Nikolai Konstantinovitš Romanov
Suuriruhtinas Nikolai Konstantinovitš Romanov (ven. Николай Константинович) (2. helmikuuta [J: 14. helmikuuta] 1850 Pietari, Venäjän keisarikunta – 14. tammikuuta [J: 27. tammikuuta] 1918 Taškent, Venäjän Turkestan (nyk. Uzbekistan), oli venäläinen aatelinen, tutkimusmatkailija, liikemies ja kastelujärjestelmien kehittäjä.
Nikolai Konstantinovitš oli lahjakas upseeri ja parantumaton naistenmies. Hänellä oli suhde huonomaineisen amerikkalaisen tanssijattaren Fanny Learin kanssa. Vuonna 1874 suuriruhtinas Nikolai Konstantinovitš Romanov aiheutti skandaalin: hänet julistettiin mielenvikaiseksi ja karkotettiin pysyvästi Pietarista perheikonista varastettujen timanttien vuoksi ensin Vladimirin kuvernementtiin, Umaniin, Tyvroviin lähellä Vinnitsaa, Orenburgiin ja sen jälkeen Aleksanteri III:n aikana vielä kauemmaksi Keski-Aasiaan Samaraan, Turkestaniin[1] ja vuonna 1881 Taškentiin.[2] Hän kieltäytyi vannomasta uskollisuudenvalaa uudelle keisarille, mikä aiheutti uuden skandaalin. Hän kävi Pietarissa lapsenlapsensa kastajaisissa vasta helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917, kun keisarillinen valvontakoneisto oli lakannut toimimasta.[3]
Suku, koulutus ja nuoruus muokkaa
Nikolai oli vanhin suuriruhtinatar Aleksandra Iosifovna Romanovan (1830–1911) ja suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš Romanovin (1827–1892) kuudesta lapsesta. Hänen isoisänsä oli keisari Nikolai I ja isoäitinsä keisarinna Aleksandra Fjodorovna; hänen äidinisänsä oli Saksi-Altenburgin herttua Josef Fredrik (1789-1868) ja hänen äidinäitinsä oli Württembergin prinsessa Amalia Teresia (1799-1848). Hänen nuoremmasta sisarestaan Olga Konstantinovnasta tuli Kreikan kuningatar.
Nikolai oli pienestä pitäen kiivasluontoinen ja varsinkin hänen saksalainen kotiopettajansa sai kokea väkivaltaisia kiukunpuuskia. Isän uusi rakastajatar aiheutti perheessä surua ja teini-ikäinen Nikolai reagoi asiaan voimakkaasti hävittämällä raivonpuuskissaan huoneensa sisustusta.[4] Hänen opettajansa kirjailija Dmitri Grigorovitš kertoi, että nuorelle miehelle tuotiin palatsiin seksikumppaneiksi tusinoittain tyttöjä, joitten ulkomuoto jätti toivomisenvaraa eikä ollut säädyllinen.[1]
Nikolai Konstantinovitš valmistui Keisarillisen armeijan Esikunta-akatemiasta, johon hän oli mennyt opiskelemaan omasta aloitteestaan vuonna 1868. Hänestä tuli ensimmäinen korkeakoulusta valmistunut Romanov, joka palkittiin parhaiden valmistuneiden joukossa hopeamitalilla.[4] Opintojensa päätyttyä hän matkusti ulkomaille, missä hän alkoi kartuttaa länsieurooppalaista taidekokoelmaansa.
