Markku Linnoila

suomalainen psykiatrian (farmakologian) professori; Yhdysvaltain terveysviraston (NIH, National Institutes of Health, Bethesda, Md, USA) kliinisen tutkimuslaboratorion perustaja ja ensimmäinen johtaja

Veli Markku Ilari Linnoila (10. kesäkuuta 1947 Helsinki[1][2]25. helmikuuta 1998 Bethesda, Md, Yhdysvallat)[1][3] oli suomalainen lääkäri ja hermoston välittäjäaineiden tutkija. Hän oli Helsingin yliopiston kliinisen farmakologian professori 1988–1991 ja psykiatrian professori vuodesta 1994.lähde?

Markku Linnoila
Henkilötiedot
Syntynyt10. kesäkuuta 1947[1]
Suomi Helsinki
Kuollut25. helmikuuta 1998 (50 vuotta)[1]
Yhdysvallat Bethesda, Md, Yhdysvallat[1]
Kansalaisuus Suomi
Ammatti psykiatrian professori, NIH:n kliinisen tutkimuksen laboratorion johtaja
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto (biokemia/farmaseuttinen kemia; LL ja LKT)
Väitöstyön ohjaaja Mauri Mattila
Instituutti Duken yliopisto, National Institutes of Health (NIH)
Tutkimusalue alkoholismin, itsemurhien ja masennuksen tutkimus, erityisesti välittäjäaine serotoniinin osuus ja merkitys näissä (kliininen farmakologia)
Aiheesta muualla
projectreporter.nih.gov/reporter_pisummary.cfm?pi_id=3340011

Hän opiskeli Helsingin yliopistolla suorittaen korkeakoulututkinnon biokemiasta ja farmaseuttisesta kemiasta. Hän valmistui Helsingissä lääkäriksi (LL) ja väitteli tohtoriksi farmasian alalta. Vuonna 1974 hän siirtyi - aiemmin Suomen Akatemialle ja Helsingin yliopistolle työskenneltyään - Yhdysvaltoihin Duke Universityn Medical Centeriin Durhamiin (NC, USA). Hän loi menestyksekkään tutkijanuran Yhdysvalloissa ja piti yhteyttä Helsingin yliopistoon kuolemaansa saakka, vaikkei sittemmin palannutkaan enää pysyvämmin Suomeen.[1]

Vuonna 1975 hänet nimitettiin psykiatrian apulaisprofessoriksi (assiastant professor) Duke University Medical Centeriin; vuonna 1979 asema kohosi professoriksi (associate professor) ja vuonna 1980 sän sai staff psychiatrist -aseman (National Institute of Mental Health, Bethesda, Maryland). Tehtävässä hän tutki ja kehitti hermoston välittäjäaineiden (eli neurotransmitterien) kvantifioinnin metodiikkaa ja metaboliaa. Työ loi perustaa välittäjäaineiden merkityksen arvioimiseksi käyttäytymisessä ja niiden vaikutusmekanismeille masennus- ja psyykelääkkeissä. Hän kehitti ensimmäisen kaasukromatografin käyttöön pohjautuvan menetelmän trisyklisten masennuslääkkeiden ja niiden metabolian kvantifioimiseksi. Hän ensimmäisten tutkijoiden joukossa yhdisti lääkeaineiden konsentraation farmakodynamiikkaan. Kun Yhdysvaltain kongressi antoi vuonna 1983 luvan kliinisille alkoholitutkimuksille, professori Linnoilasta tuli National Institute on Alcohol Abuse and Alcoholismin (NIAAA) kliininen johtaja. Tutkimusta varten hän perusti kliinisten tutkimusten laboratorion National Institutes of Healthin (NIH, Yhdysvaltain terveysvirasto) osaksi Bethesdaan. Laboratorioon kehittyi hänen johdollaan vahva ja monitieteellinen kliinisen alkoholismitutkimuksen tutkimusyhteisö. [1][3]

Hänen kiinnostuksensa suuntautui erityisesti alkoholismin, itsemurhien ja masennuksen tutkimukseen. Hänen tutkimuskohteenaan oli keskushermoston serotoniinin aineenvaihdunnan vaikutus näihin;[1] esimerkiksi alkoholismitaipumukseen ja aggressiiviseen käyttäytymiseen.[2][4] Ennen kuolemaansa tohtori Linnoilan ja hänen kolleegoittensa huomio kiinnittyi alkoholismin ja muun käytöksen geneettisiin altistumistekijöihin.[1]

Markku Linnoilan erittäin laaja tieteellinen työ kattoi yli 400 artikkelia vertaisarvioiduissa lehdissä ja yli 100 kirjan lukua. Hän oli yksi maailman viitatuimpia psykiatrian tutkijoita aikanaan. Vuonna 1998 hän menehtyi syöpään.[1]

Markku Linnoila oli naimisissa ja hänellä oli neljä lasta.[1]

Lapsena Markku Linnoila näytteli television perhesarjassa Me Tammelat.[5]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k Goldman, D. & Kreek, M. J.: Obituary: Markku Linnoila, MD, PhD, 1947-1998 (pdf) Arch. Gen. Psyciatry 55 (July 1998):659-660. July 1998. American Medical Association. Viitattu 13.5.2017. (englanniksi)
  2. a b Facta 2001, Täydennysosa 1990, WSOY 1990, s. 346
  3. a b Mauri J. Mattila in memoriam, Transmitteri 4/2005, s. 7 maininta
  4. WSOY Iso Tietosanakirja 5. osa, s. 319, WSOY 1996
  5. Me Tammelat, Yle

Aiheesta muuallaMuokkaa