Ohjusvene

Neuvostoliittolainen OSA I-luokan ohjusvene.

Moderni saksalainen ohjusvene.

Ohjusvene on pieni meritorjuntaohjuksin varustettu sota-alus. Sen uppouma on noin 200–300 tonnia, joten se on hieman korvettia pienempi. Ohjusveneiden pääasiallinen käyttötarkoitus on vihollisen pinta-alusten torjunta. Ne on kehitetty toisen maailmansodan jälkeen korvaamaan osittain aiemmat moottoritorpedoveneet. Aluksi moottoritorpedoveneissä osa torpedoista oli korvattu ohjuksin.

Suurin ohjusveneisiin kohdistuva uhka tulee ilmasta, mistä syystä niissä on usein monipuolinen ilmatorjunta-aseistus. Esimerkiksi suomalaisissa ohjusveneissä on käytössä ilmatorjuntaohjuksia, -tykkejä ja -konekiväärejä. Nykyaikaisissa ohjusveneissä käytettyjen ilmatorjuntaohjusten ulottuma on yli kymmenen kilometriä, ja lisäsuojaa saadaan käyttämällä aluksen havaittavuutta vaikeuttavaa häiveteknologiaa.

Ensimmäistä kertaa ohjusvenettä käytettiin sotatoimissa, kun Egyptin neuvostovalmisteinen Komar-luokan ohjusvene ampui neljä P-15 Termit -ohjusta (NATO-raportointinimi Styx) kohti Israelin merivoimien hävittäjä Eilatia kuuden päivän sodassa vuonna 1967. Iskussa pahoin vaurioitunut alus upposi vieden mukanaan 47 miehistönjäsentä. Ensimmäinen ohjusveneiden kesken käyty meritaistelu tapahtui Israelin merivoimien sekä Syyrian ja Egyptin merivoimien välillä jom kippur -sodassa vuonna 1973. Kumpikin taistelijaosapuoli ampui useita ohjuksia, minkä seurauksena seitsemän syyrialais-egyptiläistä venettä upposi.