Nordland I

Bathoryn albumi

Nordland I on ruotsalaisen äärimetalliyhtye Bathoryn yhdestoista studioalbumi. Nordland I merkitsi paluuta täysimittaiseen, raskaaseen viikinkimetalliin. Albumi sai ilmestyessään hyvän vastaanoton. Levy oli aluksi osa laajempaa Nordland-teema-albumia, jonka yhtyeen keulahahmo Quorthon päätti lopulta jakaa kahteen osaan. Albumin "jatko-osa" Nordland II julkaistiin seuraavan vuoden maaliskuussa.

Nordland I
Bathory
Studioalbumin Nordland I kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Julkaistu 18. marraskuuta 2002
 Formaatti LP, CD-levy
 Tuottaja(t) Quorthon, Boss
 Tyylilaji viikinkimetalli
folk metal
 Kesto 59.21
 Levy-yhtiö Ruotsi Tyfon Grammofon
 Levymerkki Ruotsi Black Mark
Bathoryn muut julkaisut
Destroyer of Worlds
2001
Nordland I
2002
Nordland II
2003

Taustaa muokkaa

Pääartikkeli: Bathory (yhtye)

Tukholmassa vuonna 1983 perustetun Bathoryn pani alulle tuolloin 17-vuotias Thomas Forsberg, joka käytti taiteilijanimeä Quorthon.[1][2] Harrastelijoista ja punkkareista koostunut bändi[3][4] julkaisi 1980-luvulla uraauurtavia black metal -albumeita,[5][6] ja yhtye menestyi underground-ilmiäksi verrattain hyvin.[7] Yhtyeen musiikki alkoi kuitenkin muuttua vuoden 1988 Blood Fire Deathin paikkeilla: sanoitukset alkoivat käsitellä satanismin sijaan skandinaavista mytologiaa, ja kappaleet olivat aiempaa mahtipontisia.[8][9] Yhtye jatkoi eeppisellä viikinkimetalli-soundilla vuoteen 1991 asti, jolloin Quorthon laittoi yhtyeen tauolle.[10] Bathory teki paluun vuonna 1994 julkaistessaan thrash metal -albumi Requiemin.[11][12] Sitä seurasi toinen thrash-albumi Octagon,[13][14] jonka jälkeen yhtye teki paluun raskaan viikinkimetallin pariin vuoden 1996 Blood on Icellä.[15][16] Vuoden 2001 albumi Destroyer of Worlds yhdisteli tyylissään viikinki- ja thrash metalia.[2][17]

Äänitykset muokkaa

Quorthon alkoi työstää albumia vuonna 2002. Tarkoituksena oli julkaista kokonainen pohjoismaisesta mytologiasta ja luonnosta ammentava Nordland-teos, mutta projekti kasvoi liian suureksi, ja lopulta Quorthon päätti jakaa albumin kahtia.[18] Nordland-saagan toinen osa valmistui ja julkaistiin seuraavana vuonna 2003.[18]

Albumin tietojen mukaan se on äänitetty "Pohjolassa Pohjantähden alla" (engl. "Recorded in Nordland under the Northstar").[19][20] Quorthonin mukaan Nordland-saagan albumien äänittämisessä kului yhteensä 4 kuukautta, pisimpään yhtyeen historian aikana.[21] Albumi oli toinen yhtyeen historiassa, jonka Quorthon äänitti yksin, hänen laulaen ja soittaen kaikkia instrumenttejä. Nordlandin äänityksissä Quorthon käytti Gibsonin Flying V -sähkökitaraa,[21] ja albumin tuotti hänen isänsä Börje Forsberg, joka käytti tuottajanimeä Boss.[19][22]

Julkaisu muokkaa

Albumin julkaisi ruotsalainen Black Mark vuoden 2002 marraskuussa CD- sekä vinyylilevynä.[19] Myöhemmin se julkaistiin Nordland II:en kanssa tupla-albumina vinyylillä.[18][23]

Blood on Icen tapaan myös Nordlandin kansitaiteen maalasi ruotsalainen taiteilija Kristian Wåhlin.[19]

Vastaanotto ja jälkimaine muokkaa

Vastaanotto
Arvostelupisteet
JulkaisuPisteet
Chronicles of Chaos
Quentin Kalis
6/10[24]
AllMusic
Eduardo Rivadavia
     [25]
Imperiumi8½/10[26]

Albumi sai ilmestyessään pääosin positiivisen vastaanoton fanien ja kriitikoiden keskuudessa. Kuten aikaisemminkin, suurin osa kritiikistä kohdistui Quorthonin rajoitettuun laulukykyyn.[19][25]

