Avaa päävalikko
Nicolas de Staëlin ja hänen kumppaninsa Jeannine Guilloun hautakivi Pariisissa Montrougen hautausmaalla.

Nicolas de Staël (5. tammikuuta 191416. maaliskuuta 1955) oli ranskalais-venäläinen taidemaalari.[1] Hän on abstraktia tyyliä käyttävä impressionisti, joka tunnetaan voimakkaista värien käytöstä ja paksuista öljymaalikerroksista, impastostoista, joita hän teki monesti palettiveistä käyttäen. Hänen aiheitaan olivat maisemat ja asetelmat.[1]

Staël syntyi Pietarissa vuonna 1914 aristokraattiseen perheeseen. Hänen isänsä oli vuonna 1917 keisarin armejan upseeri. Vuonna 1919 perhe joutui pakenemaan Venäjän vallankumousta Puolaan, jossa hänen vanhempansa kuolivat vuonna 1921. Heidän kuolemansa jälkeen hänet lähetettiin vuonna 1922 kahden sisarensa kanssa Brysseliin, jossa he asuivat venäläisessä perheessä.[2] Hän opiskeli Brysselissä Académie Royale des Beaux-Artsissa arkkitehtuuria ja taidetta.[3] 1930-luvulla hän asui Pariisissa. Hän matkusteli myös paljon Euroopassa. Myöhemmin Pohjois-Afrikassa etsiessään kirkasta valoa hän kohtasi vuonna 1936 Marokossa kumppaninsa Jeannine Guilloun. Vuonna 1939 hän vietti kesän Guilloun serkun Jean Deyrollen kanssa Concarneaussa, ja he kehittivät jälkikubistisen, geometrisen maalaustyylin.[2]

Staël liittyi Ranskan Muukalaislegioonaan alkuvuodesta 1940, mutta se lopetettiin saman vuoden syyskuussa. Sen jälkeen Staël ja Guillou asuivat Nizzassa Vichyn Ranskan alueella natsi-Saksan miehitettyä Ranskan. Hän teki sisustussuunnittelijan töitä vuoteen 1943 asti, jolloin luopui toimeentulon taanneesta työstä. Hän muutti Pariisiin ja ryhtyi täysipäiväiseksi taiteilijaksi. Vuonna 1944 oli Jeanne Bucherin taidegalleriassa Staëlilla uran ensimmäinen näyttely yhdessä César Domelan ja Wassily Kandinskyn kanssa. Samana vuonna Pariisi vapautettiin.[2] He elivät vaikeita aikoja, ja Guillou kuoli 1946. Staël jäi poikapuolen ja tyttövauvan yksinhuoltajaksi.[3]

Staël sairasti masennusta ja teki itsemurhan 41-vuotiaana.[1][3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Nicolas de Staël (French/Russian, 1914–1955) Artnet. Viitattu 27.8.2018. (englanniksi)
  2. a b c Nicolas de Staël Museu Coleção Berardo. Viitattu 27.8.2018. (englanniksi)
  3. a b c Riding, Alan: Art/Architecture; A Riviera Suicide, a Paris Rebirth The New York Times. 25.3.2003. Viitattu 28.8.2018. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa