Maakuntalaki

(Ohjattu sivulta Maakuntalait)
Tämä artikkeli kertoo historiallisista maakuntalaeista. Ahvenanmaan maakuntalaista on oma artikkeli.

Maakuntalaki on vanha skandinaavinen paikallislaki, joka pohjautuu esikristillisiin oikeustapoihin sekä kuninkaan ja kirkon antamiin säädöksiin. Konkreettisia ohjeita sisältäneet lait säilyivät aluksi muistissa kansanrunojen tavoin, sillä ne olivat mitallisesti riimiteltyjä muistamisen helpottamiseksi. Keskiajalla ne saivat kirjallisen muodon laamannien ja kirkonmiesten aloitteesta. Maakuntalakeihin vaikutti voimakkaasti kirjoitushetken oikeudelliset katsomukset, jotka peittivät muita kerrostumia. Nykyisin maakuntalait ovat arvokkaita kieli- ja oikeushistorian lähteitä.[1]

Pohjoismaiden vanhimmat kirjoitetut oikeusohjeet ovat peräisin 1100-luvulta Norjasta. Siellä niitä käytettiin Borgarin, Eidsivan, Frostan ja Gulan käräjäyhteisöissä. Niistä on säilynyt vaillinaisia käsinkirjoitettuja katkelmia. Hieman nuorempia ovat Tanskan maakuntalait. Skånen laki koottiin arkkipiispa Anders Sunesenin johdolla noin 1210. Saman vuosisadan alkupuolelta ovat peräisin Eerik Själlantilaisen laki (tansk. Eriks Sjaellandske lov) ja Juutin laki (Jydske lov, Jyllannin laki).[1]

Juutin lain vahvisti 1241 Tanskan kuningas Valdemar Sejr. Se oli Jyllannin maakuntalaki, joka perustui osittain vanhaan tanskalaiseen oikeuteen, osittain kanoniseen oikeuteen. Etelä-Jyllannissa laki oli voimassa 1900-luvulle saakka. Muualla Jyllannissa ja Fynissä sen korvasi vuonna 1663 Kristian V:n yleinen Tanskan laki.[2]

Ruotsin maakuntalait

muokkaa

Ruotsin maakuntalaeista svealaista oikeutta edustaa viisi säilynyttä ja kaksi hävinnyttä lakia.

Ruotsin maakuntalaeista götalaista oikeutta sisältävät

Ruotsin maakuntalait jakautuivat kaariin (balkar) ja lukuihin (flockar), mutta niiden järjestys ja määrä vaihteli eri laeissa.[1] Maakuntalakien pohjalta laadittiin kaksi yleistä maanlakia: Maunu Eerikinpojan maanlaki noin 1350 ja Kristoffer Baijerilaisen maanlaki 1442. Kaupungeissa käytettiin Maunu Eerikinpojan kaupunginlakia. Nämä lait olivat lähinnä yhdistelmiä eri maakuntalaeista. Tuomioistuimet käyttivät pitkään maakuntalakeja ja yleisiä lakeja rinnan, mikä sai aikaan epävarmuutta ja vaikeutti ennustettavuutta. Vasta kuningas Kaarle IX:n 1608 painattama ja uudelleen vahvistama Kristoffer Baijerilaisen maanlaki syrjäytti maakuntalait miltei kokonaan. Joskus maakuntalakien sisältöön vedottiin vuoden 1734 lain säätämiseen asti.[5]

Suomessa käytössä ollutta vanhaa tapaoikeutta ei koskaan koottu maakuntalaiksi, mutta osassa Suomea oikeudenkäyttö pohjautui Helsinglannin maakuntalakiin.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
  2. Uusi tietosanakirja, hakusana Jydske Lov.
  3. Maakuntalait, Tieteen termipankki, viitattu 19.11.2023
  4. a b Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
  5. Suomalainen tietosanakirja, Weilin+Göös 1989–1993.