Milon Venus eli Míloksen/Meloksen Afrodite (ransk. Venus de Milo) on todennäköisesti Afroditea esittävä antiikin kreikkalainen veistos, joka on tehty hellenistisellä kaudella noin vuonna 130–110 eaa. Se löydettiin Míloksen eli Meloksen saarelta Kreikasta ja on saanut nimensä saaren vanhasta ranskankielisestä nimimuodosta Milo. Veistos on nykyisin esillä Louvressa.[1][2]

Milon Venus
Milon Venus Louvressa.
Milon Venus Louvressa.
Nimi Milon Venus
Toinen nimi Míloksen/Meloksen Afrodite
Tekijä Aleksanteri Antiokialainen?
Valmistumisvuosi noin 130–110 eaa.
Taiteenlaji veistos
Korkeus 2,03 m
Sijainti Louvre, Pariisi, Ranska

Historia muokkaa

Alkuperä muokkaa

Milon Venus on kuuluisimpia hellenistisen ajan taiteen edustajia. Aiemmin veistoksen tekijäksi oletettiin Praksiteles tai tämän koulukunta, sillä se muistuttaa tämän Afrodite-veistoksia, ja lisäksi veistos haluttiin esittää klassisen kauden huipputeoksena. Jalustan kaiverruksen perusteella sen oletetaan nykyisin kuitenkin olevan Aleksanteri (Aleksandros) Antiokialaisen työtä. Joskus teoksen on katsottu olevan kopio jostakin tuntemattomasta 300-luvulla eaa. tehdystä veistoksesta, sillä se muistuttaa niin kutsuttua Capuan Afroditea, joka on roomalainen kopio jostakin vastaavasta Afroditesta. Toisaalta se voi olla klassiselta ajalta ammentava itsenäinen teos.[1][2]

Edestä.
Takaa.

Myöhempiä vaiheita muokkaa

Míloslainen maanviljelijä Geórgios Kentrotás löysi veistoksen kotisaareltaan 8. huhtikuuta 1820.[2] Se oli hautautuneena antiikin Meloksen kaupungin gymnasionin raunioissa lähellä nykyistä Trypitín kylää ja löytyi useana kappaleena muutaman hermin ohella. Kerrotaan, että myös jäänteitä Afroditen vasemmasta kädestä löytyi, mutta nämä osat ovat kadonneet. Saari oli löytöaikaan vielä osa Osmanien valtakuntaa mutta poliittisesti kytköksissä Ranskaan. Ranskan laivaston upseerit Olivier Voutier ja Jules Dumont d’Urville saivat tietää löydöstä, ja kehottivat Ranskan Konstantinopolin suurlähettiläs Marquis de Rivièreä hankkimaan veistoksen. Tällä välin se oli vähällä päätyä paikalliselle osmanipaššalle. Lopulta ranskalaiset saivat ostettua veistoksen, ja se vietiin Pariisiin. Vuonna 1821 de Rivière esitteli sen Ludvig XVIII:lle, joka lahjoitti veistoksen Louvreen.[1][2]

Saksalaiset vaativat veistosta itselleen vuoteen 1893 saakka, koska omistivat maita arkeologiselta alueelta, mutta luopuivat vaatimuksista veistoksen osoituttua klassisen sijaan hellenistiseksi.[2]

Teos muokkaa

Veistoksen oletetaan yleensä esittävän Afroditea (latinalaisittain Venusta), kreikkalaista rakkauden ja kauneuden jumalatarta. Sen on kuitenkin ehdotettu esittävän myös muun muassa Meloksella palvottua Amfitritea tai jotakuta danaidia. Veistos esittää kohteensa puoliksi alastomana ja ainoastaan alaruumiiltaan verhottuna. Vaate on lähes putoamaisillaan lanteilta. Afroditen on esitetty olleen alun perin nojaamassa esimerkiksi pylvääseen tai Areeseen. Veistoksen käsivarret ja käsissä olleet esineet eivät ole säilyneet. Vasemmassa kädessä oletetaan olleen omenan, mahdollisesti viittauksena Pariksen tuomioon sekä toisaalta saaren nimeen (m.kreik. mēlon, ’omena’). Toisaalta kädessä olisi voinut olla myös esimerkiksi peili.[1]

Veistos on tehty paroslaisesta marmorista ja se on 203 senttimetriä korkea, eli hieman luonnollista kokoa suurempi. Teos on tehty useammasta marmorikappaleesta, jotka on liitetty yhteen. Tätä menetelmää käytettiin erityisesti Kykladeilla.[1] Veistoksen kierteinen asento ja ulkoneva polvi, samoin kuin rikkaasti työstetty draperia ovat tyypillistä hellenistiselle taiteelle. Myös veistoksen aistillinen jako ihon ja putoamassa olevan kankaan välillä tuo eroottista jännitettä, joka oli yleistä hellenismissä. Veistos lienee ollut ajan tavan mukaan maalattu, ja sillä on ollut myös metallisia koruja (kaulakoru, korvakorut ja otsakoru).[1] Väreistä ei ole säilynyt jälkiä ja koruistakin vain kiinnitysreiät.

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Aphrodite, known as the "Venus de Milo" Louvre. Viitattu 30.8.2016.
  2. a b c d e Grout, James: Venus de Milo Encyclopaedia Romana. Viitattu 30.8.2016.

Aiheesta muualla muokkaa