Moribabougou on maalaiskunta ja sen keskuskylä Koulikoron alueen Katin piirissä Malissa. Se sijaitsee Nigerjoen vasemmalla rannalla 20 kilometriä Bamakon keskustasta itään. Kunnassa on 27 100 ja kylässä 15 600 asukasta (vuonna 2009)[1].

Moribabougou
Moribabougou
Moribabougou

Moribabougou

Koordinaatit: 12°41′38″N, 7°51′10″W

Valtio Mali
Alue Koulikoron alue
Piiri Katin piiri
Hallinto
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 200 km²
Väkiluku (2009) 27 100












Moribabougoun kunnan pinta-ala on 200 neliökilometriä[2][3]. Se rajoittuu etelässä Katin piirin N’Gabacoron ja pohjoisessa Safon kuntiin, lännessä Sangarébougoun kuntaan ja Bamakon kaupunkipiirikuntaan sekä idässä Koulikoron piirin Tienfalan kuntaan[4]. Maisemaa leimaavat pohjoisessa kohoavat Mandinguevuoret laaksoineen. Sadekauden jälkeen kuivuvat pienet joet laskevat Nigeriin. Seutu kuuluu Sudanin vyöhykkeeseen.[2][3]

Kuntaan kuuluu neljä kylää. Se on osa Bamakon esikaupunkialuetta. Asukasluku on kasvanut voimakkaasti 2000-luvun alussa. Suurin etninen ryhmä ovat bambarat. Lisäksi on dogoneja, fulbeja, somonoja, songhaita, soninkeja ja mandinkoja. Yleisin kieli on bambara. Vallitseva uskonto on islam, mutta kunnassa on myös kristittyjä ja animisteja.[2][3]

Moribabougoun kautta kulkevat Bamakon ja Koulikoron välinen päällystetty maantie RR14 sekä Dakarin–Nigerin rautatie. Paikallisia elinkeinoja ovat maanviljely, karjanhoito, kalastus, kaupankäynti ja käsityöammatit. Osa asukkaista käy ansiotöissä Bamakossa.[2][3]

Lähteet muokkaa