Murtoo

Murtoo on suomalainen nimitys alun perin Suomessa havaitulle moreenimuodostumalle. Muodostumat ovat yleensä kolmion tai V-kirjaimen muotoisia moreenista ja kivistä koostuvia maaston kohomuotoja. Ne ovat vaikeita havaita maastossa liikuttaessa ja ne havaittiinkin vasta laserkeilauskartoista.

Maantietoa

Murtoo-muodostumia on toistaiseksi etsitty Suomesta ja Ruotsissa laajoilta testialueilta, jotka sijaitsevat Fennoskandian mannerjäätikön keskusalueella. Muodostumat esiintyvät parvina ja sen vuoksi voidaan puhua murtoo-kentistä. Ensimmäisessä etsinnässä todettiin Ruotsista ja Suomesta yhteensä 564 murtoo-kenttää. Vaikka kummastakaan maasta ei olla tutkittu vielä kaikkia alueita, on nyt jo löytynyt murtoo-kenttien keskittymiä. Niitä esiintyy Suomessa erityisen tiheästi Satakunnassa ja Hämeessä sekä Keski-Pohjanmaalla ja pohjoisen Saimaan ympäristössä. Ne vastaavat Itämeren virtauskielekkeen ja Järvi-Suomen virtauskielekkeen vaikutusalueita. Sen sijaan Näsijärvi–Jyväskylän ja Pohjois-Karjalan virtauskielekkeen alueilta on niitä löytynyt vähän. Ruotsin puolella ovat murtoo-kentät jakautuneet tasaisemmin. Alueella, joka käsittää seudut Keski-Ruotsista Lappiin, esiintyvät kentät melko tasaisesti jakautuneena ympäristöissään. Suurin kenttätiheys on Keski-Ruotsissa aivan Keski-Ruotsin reunamuodostumien pohjoispuolella.

Muodostumisteoria

Murtoot muodostuivat viimeisen Veiksel-jääkauden loppuvaiheessa. Ne liittyvät ilmeisesti mannerjäätikön nopeaan sulamiseen, jossa jäätikön pohjalla virtaava vesi osallistui moreenimuodostuman muotoiluun. Muodostumat ovat syntyneet jäätikön reunan takana, mutta ennen jäätikköjokitunnelien pääasiallista toiminta-aluetta. Myös jäätikön liike vaikuttaa siihen, mihin suuntaan muodostuman terävä kärki osoittaa. Murtoon rakenne koostuu moreenin kaltaisesta maa-aineksesta, jossa on mukana myös jonkin verran lajittunutta ainesta.

Murtoon muotoa voidaan kutsua teräväkärkiseksi ja sen kärki osoittaa mannerjäätikön virtaussuuntaan päin. Kärki on usein myös murtoon korkein kohta, josta sen pinta laskee kohti jäätikön tulosuuntaa. Kärjen kummallakin puolella on vinosti sivulle päin leviävät sivut, joiden reunat ovat rinteiset. Murtoon kärjestä leviää siis taakse päin kolmiomainen muoto, jonka kanta sulautuu lopuksi saman korkuisena ympäristöönsä. Useimpien murtoiden pinta-ala on alle 5 000 neliömetriä (m²), mutta myös alaltaan 5 000–10 000 m² murtoita esiintyy yleisesti. Pinta-alan ylärajaa ei toistaiseksi tiedetä. Murtoon kärjen korkeus on yleensä 1,9–4,1 metriä keskiarvolla 3,2 metriä. Murtoon pituus on yleensä 42–92 metriä keskiarvolla 75 metriä, ja leveys 52–106 metriä keskiarvolla 85 metriä. Toistaiseksi suurin korkeus on ollut 15,8 metriä, suurin pituus 427 metriä ja leveys 355 metriä. Kukin tulos voi kuulua eri murtoo-esiintymälle.

Historiaa

Murtoot löysivät Turun yliopiston tutkijat Joni Mäkinen ja Kari Kajuutti . Koska muodostumat ovat maastossa liikkujan vaikeasti havaittavissa, he löysivätkin ne laserkeilauskarttoja tutkittaessaan 2010-luvulla. Ne on nimetty Nokian Myllykylän löytöympäristönsä mukaan ”murtooksi”, sillä esiintymän itäpuolella sijaitsi Murtoon talo ja Murtoonjärvi . Ne on ensimmäisen kerran kuvailtu tieteellisessä artikkelissa vuonna 2019. Samalla tutkittiin niiden levinneisyyttä hyödyntäen Ruotsissa ja Suomessa samanlaisesti toteutettuja laserkeilauskarttoja. Murtooja on löydettiin erityisen paljon Ruotsista.

Aiheesta muualla

• Metsästä löytyi tuntematon muodostelma, Tiedetuubi (valokuvia)
• Seppälä, Matti V.J.: Murtoo, a Finnish name for a new glacial landform: diamond-shaped morainic topography, Glasiaalitopografia, viitattu 25.8.2021