Mauno Karttunen

Mauno Olavi Karttunen (28. kesäkuuta 1904 Siikajoki25. kesäkuuta 1992 Espoo) oli suomalainen kouluneuvos, joka tuli tunnetuksi suomalaisen kansanopistolaitoksen kehittäjänä. Vuonna 1976 Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta antoi hänelle teologian tohtorin arvon.[1]

Karttunen kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin suomalaisesta lyseosta vuonna 1923 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1927. Jo 26 vuoden iässä Karttusesta tuli Etelä-Pohjanmaan Opiston johtaja Ilmajoelle. Sieltä hän siirtyi vuonna 1936 Tuusulan kansanopiston johtajaksi ja pian vuonna 1937 perustetun Luther-opiston johtajaksi Järvenpäähän. Sotien jälkeen Karttunen palasi Etelä-Pohjanmaalle kansakoulujen koulutarkastajaksi.[1]

Vuonna 1955 Mauno Karttunen nimitettiin kouluhallituksen kouluneuvokseksi, vastuualueenaan kansanopistot. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1968 kouluhallituksen kansanopetusosaston päällikkön tehtävästä. Virkansa ohella hän toimi valtion kansanopistokomitean ja kansansivistyslautakunnan puheenjohtajana. Vuodesta 1960 hän toimi viitisentoista vuotta Kansanopisto-lehden päätoimittajana.[1]

Etelä-Pohjanmaalla asuessaan Mauno Karttunen kiinnostui maakunnan kulttuurista ja historiasta ja kirjoitti Alavuden, Isonkyrön, Vähänkyrön ja Ylistaron kotiseutukirjat. Hän oli myös valtion elokuvalautakunnan jäsen ja valtion kirjastolautakunnan puheenjohtaja. Eläkevuosinaan Karttunen kirjoitti kansanopistolaitoksen historiikin Suomen kansanopistot 1889–1979.[1]

Mauno Karttusen lapsia ovat tekstiilitaiteilija Riitta-Liisa Haavisto ja musiikkitoimittaja Antero Karttunen[2].

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Niemi, Päivi: Kouluneuvos Mauno Karttunen (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat. 12.7.1992. Viitattu 14.9.2018. (Tilaajille.)
  2. ”Karttunen, Mauno Antero”, Kuka kukin on 1978, s. 359. Otava, 1978. Runeberg.org (viitattu 14.9.2018).