Aleksandr Kerenski

Aleksandr Fjodorovitš Kerenski (ven. Алекса́ндр Фёдорович Ке́ренский, 4. toukokuuta (J: 22. huhtikuuta) 1881 Simbirsk – 11. kesäkuuta 1970 New York) oli venäläinen poliitikko, sosialistivallankumouksellinen ja Venäjän keisarivallan kaataneen helmikuun vallankumouksen jälkeisen väliaikaisen hallituksen voimahahmo ja pääministeri, viimein diktaattorin oikeuksin.

Aleksandr Kerenski
Venäjän väliaikaisen hallituksen 2. ministeri
21. heinäkuuta 1917–8. marraskuuta 1917
Edeltäjä	Georgi Lvov
Seuraaja	Vladimir Lenin
Henkilötiedot
Syntynyt	4. toukokuuta 1881 Simbirsk, Venäjän keisarikunta
Kuollut	11. kesäkuuta 1970 (89 vuotta) New York City, New York, Yhdysvallat
Ammatti	poliitikko
Puoliso	Lydia Tritton
Tiedot
Puolue	Sosialistivallankumouksellinen puolue
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Varhaisvaiheet tsaarin Venäjällä

Kerenski syntyi 1881 Simbirskin kaupungissa, joka on Volgan rannalla noin 170 kilometriä Kazanista luoteeseen ja 900 kilometriä Moskovasta itään. Samasta kaupungista oli kotoisin myös Kerenskiä kymmenen vuotta vanhempi Vladimir Iljitš Uljanov, sittemmin Vladimir Lenin. Kerenskin isä, joka oli ammatiltaan opettaja, oli Leninin opettajana Kazanin yliopistossa. Leninin kuoltua 1924 Simbirsk uudelleennimettiin Uljanovskiksi hänen kunniakseen.

Kerenski opiskeli historiaa ja lakia Pietarin yliopistossa vuoteen 1904. Tämän jälkeen hän työskenteli lakimiehenä ja puolusti useita poliittisista rikkomuksista syytettyjä tsaarinvallan vastustajia. Hänet valittiin 1912 neljänteen duumaan trudovikkien (maltillisen työväenpuolueen) jäsenenä, mutta hän liittyi myöhemmin sosialistivallankumouksellisten (SR) riveihin. Parlamentissa Kerenski erottui puhelahjojensa ja poliittisten taitojensa ansiosta, ja hänestä tuli tsaarinvaltaa vastustaneen sosialistisen opposition keulakuva.

Toiminta vallankumouksen aikana

Kun maailmansodan rasittamalla Venäjällä 1917 syttyi tsaarin vastainen helmikuun vallankumous, Kerenski oli sen johtajia. Hänet valittiin vaikutusvaltaisen Pietarin työläisneuvoston varapuheenjohtajaksi ja hän nousi oikeusministeriksi ns. väliaikaishallitukseen, jolle kukistuneen tsaarin valta oli siirretty. Helmikuun vallankumouksen jälkeen sosialistien neuvostot ja väliaikainen hallitus kilpailivat vallasta Pietarissa, ja Kerenski kuului molempiin.

Kerenski oli aluksi ainoa sosialistijäsen ruhtinas Georgi Lvovin ja kadettipuolueen johtamassa hallituksessa. Oikeusministerinä hän vieraili maaliskuussa 1917 Helsingissä, koettaen taivutella Suomea Venäjän tueksi maailmansotaan ja hillitä separatistista liikehdintää. Tulokset jäivät kuitenkin laihoiksi. Toukokuussa Kerenskistä tuli sotaministeri ja heinäkuussa 1917 pääministeri.

Kenraali Lavr Kornilovin vallankaappausyrityksen epäonnistuttua elokuussa ja ministerien erottua Kerenskistä tuli myös sotajoukkojen ylipäällikkö, ja hän toimi käytännössä ilman parlamentaarista luottamusta diktaattorina.

Venäjä oli kolme vuotta jatkuneen sodan kuluttama, mutta Kerenski piti kiinni liittolaismaille annetuista lupauksista. Kornilovin kapinan aikana hallitus oli jakanut työläisjoukoille aseita ja vuoden kuluessa työläiset olivat kääntyneet bolševikkien puolelle näiden luvattua ”leipää, rauhaa ja maata”. Lenin oli päättänyt syrjäyttää hallituksen, ennen kuin se voisi laillistaa asemansa vaaleilla, ja 7. marraskuuta (J: 25. lokakuuta) bolševikit ottivat verettömästi vallan ja toinen neuvostojen edustajakokous siirsi sen työläisten, sotilaiden ja talonpoikien edustajille.

