Mimmi Kanervo

suomalainen poliitikko

Vilhelmina (Mimmi) Kanervo (o.s. Laurila,[1] vuosina 1895–1897 Grönlund, 26. toukokuuta 1870 Urjala1. huhtikuuta 1922 Helsinki) oli suomalainen poliitikko ja naisasianainen, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1907–1917. Hän oli yksi Suomen ensimmäisistä yksikamarisen eduskunnan kansanedustajista.[2]

Mimmi Kanervo
Mimmi Kanervo vuonna 1907.
Mimmi Kanervo vuonna 1907.
Kansanedustaja
22.5.1907–3.4.1917
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Turun läänin pohjoinen
Henkilötiedot
Syntynyt 26. toukokuuta 1870
Urjala
Kuollut 1. huhtikuuta 1922 (51 vuotta)
Helsinki
Ammatti palvelijatar, järjestötyöntekijä

Palvelijattaren ammatissa työskennellyt Kanervo oli 1900-luvun alkuvuosien merkittävimpä suomalaisen työväenliikkeen naisvaikuttajia. Hän oli mukana muun muassa Työläisnaisten Liiton toiminnassa. Lisäksi Kanervo osallistui naisten äänioikeustaisteluun ja sortokausien aktivismiin. Maltillisena sosialidemokraattina tunnettu Kanervo radikalisoitui sisällissodan aikana ja vaikutti viimeiset vuotensa Suomen Sosialistisessa Työväenpuolueessa.

ElämäMuokkaa

Varhaiset vuodetMuokkaa

Urjalan Kehrossa syntyneen Kanervon vanhemmat olivat Honkolan kartanon Laurilan talon torppari Johan Samuelinpoika ja Maria Antintytär.[3] Hän oppi luku- ja kirjoitustaidon kartanonomistajan tyttären Annie Furuhjelmin pitämässä koulussa ja työskenteli myöhemmin palvelijattarena kotiseudullaan. Vuonna 1891 Kanervo muutti palvelijattareksi Helsinkiin, jossa hän 1895 avioitui tynnyrintekijä Emil Grönlundin (myöh. Kanervo) kanssa. Keväällä 1897 pariskunta muutti Turkuun, ja 1899 Kanervo lähti työväenliikkeen toimintaan liittymällä Turun Työväenyhdistyksen palvelijatarosastoon. Kanervo oli käynnistämässä työväen osuuskauppatoimintaa, ja vuosina 1901–1902 hän kirjoitti Länsisuomen Työmieheen. Vuonna 1903 Kanervo valittiin Turun Työväenyhdistyksen johtokuntaan, jonka edustajana hän osallistui Forssan kokoukseen. Myös Emil oli työväenyhdistyksen jäsen, muttei ollut mukana politiikassa.[4]

Aktivismi ja politiikkaMuokkaa

Lokakuussa 1903 Kanervot muuttivat takaisin Helsinkiin, kun kutsuntalakkoja organisoineen työväenyhdistyksen johtokunta oli joutunut viranomaisten hampaisiin.[4] Puolisonsa yritystoiminnasta saatujen tulojen myötä Kanervo saattoi jättää palvelijattaren työnsä ja keskittyä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.[5] Hän ryhtyi järjestötyöntekijäksi toimien muun muassa Työläisnaisten Liiton (myöh. Suomen Sosialidemokraattinen Naisliitto) kiertävänä puhujana sekä Palvelijain Liiton sihteerinä.[6]

 
Helsingin suurlakkokomitea. Mimmi Kanervo eturivissa kolmas vasemmalta.

Kevään 1904 kutsuntalakon yhteydessä Kanervo kiersi kagaalin palkkaamana agitaattorina Helsingin työläiskaupunginosissa ja oli Vieno Mäkelinin kanssa kolmen viikon ajan vangittuna toimintansa vuoksi. Kun kesällä Tampereelle suunniteltu Työläisnaisten Liiton edustajakokous kiellettiin, järjesti Kanervo salaisen tapaamisen kotonaan Helsingin Albertinkadulla. Vuonna 1904 Kanervo valittiin myös Helsingin Työväenyhdistyksen radikaalin palvelijatarammattiosaston varapuheenjohtajaksi.[4] Loka–marraskuun 1905 suurlakon aikana Kanervo oli Helsingin suurlakkokomitean jäsen. Joulukuussa 1905 Kanervo valittiin Työläisnaisten Liiton viisihenkiseen äänioikeustoimikuntaan, ja 1906–1907 hän kuului Suomen Ammattijärjestön perustamista valmistelleeseen ammattiliittojen keskustoimikuntaan yhtenä Työläisnaisten Liiton viidestä edustajasta.[5][7]