Matkustettuaan ympäri Eurooppaa hän liittyi Keisarillisen kaartin ratsuväkirykmenttiin ja 21-vuotiaana hänestä tuli eskadroonan komentaja. Hän tapasi eräissä naamiaisissa amerikkalaisen tanssijattaren Fanny Learin (oik. Harriet Blackford, 1848-1886), joka oli samanikäinen, mutta joka oli siihen mennessä jo ehtinyt naimisiin ja hänellä oli pieni tytär. He aloittivat suhteen, mikä huolestutti Nikolain vanhempia.[3] Isä suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš keksi tekosyyn lähettää poikansa pois Pietarista. Vuonna 1873 Nikolai Konstantinovitš lähetettiin sotimaan Hivan kaanikuntaa vastaan keisarillisen Venäjän armeijan sotaretkikunnan joukoissa.[5]
Kazalinski joukko-osaston etujoukon kärjessä ollessaan,[5] joka kärsi suurimmat tappiot, hän seurasi yhtä vaikeimmista reiteistä Kyzylkumin autiomaan läpi. Hänen johtamansa ensimmäinen tiedusteluryhmä joutui niin raskaaseen tykistötulitukseen, että heidän ei enää odotettu palaavan elossa osastoonsa. Osallistumisestaan Hiva kaanikunnan vastaiseen sotaan hänelle myönnettiin Pyhän Vladimirin ritarikunnan 3. luokan risti.[3]
Palattuaan kiehtovasta Keski-Aasiasta, Nikolai Konstantinovitš kiinnostui tosissaan itämaista. Hän osallistui Keisarillisen maantieteellisen seuran työhön. Tiedemiesten parissa kypsyi ajatus Amudarjan tutkimusmatkasta. Sen tavoitteena oli tutkia mahdollisimman paljon Venäjän juuri valloittamaa aluetta ja asettaa niiden mahdollisuudet yksityiskohtaisen tieteellisen analyysin kohteeksi. Tällaiset suunnitelmat innostivat ja askarruttivat terävä-älyisen hallitsijan adjutantin mieltä ja Maantieteellinen seura oli tyytyväinen korkea-arvoisen henkilön toiminnalleen antamasta huomiosta. Nikolai Konstantinovitš valittiin seuran kunniajäseneksi ja nimitettiin retkikunnan johtajaksi.[3]
Nikolai Konstantinovitš lähti uudelleen Eurooppaan rakastajattarensa Fanny Learin kanssa, jossa hän jatkoi taidekokoelmansa täydentämistä. Hänen ystäväpiiriinsä kuului 19-vuotias kuuluisa seikkailija kornetti Savin, jolla myös huhuttiin olevan suhde Fanny Learin kanssa. Savinista tuli Nikolai Konstantinovitšin adjutantti ja "henkilökohtainen prostituoitujen toimittaja".[3]
Timanttivarkaus muokkaa
Huhtikuussa 1874 Nikolain äiti Aleksandra Iosifovna havaitsi Marmoripalatsissa kolmen timantin puuttumisen ikonin riisasta, jonka appi keisari Nikolai I oli antanut häälahjaksi. Aviomies suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš soitti poliisille, ja pian timantit löydettiin yhdestä Pietarin panttilainaamosta. Etsinnöissä löytyi henkilö, joka oli vienyt timantit panttilainajaalle, suuriruhtinas E. P. Varnahovskin adjutantti. Kuulustelussa hän kiisti jyrkästi osallisuutensa varkauteen ja sanoi, että hän vei panttilainaamoon suuriruhtinas Nikolai Konstantinovitšin hänelle luovuttamat jalokivet.[1][3]
Kuulustelussa Nikolai Konstantinovitš vannoi käsi Raamatulla, ettei hän ollut syyllinen. Hän kertoi isälleen olevansa valmis auttamaan toveriaan Varnahovskia ottamalla syytteen itselleen. Keisari Aleksanteri II otti asian henkilökohtaiseen hoitoonsa, ja nimitti santarmipäällikkö kreivi P. A. Šuvalovin tutkinnanjohtajaksi. Tämä kuulusteli pidätettynä olevaa Nikolai Konstantinovitšia Marmoripalatsissa kolmen tunnin ajan tämän isän läsnäollessa, joka myöhemmin kirjoitti päiväkirjaansa:
"Ei katumusta, ei ymmärrystä, paitsi silloin kun kieltäminen on jo mahdotonta, ja sitten minun piti repiä hänestä kaikki ulos. Katkeruutta mutta ei ainuttakaan kyyneltä. Pyysimme häntä lievittämään syyllisyyttään vilpittömällä katumuksella ja tunnustuksella kaiken sen tähden, mikä oli hänelle vielä pyhää! Mikään ei toiminut!"
Lopulta he tulivat siihen tulokseen, että Nikolai Konstantinovitš varasti timantit ja niistä saadut rahat oli tarkoitus käyttää lahjoihin Nikolain rakastajattarelle, 24-vuotiaalle amerikkalaiselle tanssijattarelle Fanny Learille.[1][3]
Perheneuvostossa, keisarillisen perheen jäsenten yleiskokouksessa päätettiin pitkän keskustelun jälkeen (vaihtoehtoja olivat: rivisotilaaksi armeijaan, julkinen oikeudenkäynti tai karkotus pakkotyöhön) tehtiin päätös, joka aiheutti vain vähäisiä vaurioita keisarillisen perheen arvovaltaan. Suuriruhtinas Nikolai julistettiin mielenvikaiseksi eli kleptomaaniksi, vaikka kaksi psykiatria ei ollut samaa mieltä vaan he puhuivat vain "perinnöllisestä mielenvikaisuudesta",[3] ja keisarin asetuksella hänet karkotettiin ikuisesti pääkaupungista. Fanny Lear karkotettiin Venäjältä ja asetettiin maahantulokieltoon. Hän ei tavannut rakastajaansa enää koskaan.
