Manuel de Godoy
Manuel de Godoy Álvarez de Faria Ríos Sánchez Zarzosa, la Pazin ja Basanon ruhtinas, Alcudian ja Succan herttua (12. toukokuuta 1767 Castuera, Badajoz, Espanja – 4. lokakuuta 1851 Pariisi, Ranska)[1] oli espanjalainen hoviherra ja valtiomies, joka toimi Espanjan pääministerinä vuosina 1792–1798 ja 1801–1808. Hänen ulkopolitiikkansa osoittautui Espanjalle ja Bourbonin hallitsijasuvulle tuhoisaksi. Godoyn ura päättyi kuningas Kaarle IV:n kruunustaluopumiseen maaliskuussa 1808.
.jpg)
Varhainen ura muokkaa
Godoy syntyi ikivanhaan mutta köyhään aatelissukuun. Hän tuli 17-vuotiaana vuonna 1784 veljensä mukana Madridiin ja liittyi kuninkaalliseen henkivartiostoon. Komeana ja henkevänä miehenä hän pääsi pian kruununprinssin puolison Maria Luisan suosioon ja hänestä tuli tämän rakastaja. Kun Maria Luisan aviomies nousi vuonna 1788 Espanjan kuninkaaksi nimellä Kaarle IV, Godoy alkoi pian saada korkeita arvonimiä ja virkoja. Hänet nimitettiin vuonna 1788 kenraaliadjutantiksi ja vuonna 1792 hän sai kenraaliluutnantin sotilasarvon sekä Alvarezin markiisin ja Alcudian herttuan arvot. Hänet nimitettiin myös valtioneuvoston jäseneksi. Tästä alkaen hänellä oli hyvin vahva ote Espanjan kuningasperheestä.[2][1]
Pääministerikaudet muokkaa
Godoy nimitettiin 15. marraskuuta 1792 Espanjan pääministeriksi kreivi Pedro de Arandan tilalle vain 25-vuotiaana. Vaikka hänellä oli jonkin verran valtiomiestaitoja, Espanjan asiat alkoivat pian luisua epäsuotuisaan suuntaan. Hänen toivottiin kykenevän diplomatiallaan pelastamaan Bourbon-sukuisen Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n kuolemantuomiolta, mutta tämä ei onnistunut. Koska Espanja oli tukenut syrjäytettyä kuningasta, Ranskan kansalliskonventti julisti maaliskuussa 1793 sodan Espanjalle. Espanjalaiset saivat sodan alussa joitain voittoja, mutta pian se kääntyi tappiolliseksi. Godoy neuvotteli Espanjan puolesta heinäkuussa 1795 allekirjoitetun Baselin rauhansopimuksen, mistä hyvästä Kaarle IV antoi hänelle arvonimen príncipe de la Paz, ”rauhan ruhtinas”.[2][1]
Seuraavaksi Godoy päätti liittoutua Ranskan kanssa Englantia vastaan ja solmi vuonna 1796 San Ildefonson sopimuksen, joka oli tarkoitettu sekä puolustus- että sotaliitoksi. Pian tämän jälkeen Espanja julisti Englannille sodan.[1][2] Espanjan laivasto kärsi kuitenkin tappion Cabo de São Vicenten meritaistelussa eikä Ranska antanut liittolaiselleen Espanjalle paljoakaan tukea.[1] Samaan aikaan Godoyn yritykset toteuttaa Espanjassa yhteiskunnallisia uudistuksia epäonnistuivat, ja hänen skandaalimainen ja ylellinen elämäntapansa herättivät pahennusta. Godoy oli naimisissa kuninkaan veljentyttären Maria Teresan kanssa, mutta hänen huhuttiin menneen lisäksi salaa naimisiin rakastajattarensa, erään upseerin tyttären Pepita Tudón kanssa.[2]
