Nortonin menetelmä
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Nortonin menetelmää käytetään tasa- tai vaihtovirtapiirin yksittäisen vastuksen tai impedanssin virran selvittämiseen. Menetelmä on kolmivaiheinen ja muistuttaa Theveninin laskentamenetelmää. Menetelmää käytetään sähkötekniikassa varsin vähän.
Nortonin teoreemaMuokkaa
Nortonin teoreeman mukaan mikä tahansa kaksinapainen resistansseista ja jännite- ja virtalähteistä koostuva piirielementti on sähköisesti ekvivalentti ideaaliselle virtalähteelle, jonka rinnalle on kytketty vastus. Teoreema pätee myös yksitaajuisille lineaarisille vaihtovirtajärjestelmille. Nortonin sijaiskytkentä on prototyyppipiiri, jota käytetään esittämään virtageneraattoria tai paristoa. Piiri koostuu ideaalisesta virtageneraattorista, jonka rinnalle on kytketty ideaalinen vastus.
Bell Labs:in insinööri Edward Lawry Norton (1898–1983) julkaisi teoreeman vuonna 1926.
LaskuesimerkkiMuokkaa
Määritetään kuvan virtapiirin impedanssin virta Nortonin laskentamenetelmällä.
- Vaihe 1. Oikosuljetaan ja lasketaan ko. virtapiirin kohtaan syntyvä oikosulkuvirta.
Oikosulkuvirta voidaan laskea usealla eri laskentamenetelmällä, mutta seuraavassa esimerkissä käytetään silmukkamenetelmää.
- Vaihe 2. Ratkaistaan virtapiirin kokonaisimpedanssi , impedanssi :n poistamisen jälkeen.
- Vaihe 3. Muodostetaan Nortonin virtalähde :n virran laskemiseksi.
Tasavirralla laskettaessa pätee.
Vaihtovirralla laskettaessa pätee.
Muita virtapiirien laskentamenetelmiäMuokkaa
KirjallisuuttaMuokkaa
- Voipio, Erkki: Virtapiirit ja verkot. Helsinki: Otatieto, 2001 (1976). ISBN 951-672-082-X.