Niko Seppälä

suomalainen jääkiekkoilija

Niko Seppälä (s. 9. syyskuuta 1998 Helsinki) on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa SM-liigajoukkue HIFK:ssa.[4]

Niko Seppälä
Henkilötiedot
Syntynyt9. syyskuuta 1998 (ikä 25)
Helsinki, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Sepi,[1] Silu[2]
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 187[3] cm
Paino 99[3] kg
Seura
Seura HIFK
Sarja SM-liiga
Pelinumero 85
Pelaajaura
Pääsarjaura 2018–
Aik. seurat Jokipojat (Mestis)
TUTO Hockey (Mestis)
Pelicans (SML)
Kiekko-Espoo (Mestis)
JYP (SML)

Ura muokkaa

Seppälä on Helsingin IFK:n kasvatti. Hän aloitti kuitenkin jääkiekkoilun Helsingin Jääkiekkoklubissa (HJK). Siirtyi juniorina sittemmin Jokereihin kahdeksi kaudeksi, ennen kuin teki paluun HIFK:hon. Seppälä pelasi kaudella 2013–2014 seuran C-nuorten lisäksi myös neljä ottelua lainalla Kiekko-Vantaan C-nuorissa. Kaudeksi 2014–2015 hän palasi HIFK:hon ja siirtyi seuran B-nuoriin. Seppälä pelasi kauden aikana myös viisi ottelua lainalla Grankulla IFK:n B-nuorissa. Kaudella 2015–2016 hän oli HIFK:n B-nuorten varakapteeni[4] ja joukkueen tehokkain puolustaja tehoilla 7+17=24, joilla Seppälä jakoi koko B-nuorten SM-sarjan puolustajien pistepörssin seitsemännen sijan Tapparan Juhani Hällin kanssa.[5]

Kaudella 2017–2018 Seppälä toimi HIFK:n A-nuorten varakapteenina. Hän oli tehoilla 14+26=40 joukkueen tehokkain puolustaja, toiseksi paras maalintekijä Teemu Engbergin kanssa edellään vain Joel Kerkkänen sekä kolmanneksi paras pistemies. Seppälä voitti koko A-nuorten SM-liigan puolustajien pistepörssin sekä jakoi puolustajien maalipörssin voiton HPK:n Paavo Tynin kanssa.[6] Hän voitti myös HIFK:n sisäisen tehotilaston lukemalla +30,[7] joilla Seppälä voitti koko runkosarjan puolustajien tehotilaston. Hän voitti kauden päätteeksi A-nuorten SM-pronssia.[4]

Heinäkuussa 2018 NHL-varaamaton Seppälä osallistui Minnesota Wildin kehitysleirille.[8] Ennen tätä, toukokuussa 2018 hän teki HIFK:n kanssa kolmivuotisen SM-liigasopimuksen.[9] Seppälä teki miesten pääsarjadebyyttinsä Mestarien liigan toisella kierroksella 2. syyskuuta 2018 vieraissa italialaista HC Bolzanoa vastaan. Hänet merkittiin HIFK:n seitsemänneksi puolustajaksi.[10] Seppälä sai ottelussa jääaikaa 11.03 minuuttia ja hän keräsi teholukeman –1.[11] Ottelu jäi Seppälälle kauden ainoaksi sarjaotteluksi HIFK:n miesten joukkueessa. Muutamaa viikkoa myöhemmin seura lainasi hänet yhteistyöseuraansa, Mestis-joukkue Jokipoikiin.[12] Seppälä pelasi siellä kauden loppuun ja teki tulokaskautensa aikana 47 runkosarja- ja viidessä playoff-ottelussa tehot 2+6=8.[4]

Alkukauden 2019–2020 Seppälä pelasi HIFK:n A-nuorissa ja teki 20:een otteluun tehot 6+10=16. Lokakuussa 2019 seura lainasi hänet loppukauden kattavalla sopimuksella Mestis-joukkue TUTO Hockeyyn.[13] Seppälä pelasi siellä kahdeksan ottelua. Siirtotakarajalla, helmikuussa 2020 HIFK kuitenkin lainasi hänet loppukaudeksi Pelicansin SM-liigajoukkueeseen.[14] Seppälä teki näin ollen liigadebyyttinsä 15. helmikuuta 2020 vieraissa Mikkelin Jukureita vastaan. Hänet merkittiin Pelicansin seitsemänneksi puolustajaksi.[15] Seppälä sai ottelussa jääaikaa 10.06 minuuttia ja hän keräsi teholukeman +1.[16] Seppälä pelasi Pelicansissa kaikkiaan kymmenen runkosarjaottelua ilman tehopisteitä.[4]

Syyskuussa 2020 HIFK lainasi Seppälän kaudeksi 2020–2021 Mestiksen nousijajoukkue Kiekko-Espooseen.[17] Hän pelasi siellä alkukaudella 14 runkosarjaottelua, kunnes Mestis keskeytyi joulukuussa 2020 koronavirusrajoitusten vuoksi. Helmikuussa 2021 HIFK lainasi Seppälän toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella JYPin SM-liigajoukkueeseen.[18] SM-liigan siirtotakarajalla maaliskuussa hänen vahvistettiin jatkavan siellä kauden loppuun.[19] Kaikkiaan hän pelasi JYPissä 25 runkosarjaottelua tehden yhden syöttöpisteen.[4] Helmikuun lopulla Seppälä teki seuran kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[20]

Kaudella 2021–2022 Seppälä teki SM-liigauransa avausmaalin 2. maaliskuuta 2022 vieraissa Turun Palloseuraa vastaan. Hän sai ottelussa myös syöttöpisteen Jerry Turkulaisen vastustajan tyhjään maaliin 1–4-loppulukemat viimeistellyyn osumaan. Antti Aalto valitsi Seppälän ottelun Alumnien tähtien kakkostähdeksi.[21] Kaudella 2022–2023 hän kärsi loukkaantumisista. Joulukuussa 2022 JYP lainasi Seppälän viikon mittaisella sopimuksella hänen aiempaan seuraansa HIFK:hon.[22] Hän pelasi kauden aikana yhteensä vain 15 ottelua.[4]

Elokuussa 2023 Seppälä palasi alustavasti Mestis-joukkue Kiekko-Espooseen.[23] Hänet nimettiin kaudeksi 2023–2024 joukkueen varakapteeniksi.[24] Lokakuussa Kiekko-Espoo vuokrasi Seppälän marraskuun loppuun asti kestävällä sopimuksella hänen kasvattajaseuransa HIFK:n SM-liigajoukkueeseen.[25] Joulukuun vaihteessa Seppälä käytti sopimuksessaan olleen option SM-liigaan siirtymisestä ja hän teki HIFK:n kanssa loppukauden kattavan jatkosopimuksen.[2]

Pelityyli muokkaa

Seppälän entisen seuran JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitasen mukaan hän tuo puolustukseen selkeää fyysisyyttä ja kiekollista suoritusvarmuutta. Viitasen mukaan Seppälä on kova kamppailija kaukalossa ja todella kova urheilija kaukalon ulkopuolella.[20]

Tilastot muokkaa

    Runkosarja   Pudotuspelit
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM
2016–2017 HIFK A-SM 47 3 5 8 81 6 0 1 1 27
2017–2018 HIFK (A) A-SM 51 14 26 40 54 11 1 3 4 18
2018–2019 HIFK A-SM 7 2 2 4 16
Jokipojat Mestis 47 2 6 8 59 5 0 0 0 4
2019–2020 HIFK A-SM 20 6 10 16 30
Tuto Mestis 8 0 2 2 8
Pelicans SM-liiga 10 0 0 0 12
2020–2021 Kiekko-Espoo Mestis 14 3 4 7 63
JYP SM-liiga 25 0 1 1 61
2021–2022 JYP SM-liiga 39 1 7 8 34
2022–2023 JYP SM-liiga 12 0 1 1 8
HIFK SM-liiga 3 0 0 0 2
2023–2024 Kiekko-Espoo (A) Mestis 9 2 1 3 14
HIFK SM-liiga 37 3 8 11 20 7 0 1 1 6
5 kautta yhteensä SM-liiga 126 4 17 21 137 7 0 1 1 6
4 kautta yhteensä Mestis 78 7 13 20 144 5 0 0 0 4

