Meritokratia

yhteiskunnallinen valtajärjestelmä

Meritokratia on yhteiskunnallinen valtajärjestelmä, joka perustuu yksilöiden lahjakkuuteen ja ansioihin, meriitteihin. Meritokraattisessa järjestelmässä tärkeimmille paikoille nousevat terävimmät ja tunnollisimmat ihmiset oman älynsä ja saavutustensa mukaisesti. Heidän nousunsa ei siis perustu mihinkään saatuihin etuihin kuten perittyyn vaurauteen, yhteiskuntaluokkaan, etnisyyteen, rotuun tai sukulaisten suosintaan. Myös erilaiset kiintiöt on nähty meritokratian ihanteen vastaisina.[1]

Meritokratia on enimmäkseen moderni ajatus. Käsitteen nimesi Michael Young vuonna 1958. Hänen kuvailemassaan mallissa yksilön meriitit olivat yksinkertaisesti hänen älykkyysosamääränsä ja näkemänsä vaivan summa, M = Ä + V.[1]

Koulutus on tärkeässä osassa meritokraattisessa järjestelmässä. Käytännössä yksilön ansiot samastetaankin usein hänen opintosaavutuksiinsa, jotka määritellään arvosanoina ja tutkintoina.[1]

Meritokratiaa on perusteltu tehokkuudella ja oikeudenmukaisuudella. Meritokratia perustuu mahdollisuuksien tasa-arvoon eli siihen, että jokaiselle on annettava samat mahdollisuudet saavuttaa potentiaalinsa. Tämä johtaa meritokratian ihanteessa yksilöiden välillä avoimeen darvinistiseen kilpailuun, jonka voittajat kuuluu palkita. Samalla meritokratia johtaa lopputuloksen epäsuhtaisuuteen ja yhteiskunnallisiin eroihin, sillä yksilöiden välillä on eroja lahjakkuudessa ja motivaatiossa. Huipulle noussut kyvykäs ja ansioitunut ryhmä muodostaa meritokraattiseen yhteiskuntaan oman eliittiluokan, “ansioituneiden aristokratian”, kuten Thomas Jefferson muotoili. Tätä hierarkiaa on puolustettu moraalisesti hyväksyttävänä, kunhan kilpailu on tapahtunut reilusti vapailla markkinoilla ja avoimessa yhteiskunnassa.[1]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Yair, Gad (toim. Ritzer, George): ”meritocracy”, The Blackwell Encyclopedia of Sociology, s. 2954–2958. Blackwell, 2007. ISBN 978-1-4051-2433-1.

Aiheesta muuallaMuokkaa