Aikalaisarviossa Chronicles of Chaos -verkkolehden Quentin Kalis kutsui albumia yllätyksettömäksi ja paikoittain jopa tylsäksi, toivoen että tuleva Nordland II olisi parempi. Hän antoi albumille pisteeksi 6/10.[24] Uusioarviossa AllMusicin Eduardo Rivadavia vastaavasti kehuu albumin kykyä yhdistellä mahtipontista, sinfonista viikinkimetallia sekä nopeaa NWOBHM-tyylistä speed metalia, hänen kuullessaan musiikissa niin black-, thrash- kuin folk metalia.[25] Hän kuitenkin kritisoi Quorthonin rajoittunutta äänialaa, mutta vakuuttaa että albumin hyvät puolet ylittävät se muutamat huonot hetket.[25]

Encyclopaedia Metallum -tietokannassa albumin 9 käyttäjäarvioon perustuva keskimääräinen pistemäärä on 92 prosenttia.[19]

Kappaleet muokkaa

Kaikki kappaleet säv. ja san. Quorthon[19].

NroNimiKesto
1."Prelude" (instrumentaali)02.34
2."Nordland"09.21
3."Vinterblot"05.18
4."Dragons Breath"06.45
5."Ring of Gold"05.35
6."Foreverdark Woods"08.06
7."Broken Sword"05.35
8."Great Hall Awaits a Fallen Brother"08.17
9."Mother Earth, Father Thunder"05.38
10."Heimfard" (instrumentaali)02.12
59.21

Kokoonpano muokkaa

Muusikot[19]

Muut[19]

  • Boss - tuotanto
  • Mikael "Mimo" Moberg - äänitys
  • Necrolord - kannen taide

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Bathory - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 18.12.2020. Viitattu 81.12.2020. (englanniksi)
  2. a b Lahtinen, Luxi: Bathory – An Epic Interview With Quorthon metalrules.com. 17.11.2001. Arkistoitu 18.12.2020. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  3. Recording the debut album bathory.nu. Arkistoitu 11.5.2010. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  4. Names Rumors Legends Music and Image bathory.nu. Arkistoitu 17.5.2008. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  5. Ekeroth 2008, s 32.
  6. Rivadavia, Eduardo: Artist Biography by Eduardo Rivadavia AllMusic. ”debut and its like-minded successor, 1985's The Return were so inaccessible, so unprecedented in their abrasive anti-commercialism, as to be ahead of their time, carving a niche all their own” Viitattu 21.12.2020. (englanniksi)
  7. Under The Sign Of The Black Mark bathory.nu. Arkistoitu 17.5.2008. Viitattu 21.12.2020. (englanniksi)
  8. Rivadavia, Eduardo: Blood Fire Death AllMusic. Arkistoitu 18.12.2020. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  9. Mäkinen, Riku: Musiikki elää ikuisesti – Thomas Börje ”Quorthon” Forsberg (Bathory) KaaosZine. 3.6.2015. Arkistoitu 18.12.2020. Viitattu 29.12.2020.
  10. Vuoden 1996 puhelinhaastattelu, kohta 2:22–2.58.
  11. Rivadavia, Eduardo: Requiem AllMusic. Arkistoitu 19.12.2020. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  12. Bathory - Requiem - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 19.12.2020. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  13. Wesolowski, David Peter: Octagon AllMusic. Arkistoitu 19.12.2020. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  14. Bathory - Octagon - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 19.12.2020. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  15. Bathory - Blood on Ice - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 19.12.2020. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  16. Rivadavia, Eduardo: Blood on Ice AllMusic. Arkistoitu 19.12.2020. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  17. Bathory - Destroyer of Worlds - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 19.12.2020. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  18. a b c NEWS & UPDATES bathory.nu. Arkistoitu 17.5.2008. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  19. a b c d e f g h i Bathory - Nordland I - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 19.12.2020. Viitattu 28.12.2020. (englanniksi)
  20. Quorthon: Nordland I -albumin CD-painoksen sisäkannet ia800400.us.archive.org. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  21. a b [www.bathory.nu/trivia/00_bathory_trivia.htm What you have always wanted to know about BATHORY(but was always too busy headbanging to ask)] bathory.nu. Arkistoitu 17.5.2008. Viitattu 28.12.2020. (englanniksi)
  22. Boss - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 19.12.2020. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  23. Bathory - Nordland I & II - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Arkistoitu 29.12.2020. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  24. a b Kalis, Quentin: CoC : Bathory - Nordland I : Review Chronicles of Chaos. 29.5.2002. Arkistoitu 29.12.2020. Viitattu 29.12.2020. (englanniksi)
  25. a b c d Rivadavi, Eduardo: Nordland AllMusic. Arkistoitu 19.12.2020. Viitattu 30.11.2020. (englanniksi)
  26. Serpent: Bathory: Nordland I Imperiumi. 20.01.2003. Viitattu 4.5.2023.

Aiheesta muualla muokkaa