Nikolai Konstantinovitšille ilmoitettiin kaksi tuomiota. Ensimmäinen joka kerrottiin julkisuuteen oli tunnustaminen hulluksi. Siitä seurasi, että hän olisi tästä lähtien ikuisesti valvottuna, pakkohoidossa ja täydellisessä eristyksessä. Toinen sukua koskeva tuomio oli, että keisarillista sukua koskevissa papereissa oli kiellettyä mainita hänen nimeään ja hänen perintönsä siirtyi nuoremmille veljille. Hän menetti myös kaikki arvonimensä ja kunnianosoituksensa ja hänet poistettiin rykmenttinsä miesluetteloista. Hänet karkotettiin Pietarista ikuisiksi ajoiksi ja hän joutui asumaan valvottuna paikassa, johon hänet vietiin.[3] Seitsemän vuoden aikana häntä siirrettiin kymmenen kertaa paikasta toiseen, kunnes hän sai asettua Taškentiin vuonna 1881. Hänelle myönnettiin 12 000 ruplan (nykyrahassa n. 20 000 dollaria) vuotuinen elatus.[3]
Nykypsykiatrian valossa Nikolai Kontantinovitš saattoi olla bipolaarinen, tosin hän oli myöhemmällä iällä Taškentissa toimiessaan täysin normaali.[3]
Yksityiselämä muokkaa
Suuriruhtinas Nikolai Konstantinovitš Romanov avioitui useita kertoja ja hänellä oli lapsia useista eri naissuhteista.
Avioton suhde noin vuosina 1874-1877 Aleksandra Aleksandrovna Demidovan (s. Abaza) (1853-1894) kanssa, josta syntyivät: Nikolai (1875-1913) ja Olga (1877-1910), joille myönnettiin aatelisnimi Volinski/Wolonsky.[1] Olga Volinskaja avioitui kreivi Ludwig Adolf von Burgundin (1865-1908) kanssa, joka oli Keisarillisen laivaston upseeri.
1. Avioliitto vuonna 1878 Orenburgin poliisipäällikön tyttären Nadežda von Dreyerin, 1899 ruhtinatar Iskander[1] (1861-1929) kanssa. Pyhän synodin peruuttama ja keisarin palauttama morganaattinen avioliitto, josta syntyi kaksi poikaa: ruhtinas Artemi Iskander (1883–1919) ja ruhtinas Aleksandr Iskander (1887–1957), jotka hyväksyttiin opiskelemaan Aleksandrin lyseon eliittikouluun Pietarissa. Hän yritti rahapulassaan saada vaimonsa ryhtymään rikkaan kauppiaan seuralaiseksi.[4]
2. Avioliitto/suhde vuonna 1895 kasakkataustaisen Darja Jelisejevna Tšasovitinan (1880-1953/1956) kanssa, josta syntyivät: Stanislav (k. 1919, teloitettiin), Nikolai (k. 1919/1920), Darja (1896-1966) ja Tatjana (k. ?)
3. Avioliitto vuonna 1901, köyhän aatelisperheen 16-vuotiaan tytön Valeria Hmelnitskajan kanssa. Avioliitto peruutettiin, koska Nikolai Konstantinovitšilla oli edelleen elävä aviovaimo. Tyttö perheineen karkotettiin Kaukasukselle ja Nikolai Konstantinovitš julistettiin uudelleen mielenvikaiseksi ja karkotettiin Tveriin, Balakvalaan ja Stavropoliin. Vuonna 1906 Nikolai Konstantinovitš sai luvan palata Taškentiin, johon palasi vuonna 1917 myös ensimmäinen aviovaimo Nadežda Aleksandrovna von Dreyer, ruhtinatar Iskander.[3]
Tieteellinen ja liiketoiminta, kastelujärjestelmien kehittäminen muokkaa
Nikolai Konstantinovitš asui useita vuosia jatkuvan valvonnan alaisena Taškentin ympäristössä Kaakkois-Venäjän keisarikunnassa (nyk. Uzbekistan) ja antoi suuren panoksen kaupungin hyväksi käyttämällä henkilökohtaista omaisuuttaan paikallisen alueen kehittämiseen. Vuonna 1890 hän rakennutti oman palatsin Taškentiin suuren ja erittäin arvokkaan taidekokoelmansa säilyttämiseen ja esittelemiseen. Keisari Aleksanteri II:lta saamansa 300 000 ruplan avustuksen oman asuinpalatsinsa rakennuttamiseen hän käytti teatterin rakennuttamiseen kaupunkiin.[1] Hän ansaitsi liiketoimillaan 1,5 miljoonaa ruplaa (nykyrahassa n. 25,5 miljoonaa dollaria) vuodessa,[3] suuriruhtinaana hän oli saanut keisarilta 200 000 ruplaa (n. 3,4 miljoona dollaria) vuodessa käyttörahaa ennen karkotustaan.
