Avaa päävalikko
Yhdysvaltalainen miinanraivaaja USS Pivot.

Miinanraivaaja on alus, jolla raivataan merimiinoja laivaväyliltä ja satamista. Alukset jaetaan karkeasti kosketus- ja heräteraivaajiin.

Sisällysluettelo

KosketusraivaajatMuokkaa

 
Klassinen kosketusraivaaja museoituna Tallinnan Lennusadamissa. Peräkannella raivauskalustoa vinsseineen ja syvyysleijoineen.

Kosketusraivaaja on tyypeistä vanhempi. Alustyyppinä käytettiin aluksia, joiden peräkannella oli runsaasti tilaa raivauskaluston käsittelyä varten sekä raskaat nostopuomit ja vinssit.

 
Kosketusraivaus

Raivattaessa raivaaja hinaa perässään erityisillä kohoilla ja syvyysleijoilla varustettua vaijeria, jossa on määrävälein mekaanisia tai räjähdysnalleilla toimivia leikkureita, joiden osuessa merimiinan kiinnitysvaijeriin, vaijeri katkeaa ja miina kohoaa pintaan purettavaksi tai tuhottavaksi.

Raivaamisen estämiseksi tai hidastamiseksi oli erilaisia menetelmiä. Raivauskalustojen tuhoamiseen käytettiin joko räjähtäviä tai leikkurilla toimivia raivausesteitä.

Venäläiset kehittivät myös ns. ketjuesteen. Siinä miinaan asennettiin parinkymmenen metrin pituinen noin kahdenkymmenen sentin vahvuinen ketju osaksi kiinnitysvaijeria, josta eivät raivaimet menneet läpi ja muun muassa paravaaniin saattoivat tällaiset esteet takertua tuhoisin seurauksin: esimerkiksi panssarilaiva Ilmarisen tuhoutumisen epäillään aiheutuneen tällaisesta raivausesteestä.

HeräteraivaajaMuokkaa

 
Magneettiraivain "iso pölkky" museoituna Kotkassa.

Heräteraivaajat rakennetaan antimagneettisista materiaaleista eli lujitemuovista tai alumiinista. Alustyyppiä käytetään herätemiinojen etsintään ja tuhoamiseen. Aluksi herätemiinat raivattiin hinaamalla raivaaja-aluksen perässä ääniherätteisten miinojen tuhoamiseen tarkoitettua, potkuriääniä jäljittelevää ns. melukohoa ja magneettiherätteisten miinojen raivaamiseen käytettiin joko kohoilla varustettua kaapelilenkkiä, isoon tukinmuotoiseen kellukkeeseen tai useampaan rinnakkain hinattuun tammirunkoiseen veneeseen sijoitettua sähkömagneettia. Virta näihin kaikkiin saatiin raivaajaan sijoitetusta erillisestä generaattorista.

Nämä menetelmät ovat sittemmin syrjäytyneet. Miinat etsitään nykyisin erityisesti tarkoitukseen suunnitellun kaikuluotainyksikön avulla eli Miinantorjunta-alus ja itse tuhoaminen tehdään nykyisin erillisen kaapeliohjatun vedenalaisen työyksikön eli ROVin avulla.

Miinanraivaajat SuomessaMuokkaa

Suomenlahti oli toisen maailmansodan aikana maailman miinoitetuimpia merialueita. Miinanraivaus Moskovan välirauhan jälkeen kuului laajasti ottaen myös Suomelle niin Suomen kauppalaivaston kuin Neuvostoliiton Itämeren laivaston toiminnan suojaamiseksi edelleen Suur-Saksan valtakuntaa vastaan käytävässä toisessa maailmansodassa. Miinanraivauksen tehostamiseksi Tolkkisten telakalla valmistettiin puurakenteisia Kuha-1-luokan-miinanraivaajia kahdeksantoista kappaletta. Näistä viimeinen, Kuha-1-18 on edelleen liikenteessä virkistysaluksena M/S Hiekkaranta, joka on Vesijärvellä Lahdessa.[1]

LähteetMuokkaa

  • Kijanen, Kalervo (toim.): Suomen Laivasto 1918 - 1968 Otava, 1968.
  • Eero Pakkala (toim.): Suomi ja meri. WSOY 1981. ISBN 951-0-10692-5.

ViitteetMuokkaa