Nils Rinkama

(Ohjattu sivulta Nisse Rinkama)

Nils "Nisse" Rikhard Rinkama, vuoteen 1935 Ringbom (4. joulukuuta 1920 Pori[1]12. elokuuta 1961 Cadiz Espanja[2]) oli suomalainen säveltäjä ja kapellimestari.

Henkilöhistoria muokkaa

Nils Rinkaman vanhemmat olivat kauppias, muusikko Niilo Rikhard Rinkama ja Dagmar Salminen. Rinkama tuli ylioppilaaksi 1940 ja opiskeli musiikkia Helsingin yliopistossa 1945–1946 ja Sibelius-Akatemiassa 1938–1939 ja 1945–1947, pääaineena huilunsoitto. Pianonsoittoa hän opiskeli Kerstin Karstenin ja Martti Paavolan johdolla. Rinkama toimi Suomalaisen oopperan kapellimestarina vuodesta 1946.[1] Vakinaiseksi kapellimestariksi oopperaan Rinkama kiinnitettiin vuonna 1953. Orkesterien johtamisen ja sävellystyön lisäksi hän toimi myös konserttien säestäjänä ja johtajana Suomessa ja ulkomailla. Rinkama kuoli sydänkohtaukseen kesken oopperan baletin työmatkaa Espanjassa.[2] Rinkama on haudattu vaimoineen Käppärän hautausmaalle Poriin.[3]

Nils Rinkaman puoliso vuodesta 1943 oli Irja Tuulikki Harju. Heidän poikansa oli lakimies Riku Rinkama.[4]

Sävellykset elokuviin muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b L. Arvi P. Poijärvi, Ilmari Havu, Mauno Jääskeläinen (toim.): Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1950, s. 622. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949.
  2. a b Kapellimestari Nisse Rinkama kuollut. Helsingin Sanomat, 14.8.1961, s. 7.
  3. Niilo Rikhard Rinkama Hautahaku. Viitattu 27.11.2023.
  4. Harju-Virta, Eeva-Maija: Muistot: Irja Rinkama Helsingin Sanomat. 3.2.2013.

Aiheesta muualla muokkaa