Bolševikkien otettua vallan Kerenski pakeni Pihkovaan ja pyysi kenraali Pjotr Krasnovia syrjäyttämään bolševikit armeijan avulla (ns. Kerenskin–Krasnovin kapina). Krasnovin joukot valtasivat Tsarskoje Selon 10. marraskuuta (28. lokakuuta), mutta ne lyötiin seuraavana päivänä Pulkovassa. Kerenski pakeni Ranskaan.

Maanpakolaisuus

Kerenskin omien muistelmien mukaan hän pakeni Pietarista henkilöautolla Hatsinaan 7. marraskuuta 1917 ja sieltä edelleen henkilöautolla 14.11.1917.

Hän siirtyi väärennetyllä passilla Pietarin kautta Helsinkiin 26.1.1918 ja piileskeli valkoisten tuttaviensa luona ensin Helsingissä ja sitten Uudenmaan maaseudulla. Venäjänkielisenä hän ei kiinnittänyt punakaartilaisen huomiota. Maaliskuussa 1918, kun britit olivat nousseet maihin Muurmanskissa ja saksalaiset Ahvenanmaalla, Kerenski siirtyi jälleen väärennetyllä passilla Pietariin ja sieltä junalla Muurmannin rataa pitkin Murmanskiin. Sieltä hän siirtyi brittien avulla Englannin kautta Ranskaan 1918.

Kerenski asettui 1918 Pariisiin, joka oli maailmansotien välisenä aikana yksi bolševikkeja paenneiden venäläisten emigranttien keskuksista. Hän ei ottanut kantaa Venäjän sisällissotaan, koska vastusti sen kumpaakin osapuolta, sekä bolševikkeja että valkoisia kenraaleita. Pariisissa hän meni naimisiin 1939 australialaisen toimittajan Lydia ”Nell” Trittonin kanssa.

Kun saksalaiset miehittivät Ranskan 1940, Kerenskit pakenivat Yhdysvaltoihin. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 Kerenski ilmaisi tukensa Josif Stalinille mutta ei saanut vastakaikua Neuvostoliitosta. Sodan aikana hän toimitti venäjänkielisiä radiolähetyksiä tukeakseen liittoutuneiden sotaponnisteluja. Vuonna 1945 Kerenskit muuttivat Trittonin kotimaahan Brisbaneen, Australiaan, jossa he asuivat vuoteen 1946 kunnes Tritton kuoli vakavaan sairauteen.

Kerenski palasi Yhdysvaltoihin, jossa hän asettui asumaan New Yorkiin, mutta työskenteli Hoover-instituutissa Stanfordin yliopistossa Kaliforniassa opettamassa Venäjän historiaa. Aleksandr Kerenski kuoli New Yorkissa 89-vuotiaana vuonna 1970, viimeisenä merkittävänä Venäjän vallankumouksen johtohahmona. Yhdysvaltain ortodoksikirkko kieltäytyi siunaamasta Kerenskiä hautaan, koska piti tätä osasyyllisenä bolševismin voittoon Venäjällä. Myös Serbian patriarkaatti kieltäytyi hautaamasta Kerenskiä. Tämän vuoksi Kerenskin ruumis lennätettiin Lontooseen ja haudattiin Putney Valen tunnustuksettomalle hautausmaalle.

Muuta

Vuoden 1917 tapahtumien jälkeen Suomessa sepitettiin pilkkalaulu ”Kerenski”, jota käytettiin samannimisen tanssin säestämiseen.

Kirjallisuutta

• Arra, Esa: ”Aleksandr Kerenski: Haaveilija vaiko realisti”, Kerenskistä Kekkoseen: henkilökuvia tämän päivän ja menneiden vuosikymmenten vaikuttajista, s. 84–92. Sitaatti s. 91: ”– Kai minä olen vuosisadan eniten syytetty venäläinen. Usein olen mielessäni pohtinut, kuinka joku muu olisi menetellyt minun asemassani niinä kuukausina, jolloin osakseni oli tullut käyttää korkeinta valtaa Pietarissa. Tilanteen kehittymiseen vaikuttivat mitä moninaisimmat tekijät.”. Jyväskylä: Gummerus, 1972. ISBN 951-20-0198-5 (nidottu) ja 951-20-0199-3 (sidottu).

Aiheesta muualla

• Tuomo Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1 (maaliskuu 1917 − toukokuu 1918). Porvoo: WSOY, 1967.
• Ylen Elävä arkisto: Kerenski oli hetken Venäjän voimahahmo vallankumousten vuonna 1917
• Aleksandr Kerenski : Tsaariperheen pelastaminen oli mahdotonta, Kuva, 20.07.1938, nro 15, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot