Natalia Kallio

suomalainen runoilija ja aktivisti

Natalia Kallio (s. 1996 Järvenpää[1]) on suomalainen kirjailija, ihmisoikeusaktivisti ja ihmisoikeuskouluttaja. Hänen englanninkielinen esikoisrunokokoelmansa She Needs Bigger Boots ilmestyi vuonna 2019.[2] Vuonna 2022 ilmestyi Kallion autofiktiivinen esikoisromaani Kotileikki.[3] Hänen pronomininsa ovat she ja they[4].

Teosten teemat muokkaa

Natalia Kallio on käsitellyt teoksissaan feminismiä[5] ja luokkaeroja[6]. Teosten teemat kumpuavat Kallion omasta elämästä: hän on puhunut siitä, miten on itse kasvanut työväenluokkaisessa perheessä, jossa rahasta on ollut jatkuvasti pulaa. Vaikka teosten teemat liittyvät Kallion omaan elämään, hän on korostanut, että Kotileikki on romaani, ei omaelämäkerta. Sysäys romaanin kirjoittamiseen tuli koronapandemian aikaan, jolloin Kallio havaitsi monien Helsingin Kalliossa asuvien tuttujensa jääneen etätöihin ja lähteneen pois Helsingistä samaan aikaan kun Järvenpäässä asuvat sukulaiset jatkoivat yhteiskunnalle välttämättömien toimintojen pyörittämistä. Kallio näki tämän esimerkkinä siitä, miten luokkaerot näkyvät ihmisten arjessa[7]. Kallio on kertonut, että myös runous on hänelle poliittinen työkalu, jolla voi tuoda esiin yhteiskunnan epäkohtia[8]. Hän puhuu paljon myös feminismin ja luokan intersektiosta ja siitä, miten feminismin pitäisi ajaa kaikkien naisten asemaa luokkataustasta riippumatta[9]. Kallio on puhunut myös taiteen keskiluokkaistumisesta ja siitä, miten keskiluokka on taiteessa yliedustettuna[10].

Ura muokkaa

Kallio on käynyt peruskoulun Järvenpäässä. Hän innsostui lapsena näyttelemisestä ja haki opiskelemaan lukion Kallion lukioon[11]. Lukion jälkeen hän sai työpaikan Sosialidemokraattisen puolueen nuorisojärjestön Nuorten kotkien kattojärjestöstä IMF-SEIhin[12]. Hän ei ole lukion jälkeen käynyt kouluja, vaan hänet on koulutettu työhön työnantajan puolesta. Järjestössä tehdyn ihmisoikeustyön ja kirjojen kirjoittamisen lisäksi Kallio elättää itsensä sosiaalisen median sisältöä luomalla ja yritysyhteistöillä. Hän on tehnyt yhteistyötä myös mm. suomalaisen koruvalmistaja Aida Impactin kanssa. Suomen entinen pääministeri Sanna Marin on esiintynyt Kallion suunnittelema koru kaulassaan[7]. Kallio on toiminut hallituksen jäsenenä kansainvälisessä IGLYO-järjestössä[4] ja Youth Forumissa[13].

Perhe muokkaa

Kallio on kotoisin Järvenpäästä. Hän kasvoi lapsuudessaan yksinhuoltajaäidin lapsena ja päihdeongelmaisten sukulaisten ympäröimänä[7]. Kallion äiti teki hänen lapsuudessaan kolmea työtä[12]. Kallio on kertonut, että siinä missä hänen luokkatoverinsa menivät kesälomalla Kreikkaan, hänen kesälomamatkansa suuntautuivat Kouvolaan[11].

Kallion puoliso on laulaja-lauluntekijä Alma.[14] He tapasivat molempien opiskellessa Kallion lukiossa, mutta tutustuivat paremmin vasta myöhemmin[7]. Alma ja Kallio ovat olleet yhdessä vuodesta 2017[15] ja he asuvat Helsingin Kalasatamassa. Kallio on kertonut hänen ja Alman tulevan samanlaisista taustoista, mikä on ollut parille voimavara[11]. Kallio ja Alma ovat harjoittaneet Kalliolle tärkeää aktivismia myös yhdessä. Vuonna 2024 Kallio ja Alma esiintyivät yhdessä Emma-gaalan punaisella matolla. Kallio kantoi kuvissa kylttiä, jossa luki "Israel out or boycott Eurovision". Alma on julkaissut myös kappaleen, jonka nimi on Natalia[16].

Kesärata-kohu muokkaa

Heinäkuussa 2022 sosiaalisen median palvelu TikTokissa levisi video, jossa Natalia Kallio suutelee malli Sabina Särkän kanssa. Särkkä julkaisi videoon itse omalla tilillään, minkä jälkeen mediat tarttuivat nopeasti videoon, sillä kuva oli otettu pääministerin virka-asunnon tiedotustilassa. Videosta otetussa pysäytyskuvassa näkyy, kuinka Kallio ja Särkkä ovat nostaneet paidanhelmansa ylös. Kallion rinnat peittää FINLAND-kyltti, ja taustalla lukee "Kesärata 2022". Kuva oli otettu Ruisrock-festivaalin jatkoilla, jonne pääministeri Marin oli kutsunut Särkän ja Kallion osana seuruettaan. Särkkä poisti videon ja pahoitteli sen julkaisua. Marin päätyi pahoittelemaan videota suurlähettiläspäivillä elokuussa 2022, vaikkei esiintynytkään videolla itse eikä ollut tietoinen sen kuvaamisesta[17].

Teokset muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Sanna Sarenius: Järvenpääläislähtöinen ihmisoikeusaktivisti Natalia, 26, on huolestunut luokkaeroista – esikoisromaani myytiin loppuun viidessä päivässä Keski-Uusimaa. 15.10.2022. Viitattu 20.1.2024.
  2. Alanko, Hilppa: Kuka on Natalia Kallio? 4 kiinnostavaa faktaa feministisen runokirjan julkaisseesta muusikko Alman tyttöystävästä 25.9.2019. Anna. Viitattu 5.2.2020.
  3. Mäntylä, Eveliina: Ikuisesti luokkaretkellä HS.fi. 3.10.2022. Viitattu 6.11.2022.
  4. a b Meet the 9 LGBTQI Young Activists on the IGLYO Board www.iglyo.org. Viitattu 8.4.2024. (englanniksi)
  5. She Needs Bigger Boots Kosmos. Viitattu 8.4.2024.
  6. Kotileikki Kosmos. Viitattu 8.4.2024.
  7. a b c d Kirjallisuus | Natalia Kallio teki hurjan luokkahypyn, koska on ”oikeanlainen persoona ja näyttää oikeanlaiselta” Helsingin Sanomat. 3.10.2022. Viitattu 8.4.2024.
  8. "Runous on just sitä, mitä mä haluan sen olevan" – Uusi runovideosarja tarjoaa 2020-luvun lyriikkaa yle.fi. 15.1.2021. Viitattu 8.4.2024.
  9. Tuija Pehkonen: Natalia Kallio – Ahkeran naisen paikka Yle Areena. 11.7.2023. Yle. Viitattu 8.4.2024.
  10. Keskiluokka on taiteessa yliedustettuna | Kulttuuricocktail Live | Yle Areena areena.yle.fi. Viitattu 8.4.2024.
  11. a b c Venla Pystynen: Tämän verran Natalia Kallio käyttää nyt rahaa viikossa – Nataliaa ja rakasta poptähti Almaa yhdistää yksi merkittävä asia Ilta-Sanomat. 19.11.2022. Viitattu 8.4.2024.
  12. a b Linnea Manner: Natalia Kallio saa kumppaniltaan Almalta inspiraatiota: ”Kun näkee toisen menestyvän, saa itsekin varmuutta siitä, mitä haluaa tehdä” Eeva.fi. 2.12.2023. Viitattu 8.4.2024.
  13. meet the team | European Youth Forum www.youthforum.org. Viitattu 8.4.2024. (englanniksi)
  14. Määttänen, Juuso: Natalia Kallio kirjoitti feministisen runokirjan mutta häneltä kyseltiin vain parisuhteesta laulaja Alman kanssa – Tämä tiivistää Kallion viestin täydellisesti 5.2.2020. Helsingin Sanomat. Viitattu 5.2.2020.
  15. Alma juhlii vuosipäivää Natalia-rakkaansa kanssa – julkaisi harvinaisen yhteiskuvan! www.iltalehti.fi. Viitattu 8.4.2024.
  16. ”Natalia”. fi-FI
  17. Pääministeri | Tämä tiedetään kuvasta, jota Marin pyysi anteeksi: somevaikuttajat poseeraavat paidanhelmat ylhäällä virka-asunnon tiedotustilassa Helsingin Sanomat. 23.8.2022. Viitattu 8.4.2024.
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.