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. SEPI JOENSUUHUN. instagram.com. 24.9.2018. HIFK Jr Hockey Rf. Viitattu 24.9.2018.
  2. a b Niko Seppälä jatkaa HIFK:ssa hifk.fi. 1.12.2023. Oy HIFK Hockey AB. Viitattu 3.12.2023.
  3. a b Tilastot - Niko Seppälä - Kausi 2022-2023 liiga.fi. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 15.4.2020.
  4. a b c d e f g Niko Seppälä Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  5. Elite Prospects - U18 SM-sarja Stats 2015-2016 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 23.4.2019. (englanniksi)
  6. Elite Prospects - Award - U20 SM-sarja Most Goals by Defenseman eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 8.9.2019. (englanniksi)
  7. Elite Prospects - HIFK U20 eliteprospects.com. Everysport Media Group AB. Viitattu 23.4.2019. (englanniksi)
  8. 2018 MINNESOTA WILD DEVELOPMENT CAMP ROSTER (pdf) nhl.bamcontent.com. Minnesota Wild. Viitattu 2.9.2018. (englanniksi)
  9. HIFK:n tulevan kauden joukkue selvillä - haaviin ui isoja kaloja Jatkoaika.com. 2.5.2018. Jatkoaika r.y. Viitattu 2.9.2018.
  10. Matches championshockeyleague.com. 2.9.2018. Champions Hockey League (CHL) AG. Viitattu 2.9.2018. (englanniksi)
  11. Matches championshockeyleague.com. 2.9.2018. Champions Hockey League (CHL) AG. Viitattu 2.9.2018. (englanniksi)
  12. HIFK lainaa puolustaja Niko Seppälän Jokipoikiin joensuunkiekkopojat.fi. 24.9.2018. Mehtimäki Oy. Viitattu 24.9.2018.
  13. Niko Seppälä vahvistamaan TUTOn puolustusta tutohockey.fi. 28.10.2019. TUTO Hockey Oy. Viitattu 28.10.2019.
  14. Niko Seppälä loppukaudeksi Pelicansiin pelicans.fi. 15.2.2020. Lahden Pelicans Oy. Viitattu 16.2.2020.
  15. Jukurit - Pelicans, 15.2.2020 liiga.fi. 15.2.2020. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 16.2.2020.
  16. Jukurit - Pelicans, 15.2.2020 liiga.fi. 15.2.2020. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 16.2.2020.
  17. Hurmerinta, Eero: Emil Oksanen vahvistamaan Kiekko-Espoota − puolustukseen laina-apu HIFK:sta Jatkoaika.com. 3.9.2020. Jatkoaika r.y. Viitattu 3.9.2020.
  18. Niko Seppälä JYPiin lainalle jypliiga.fi. 15.2.2021. JYP Jyväskylä Oy. Viitattu 15.2.2021.
  19. Isokoski, Riku: Liigajumbo JYP ei ryhtynyt viime hetken tyhjennysmyyntiin – hurjassa maalivireessä olevalle Rooballe jatkosopimus Jatkoaika.com. 3.9.2020. Jatkoaika r.y. Viitattu 2.3.2021.
  20. a b Niko Seppälä jatkaa Hurrikaanipaidassa jypliiga.fi. 27.3.2021. JYP Jyväskylä Oy. Viitattu 29.3.2021.
  21. TPS - JYP, 2.3.2022 liiga.fi. 2.3.2022. Jääkiekon SM-liiga Oy. Arkistoitu 28.3.2023. Viitattu 2.3.2022.
  22. JYP lainaa puolustaja Niko Seppälän viikoksi HIFK:lle hifk.fi. 5.12.2022. Oy HIFK Hockey AB. Viitattu 28.3.2023.
  23. Mikkola, Miikka: Kiekko-Espoolle rutkasti Liiga-kokemusta – Elimäki ja Seppälä mukana ”alustavasti” Jatkoaika.com. 18.8.2023. Jatkoaika r.y. Viitattu 3.12.2023.
  24. Hyvä yleisö, kapteeninne kaudella 23-24 facebook.com. 19.9.2023. Kiekko-Espoo Oy. Viitattu 3.12.2023.
  25. Kiekko-Espoo vuokraa Niko Seppälän HIFK:lle facebook.com. 20.10.2023. Kiekko-Espoo Oy. Viitattu 3.12.2023.