Hän oli tunnettu Taškentissa myös pätevänä insinöörinä ja kastelujärjestelmien kehittäjänä, joka rakennutti kaksi suurta kanavaa: Bukhar-arykin, joka oli huonosti suunnattu ja liettyi pian umpeen ja menestyneemmän Khiva-Arykin, jota myöhemmin laajennettiin keisari Nikolai I -kanavaksi, joka kasteli 12 000 desjatiinaa eli 134 km² maata Mirzachoʻl (ven. Голодная степь) lössitasangolla, joka on osa Kyzylkumin autiomaata, Syrdarjan vasemmalla rannalla Jizzaxin ja Taškentin välillä. Suurin osa tästä alueesta asutettiin slaavilaisilla talonpoikaissiirtolaisilla.[2][3]
Suuriruhtinas harjoitti erittäin menestyksekästä liiketoimintaa Taškentissa, jonne hän rakennutti komean asuinpalatsin sekä suunnitteli vanhan jokiuoman palauttamista Amudarjasta Kaspianmereen. Vuonna 1886 hän liitti Syrdarjaan kanavan, jonka tarkoituksena oli kastella Taškentin ja Jizzaxin välistä aroaluetta. Kanavan rakentamistyöt maksoivat suuriruhtinaalle yli miljoona ruplaa (nykyrahassa n. 17 miljoonaa dollaria). Koska paikallinen väestö ei ollut kiinnostunut maanviljelyksestä, Nikolai Konstantinovitš houkutteli alueelle Uralin kasakoita, jotka oli karkotettu Turkestaniin vuonna 1875 sekä kastelujärjestelmän rakentajia. Suuriruhtinaan tarkoituksensa oli asuttaa kaikki Keski-Aasian autiomaat venäläisillä ja saada ne tuottaviksi maatalousalueiksi. Vuoteen 1913 mennessä jo 119 venäläistä kylää oli noussut 100 km pitkän Romanovskin kastelukanavan ympärille, mikä herätti henkiin 7 000 ha maata 40 000 ha aroalueella. Kanava avattiin juhlallisesti Romanovien dynastian 300-vuotispäivänä vuonna 1913.[3]
Lokakuun vallankumousta vuonna 1917 Nikolai Konstantinovitš tervehti ilahtuneena nostamalla talonsa katolle punaisen lipun sekä lähetti sosialistipääministeri Aleksandr Kerenskille sähkeen, jossa hän onnitteli entistä naapuriaan, joka oli asunut Taškentissa kymmenen vuotta.[1]
Perintö muokkaa
Suuriruhtinas Nikolai Konstantinovitš Romanov kuoli keuhkokuumeeseen Taškentissa 26. tammikuuta 1918.[6] Hän oli pitkään kärsinyt astmasta, johon ei saanut lääkitystä eikä hoitoa. Hänet haudattiin Pyhän Yrjön katedraalin hautausmaalle vastapäätä asuinpalatsiaan, kirkko ja hautausmaa tuhottiin neuvostoaikana. Hänen asuinpalatsinsa Taškentissa on edelleen olemassa, paikallinen nähtävyys ja sitä käytetään Uzbekistanin ulkoministeriön edustustilana. Hänen taidekokoelmansa loi perustan Uzbekistanin valtion taidemuseon kokoelmille. Museolla on laajin eurooppalaisen taiteen kokoelma Keski-Aasiassa.
