Maria Matinmikko

suomalainen runoilija ja kirjailija

Maria Matinmikko (s. 18. elokuuta 1983 Oulu) on suomalainen runoilija ja prosaisti. Hän saanut palkintoja ja ollut palkintoehdokkaana useita kertoja.[1]

Matinmikon esikoisrunokokoelma Valkoinen ilmestyi maaliskuussa 2012 ntamon kustantamana.[1] Matinmikko sai teoksesta Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkinnon. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun palkinto myönnettiin esikoisteokselle.[2] Valkoinen oli ehdolla myös Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi.[3] Väritrilogian toisen osan, Musta, julkaisi Mahdollisen Kirjallisuuden Seura marraskuussa 2013 ja kolmannen, Värit, Siltala vuonna 2017.[4] Matinmikko sai siitä Kalevi Jäntin palkinnon ja runousyhdistys Nihil Interitin palkinnon.[5]

Matinmikon viides kokoelma, tekstiä ja kuvaa yhdistävä Valohämy ilmestyi 2023.[6] Teoksesta julkaistiin myös Jari Kohon säveltämä ja Matinmikon lukema elektroninen äänitaideteos.[7] Helsingin Sanomien kritiikissä kirjan ja äänitaideteoksen kokonaisuutta kiitettiin lukutapojen uudistamisesta[8].

Matinmikon runoromaani Kolkka oli vuonna 2019 Runeberg-palkinnon ehdokkaana.[9]

Matinmikko asuu Turussa. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan estetiikka.[5] Hän on opiskellut myös teoreettista filosofiaa, taidehistoriaa, uskontotiedettä ja kirjallisuutta.[1] Kirjoittamista Matinmikko on opiskellut muun muassa Oriveden Opiston sanataiteen ohjelmassa ja Oulu-opistossa. Hän on Kirjailijaliiton jäsen ja on ollut Nuoren Voiman Liiton hallituksessa.[4]

Teokset muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c Matinmikko, Maria Kirjasampo.fi. Viitattu 29.7.2023.
  2. Vesalainen, Suvi: Tanssiva Karhu -runopalkinto Maria Matinmikon Valkoiselle Yle Uutiset. 15.1.2013. Viitattu 29.7.2023.
  3. Petäjä, Jukka: Kymmenen kirjaa tavoittelee Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoa HS.fi. 24.10.2012. Viitattu 29.7.2023.
  4. a b Maria Matinmikon kotisivut mariamatinmikko.com. Viitattu 6.9.2015.
  5. a b Maria Matinmikko Siltala. Viitattu 29.7.2023.
  6. Valohämy Siltala. Viitattu 15.4.2024.
  7. Valohämy – Parvs parvs.fi. Viitattu 15.4.2024.
  8. Kirja-arvio | Maria Matinmikko uudistaa lukutapoja äänikirjan ja valokuvien avulla Helsingin Sanomat. 31.12.2023. Viitattu 15.4.2024.
  9. Tässä ovat 18 teosta, joista jokin saa Runeberg-palkinnon – Ensimmäistä kertaa julkistettavalla "pitkällä listalla" ei ole yhtään Finlandia-ehdokasta Yle Uutiset. 20.11.2019. Viitattu 15.4.2024.

Aiheesta muualla muokkaa