Godoy erotettiin pääministerin tehtävistä vuonna 1798, mutta sen jälkeenkin hän säilytti kuningasperheen suosion ja suuren vaikutusvallan hovissa. Hänet nimitettiin uudelleen pääministeriksi jo vuonna 1801, jolloin sota Englantia vastaan jatkui edelleen. Ranskan painostuksesta hän määräsi nyt hyökkäyksen Englannin liittolaista Portugalia vastaan, mistä seurasi kolme viikkoa kestänyt niin sanottu appelsiinien sota.[1] Godoy toimi tässä sodassa myös Espanjan joukkojen komentajana.[2] Kun Ranskan johtaja Napoleon jätti huomiotta Espanjan edut vuonna 1802 Englannin kanssa solmimassaan Amiensin rauhassa, Godoyn ja hänen ulkopolitiikkansa vastustajat alkoivat ryhmittyä kruununprinssi Ferdinandin (tuleva kuningas Ferdinand VII) ympärille.[1]
Sota Ranskan ja Englannin välillä puhkesi uudelleen jo vuonna 1803, mutta tällä kertaa Godoy päätti aluksi pitää Espanjan puolueettomana. Joulukuussa 1804 hän määräsi kuitenkin uudelleen julistettavaksi sodan Englannille.[1] Nyt hänestä tuli kaikkien Espanjan sotavoimien ja laivaston ylipäällikkö eli generalissimus.[2] Espanja kärsi kuitenkin merellä katastrofaalisen tappion Trafalgarin taistelussa lokakuussa 1805. Godoy sai vähitellen parannettua suhteita Napoleoniin, ja vuonna 1807 Ranska ja Espanja sopivat Fontainebleaun sopimuksella jakavansa Portugalin.[1] Tässä sopimuksessa Godoylle luvattiin oma ruhtinaskunta, Portugalin eteläosasta lohkaistava Algarve. Suunnitelma Portugalin jakamiseksi ei kuitenkaan toteutunut sopimuksen mukaisesti. Muutamaa kuukautta myöhemmin julkisuuteen tuli tieto, että Napoleon aikoi liittää joitain Espanjan alueita Ranskaan, mikä johti Espanjassa Bourbonien ja Godoyn vastaisen vihan purkautumiseen.[2][1]
Kun hovi oli pakenemassa maasta, he joutuivat Aranjuezissa 18. maaliskuuta kruununprinssi Ferdinandin yllytyksestä kapinaan nousseen väkijoukon vangeiksi. Kuningas Kaarle IV joutui luopumaan kruunusta Ferdinandin hyväksi. Godoy piestiin ja melkein tapettiin, mutta hän pelasti henkensä julistamalla olevansa uskollinen uudelle hallitsijalle. Sen jälkeen kuningas Ferdinand VII vangitutti hänet. Godoy kuitenkin vapautettiin Napoleonin pyynnöstä jo toukokuussa 1808, jotta hän voisi osallistua Ferdinandin ja Kaarlen kanssa Bayonnessa pidettyyn kokoukseen, jossa molemmat kuninkaat joutuivat luopumaan kruunusta.[2][1]
Myöhemmät vaiheet muokkaa
Godoy asui tämän jälkeen vallasta syöstyn Kaarle IV:n seurana Roomassa aina Kaarlen vuonna 1819 tapahtuneeseen kuolemaan asti. Vuoden 1830 heinäkuun vallankumouksen jälkeen Godoy asettui Pariisiin, jossa hän eli Ranskan kuninkaan Ludvig Filipin myöntämällä vaatimattomalla eläkkeellä. Godoy sai vuonna 1847 Espanjan kuningatar Isabella II:lta takaisin useimmat arvonimistään ja osan vanhoista läänityksistään, mutta hän jäi asumaan Pariisiin, jossa kuoli neljä vuotta myöhemmin.[2][1] Hän julkaisi vuosina 1836–1838 viisiosaiset muistelmat.[2]
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Manuel de Godoy Wikimedia Commonsissa