Vuonna 1907 Kanervo nousi kansanedustajaksi Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä keräten vaalipiirin suurimman äänimäärän.[4] Hän oli alueen työväestölle jo aikaisemmin tuttu, oltuaan Satakunnan sosialidemokraattisen piirijärjestön agitaattorina vuonna 1906.[8] Kanervo uusi paikkansa viidesti, mutta jäi 1916 varasijalle, kun hänen edelleen puolueen naisista menivät Miina Sillanpää ja Aino Forsten. Eduskunnassa Kanervo keskittyi erityisesti työläisnaisten, perheiden ja aviottomien äitien asioiden parantamiseen.[4] Kansanedustajavuosiensa jälkeen Kanervo työskenteli Sosialidemokraattisen Naisliiton luennoitsijana.[6] Agitaattorina häntä luonnehdittiin rohkeaksi esiintyjäksi. Naisasian ohella Kanervo puhui usein siveellisen nuhteettomuuden puolesta ja vastusti vapaampia rakkauskäsityksiä.[4]

Viimeiset vuodetMuokkaa

Sisällissodan aikana Kanervo oli kaupunginvaltuuston tehtäviä hoitaneen Helsingin työväenjärjestöjen eduskunnan jäsen.[9] Sodan loppuvaiheessa Kanervo joutui valkoisten vangiksi, mutta häntä ei asetettu syyteeseen.[10] Vuoden 1919 eduskuntavaaleissa Kanervo oli tulla valituksi Hämeen läänin eteläisestä vaalipiiristä, mutta menetti paikkansa Oskari Väreelle tarkistuslaskennassa.[11]

Vaalien jälkeen Kanervo siirtyi SKP:n vaikutuspiirissä olleeseen SSTP:n riveihin ilmeisesti Nestori Arosen houkuttelemana.[4] Lisäksi syynä oli, ettei Kanervon mukaan sosialidemokraattisessa liikkeessä arvostettu naisia tarpeeksi, eikä heitä ollut riittävästi johtopaikoilla.[12] Sosialidemokraattisen Naisliiton johdossa hän muodosti Fiina Pietikäisen, Elin Fagerholmin ja Rosa Sillanpään kanssa vasemmisto-opposition, joka valtasi liiton sosialidemokraateilta joulukuussa 1920.[13]

Mimmi Kanervo kuoli kotonaan sydänkohtaukseen 51-vuotiaana huhtikuussa 1922.[4] Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle. Kanervon hautajaisista tuli suuri työväenliikkeen mielenosoitus Helsingin työväentalolta lähteneen pitkän hautajaissaattueen kulkiessa halki kaupungin.[14]

PerheMuokkaa

Kanervon puoliso oli Turussa syntynyt tynnyrintekijä Frans Emil Kanervo (vuoteen 1897 Grönlund, 1869–1917), jonka kanssa hän avioitui 1895.[6] Pariskunnalla oli ottotytär. Emil Kanervo oli Turun ja Helsingin työväenyhdistysten jäsen, mutta toimi aktiivisesti ainoastaan niiden orkestereissa.[15]

LähteetMuokkaa

  1. Mimmi Kanervon kuolinilmoitus. Suomen Sosialidemokraatti, 6.4.1922, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 5.7.2020.
  2. Mimmi Kanervo Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 4.12.2007.
  3. Urjala : Kastetut 9825907 Historiakirjat-tietokanta. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 5.7.2020.
  4. a b c d e f g h Katainen, Elina ; Oittinen, Riitta: ”Naulaniskuja porvarin ruumiskirstuun”, Yksi kamari – kaksi sukupuolta : Suomen eduskunnan ensimmäiset naiset. Helsinki: Eduskunnan kirjasto, 1997. ISBN 951-69240-2-6. Artikkelin verkkoversio (PDF).
  5. a b Uusitalo, Taina: Elämä työläisnaisten hyväksi : Fiina Pietikäisen yhteiskunnallinen toimijuus 1900–1930, s. 157–159. Turun yliopiston väitöskirja. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2014. ISBN 978-952-59761-4-4. Teoksen verkkoversio (PDF).
  6. a b c Sainio, Venla: Kanervo, Mimmi (1870–1922) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 26.10.2011.
  7. Lähteenmäki, Maria: Mahdollisuuksien aika : työläisnaiset ja yhteiskunnan muutos 1910–30-luvun Suomessa, s. 150. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1995. ISBN 951-71001-4-0. Teoksen verkkoversio (PDF).
  8. Rajala, Pertti: Punaista on aate : Satakunnan Sosialidemokraatit ry 100 vuotta, s. 17. Pori: Satakunnan Sosialidemokraatit, 2005. ISBN 952-91969-3-8.
  9. Kanervo, Mimmi Svinhufvud – Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet. 2016. Suomi 100 -hanke. Viitattu 5.7.2020.
  10. Notisöversikt. De upproriska lantdagsmännens suppleanter. Dagens Press, 19.2.1919, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 5.7.2020. (ruotsiksi)
  11. Kansanedustajat. Helsingin Sanomat, 1.4.1919, s. 4. Kansalliskirjasto Viitattu 5.7.2020.
  12. Salmela-Laine, Martta: Maria Laine ja Mimmi Kanervo (Audio 1960-luvulta) Ensimmäisen eduskunnan naiset. 12.4.2011. Yle Areena. Viitattu 7.9.2014.
  13. Uusitalo 2014, s. 277–278.
  14. Mimmi Kanervon hautaus. Suomen Työmies, 10.4.1922, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 5.7.2020.
  15. Kuollut. Työmies, 28.6.1917, s. 4. Kansalliskirjasto Viitattu 5.7.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa