Mikaelinlinna (ven. Миха́йловский за́мок, Mihailovski zamok), myös Insinöörilinna (Инжене́рный за́мок, Inženernyi zamok), on keisari Paavali I:n kaupunkiresidenssiksi vuosina 1797–1800 rakennettu klassistinen palatsi Pietarin keskustassa Venäjällä. Fontankan ja Moikan kulmassa Kesäpuistoa vastapäätä sijaitsevan rakennuksen on suunnitellut italialaissyntyinen arkkitehti Vincenzo Brenna.[1]

Mikaelinlinna
Mikaelinlinna ilmasta nähtynä.
Mikaelinlinna ilmasta nähtynä.
Osoite Sadovaja-katu 2
Sijainti Venäjä Pietari, Venäjä
Rakennustyyppi palatsi
Valmistumisvuosi 1800
Suunnittelija Vincenzo Brenna, Vasili Baženov
Rakennuttaja Paavali I
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Linnan alkuperäinen pohjapiirustus.

Palatsi on rakennettu Bartolomeo Rastrellin 1740-luvulla suunnitteleman keisarinna Elisabetin kesäpalatsin paikalle. Neliömäisen, kulmistaan pyöristetyn rakennuksen sisällä on kahdeksankulmainen sisäpiha. Etelään suunnattua pääjulkisivua koristavat marmoripylväät, sisäänkäyntiä reunustavat obeliskit ja koristeellinen päätykolmio. Avointa parveketta kannattavalta pohjoisjulkisivun pylväiköltä laskeutuu leveä portaikko kohti Moikaa. Länsisivun pyöristetty uloke sisältää Paavalin taivaallisena suojelijanaan pitämälle arkkienkeli Mikaelille pyhitetyn kirkon, josta palatsi on saanut alkuperäisen nimensä. Sen kupolin yllä kohoaa gotiikkaa ja Pietarin varhaista arkkitehtuuria muistuttava terävä huippu. Muodoltaan vaihtelevista, aikoinaan loisteliaasti koristetuista sisätiloista ovat kirkon lisäksi säilyneet marmorinen pääportaikko, Rafaelin galleria, valtaistuinsali ja ovaalisali. Pääjulkisivun edessä sijaitsevalle aukiolle pystytettiin vuonna 1800 Bartolomeo Carlo Rastrellin suunnittelema, 1740-luvulla valettu Pietari I:n ratsastajapatsas. Arkkitehtoniseen kokonaisuuteen kuuluvat myös Insinöörikadulta johtavaa väylää reunustavat identtiset vartiopaviljongit sekä niiden edessä sijaitsevat maneesi- ja tallirakennukset, joiden Maneesiaukille suunnatut julkisivut uudisti vuosina 1823–1824 arkkitehti Carlo Rossi.[2]

Paavali I:n persoonallisuutta heijastava Mikaelinlinna huokuu synkkää ja salaperäistä romantiikkaa.[3] Salamurhaa pelännyt keisari loi uudesta palatsistaan luoksepääsemättömän linnoituksen. Fontankan, Moikan ja keinotekoisten kanavien ympäröimään linnaan pääsi vain tykkien ja lujan vartioston suojelemia nostosiltoja pitkin. Varotoimista huolimatta Paavali sai asua siellä vain 40 päivää. Keisarin oman kaartin upseerit kuristivat hänet makuuhuoneessaan.[4]

Paavalin kuoleman jälkeen keisariperhe muutti jälleen talvipalatsiin. Hylättyyn linnaan sijoitettiin vuonna 1819 insinööriopisto (myöhemmin Nikolain insinööriakatemia), josta se sai uuden nimensä.[1] Vuosina 1838–1843 siellä opiskeli ja vuoteen 1841 saakka myös asui tuleva kirjailija Fjodor Dostojevski.[5] Vuoteen 1917 saakka rakennuksessa sijaitsi sotaministeriön pääinsinöörihallinto ja muita sen virastoja. Lokakuun vallankumouksen aikana linna oli Paavalin rykmentin sotilaiden tukahduttaman junkkarikapinan päämajana. Myöhemmin siellä toimi puna-armeijan sotakouluja ja muita laitoksia.[1] Nykyään Mikaelinlinna on Venäläisen taiteen museon näyttelytilana. Vuonna 2003 sen pääjulkisivun eteen rakennettiin uudelleen sillalla varustettu vallihauta.[6]

Mikaelinlinnan osoite on Sadovaja-katu 2. Lähimmät metroasemat ovat Gostinyi dvor ja Nevski prospekt.

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 235. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1
  2. Kirikov, Boris: Arhitekturnyje pamjatniki Sankt-Peterburga, s. 153–159. Sankt-Peterburg: Kolo, 2005. ISBN 5-901841-33-6
  3. Kirikov, Boris: Arhitekturnyje pamjatniki Sankt-Peterburga, s. 153. Sankt-Peterburg: Kolo, 2005. ISBN 5-901841-33-6
  4. Dorošinskaja, J. & Krutšina-Bogdanov, V.: Leningrad ja sen esikaupungit: matkaopas, s. 207–208. Moskova: Progress, 1980.
  5. Vitjazeva V.A. & Kirikov, B.M.: Leningrad: Putevoditel, s. 153. Leningrad: Lenizdat, 1987.
  6. Kirikov, Boris: Arhitekturnyje pamjatniki Sankt-Peterburga, s. 159. Sankt-Peterburg: Kolo, 2005. ISBN 5-901841-33-6

Aiheesta muualla

muokkaa