Nikolai Konstantinovitš perusti kymmenen stipendiä Turkestanista tulleille maahanmuuttajille, jotka eivät kyenneet maksamaan opintojaan Venäjän keisarikunnan tärkeimmissä oppilaitoksissa. Testamentissaan hän jakoi miljoona ruplaa vuodessa tuottaneen Kultainen orda -nimisen maatilansa kymmeneen osaan, joista puolet hän siirsi julkisesti käytettäviin varoihin Taškentin kaupungin duumalle käytettäväksi vammautuneille sotaveteraaneille; Turkestanin hallinnolle keinokasteltujen maatilojen ylläpitoon (vaikka vallankumous oli jo tapahtunut eikä Nikolai Konstantinovitš tiennyt, mikä tämä hallintoelin tulisi olemaan); Taškentin yliopistolle ja Turkestanin opettajaseminaarille, jossa koulutettiin opettajia maaseudulle. Hän jakoi loput viisi osaa elossa olevien lastensa kesken.[7][8]
Nikolai Konstantinovitšin aloittamat ponnistelut olivat muuttamassa Mirzachoʻl-aron autiomaata vähitellen intensiivisesti kastelluksi maatalousalueeksi, joka on nykyään yksi Uzbekistanin suurimmista puuvillan ja viljan tuotantoalueista, jossa viljelyksessä on noin 500 000 hehtaaria kasteltua maata.[9] Kolme 1950- ja 1960-luvuilla rakennettua pääkanavaa tuovat vettä Mirzachoʻl aron kolhoosiin ja sovhoosiin, jotka ovat pohjois-eteläsuuntainen Keski- ja Pohjois-kanava sekä itä-länsi-eteläinen Mirzachoʻl aro-kanava.
Araljärvi on kutistunut 1960-luvulta asti jokien vesien mennessä peltojen kasteluun. Järven pinta-ala on kutistunut 60 % ja vesimäärä 80 %. Veden suolaisuus on samalla lisääntynyt 45 g / litra entisestä 10 g / litra. Tämä on luonut valtavan ympäristöongelman.[10]
Tammikuussa 2019 suuriruhtinaan palatsin kellarista löydettiin yli miljoonan dollarin arvoinen aarre. Kokoelma sisältää harvinaisia taideteoksia, kulta- ja hopeakolikoita ja -astioita, kaikenlaista antiikkia, maalauksia, ikoneja ja jalometalliesineitä. Arvoesineet otettiin valtion suojelukseen historiallisesti merkittävänä muistomerkkinä ja kuljetettiin museoon. Lähitulevaisuudessa osa niistä on tarkoitus siirtää erityiseen laboratorioon, jossa saksalaiset ja puolalaiset asiantuntijat suorittavat entistämistöitä.[11][12]
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h Gertsikov, Oleg: Destiny. How the grandson of Nicholas I found himself in Tashkent, became a "burglar" and the Muslim prince Iskander Arguments and Facts, Nro 35. 28.8.2002. Arkistoitu 29.10.2007. Viitattu 29.5.2023.
- ↑ a b Manajev, Georgi.: 4 sex scandals in the Romanov family. Russia Beyond the Headlines. 8.8.2018.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Georgy Manaev: The Romanov who was declared MAD Russia Beyond. 7.5.2020. Viitattu 29.5.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c Tretjakova, Ljudmila: An exile from the Romanov family Vokrug Sveta magazine No. 4 (2751). huhtikuu 2003. BCE Tyt.ru. Arkistoitu 11.12.2018. Viitattu 29.5.2023.
- ↑ a b Khiva campaign of 1873 in the description of Grand Duke Nikolai Konstantinovich Documents of Russian History, No. 4 (58). 2002. Eastern Literature. Arkistoitu 29.11.2011.
- ↑ Massie, Robert K.: The Romanovs: The Final Chapter. Random House, Lontoo, 1995. S. 255. ISBN 0-09-960121-4
- ↑ Grigorijev, Viktor: Suuriruhtinas Nikolai Konstantinovits Romanov 20.3.2015. SME. [video ei näy Suomen alueella]
- ↑ KOTJUKOVA, T. V. & MAHKAMOV, A. V.: [http://www.rusarchives.ru/publication/nkromanov.shtml "... I bequeath ... all the above-mentioned property ... to the full ownership of Tashkent University" Documents from the archives of the Republic of Uzbekistan about the last years of the life of Grand Duke Nikolai Konstantinovich Romanov. 1917-1919] "Domestic Archives" No. 6. 2009. Arkistoitu 11.1.2014. Viitattu 29.5.2023.
- ↑ Agricultural of Uzbekistan 2006, statistical yearbook, Goskomstat Uzbekistana, Tashkent, 2007.
- ↑ Aral Sea Global Greenhouse Warming. (englanniksi) [linkki ei toimi]
- ↑ Romanov valuables worth $1 million found in a basement in Tashkent , Kommersant, 20.1.2019 (ru)
- ↑ Romantsuk, Asia: An ancient treasure worth a million dollars was found in Tashkent. Komsomolskaja Pravda, 20.1.2019 (ru)
