) ja Edvin Laineen (Pikku-Matti maailmalla, 1947) elokuvissa. Varsinaisen läpimurtonsa elokuvanäyttelijänä hän teki Valentin Vaalan palkitussa Sillanpää-filmatisoinnissa Ihmiset suviyössä (1948).
Elokuvanäyttelijä
muokkaa1950-luvulla Oravisto jätti Kansallisteatterin ja siirtyi kokopäiväiseksi elokuvanäyttelijäksi. Lakeuksien lukko (1951) oli epätasainen elokuva, mutta siitä alkoi hänen yhteistyönsä ohjaaja Matti Kassilan kanssa. Vuonna 1953 valmistui Kassilan jännitysdraama Varsovan laulu, jossa Oravisto näytteli salakuljettajalaivan alkoholisoitunutta perämiestä. Seuraavana vuonna valmistuneessa Sinisessä viikossa (1954) hän esitti nuorta miestä, joka rakastuu naimisissa olevaan naiseen. Vuonna 1959 hän esiintyi myös pienessä mutta merkittävässä papin roolissa Ilmari Kianto -filmatisoinnissa Punainen viiva. Yhteistyö Kassilan kanssa jatkui vielä 1960-luvulla kahdessa Komisario Palmu -elokuvassa (Komisario Palmun erehdys, 1960, Vodkaa, komisario Palmu, 1969) sekä Kassilan suomalaisessa film noir -elokuvassa Tulipunainen kyyhkynen (1961), jossa Oravisto esitti jälleen salaista rakastajaa. Koko 1950-luvun hän näytteli myös monien muiden suomalaisten merkkiohjaajien, kuten Edvin Laineen (Yhden yön hinta, 1952, Sven Tuuva, 1958) Roland af Hällströmin (Lain mukaan, 1956) ja Aarne Tarkaksen (Villi Pohjola, 1955, Vihdoinkin hääyö..., 1957) elokuvissa.
Elokuvasta televisioon
muokkaa1950-luvun lopulla Oravisto palasi Kansallisteatteriin, mutta jatkoi elokuvissa, joskin harvemmin kuin aikaisemmin. Vuonna 1963 valmistuneessa Mikko Niskasen Sissit-elokuvassa hän näytteli sissiluutnanttia joutuen rooliaan varten käymään lävitse omia, kipeitä sotamuistojaan. Hän itse piti elokuvaa henkilökohtaisimpanaan. 1960-luvulta lähtien Oravisto näytteli myös lukuisissa televisioelokuvissa ja tv-sarjoissa, erityisesti Timo Bergholmin (Oppenheimerin tapaus, 1967, Tuhannen ja yhden yön tarinat, 1970) ja Hannu Kahakorven (Onnellinen mies, 1979, Kolmetoista mehiläistä, 1982, Tuntemattomalle jumalalle, 1993) ohjauksessa. Hän esiintyi myös pitkään Kotikadussa Sakari Oraksen roolissa.
Moniulotteinen näyttelijä
muokkaaOravisto oli myös kielellisesti lahjakas näyttelijä. Tästä todistavat muun muassa Varsovan laulu ja Jörn Donnerin ohjaama Täällä alkaa seikkailu (1965). Edellisessä hän puhui suomen lisäksi sujuvaa englantia kautta elokuvan ja jälkimmäisessä hän näytteli suomalaista arkkitehtia puhuen ruotsia vastanäyttelijänsä Harriet Anderssonin kanssa. Hänen vahva äänensä sopi myös kertojan osiin sellaisissa elokuvissa kuin Jack Witikan Aila, Pohjolan tytär (1951) ja Erkko Kivikosken Laukaus tehtaalla (1973) tai Teuvo Tulion Sensuela (1973). 1980-luvulla Oravisto teki vielä merkittävät sivuosat Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon Tulipäässä (1980), Anssi Mänttärin Ylösnousemuksessa (1985) ja Eija-Elina Bergholmin Angelan sodassa (1984), jossa myös esitti roolinsa ruotsiksi.
Taru Mäkelän Pikkusisar (1999) jäi Oraviston viimeiseksi elokuvaksi. Hän kuoli vaikeaan sairauteen marraskuussa 2001. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.[2]
Elokuvaohjaukset
muokkaa- Komppanian neropatit (1952)
- Senni ja Savon sulttaani (1953)
- Tähtisilmä (1955)
Lähteet
muokkaa- Suomen kansallisfilmografia.
- Matti Oravisto. Kava.fi.
- Matti Oravisto in memoriam.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c Kuka kukin on 1982, s. 690. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06659-5.
- ↑ Pekka Vauhkonen: Matti Oraviston viimeinen leposija VLS - Viimeiset leposijat. 7.5.2016. Viitattu 23.5.2023.
Aiheesta muualla
muokkaa- Matti Oravisto Elonetissä.
- Matti Oravisto Internet Movie Databasessa. (englanniksi)