Avaa päävalikko

Lukas Hofer (s. 30. syyskuuta 1989 Bruneck, Etelä-Tiroli, Italia), on italialainen ampumahiihtäjä.

Mitalit
Maa:  Italia
Miesten ampumahiihto
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Sotši 2014 sekaviesti
Pronssia Pronssia Pyeongchang 2018 sekaviesti
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Östersund 2019 sekapariviesti
Pronssia Pronssia Hanty-Mansijsk 2011 yhteislähtö
Pronssia Pronssia Östersund 2019 sekaviesti

Hoferin ensimmäinen kilpailu maailmancupissa oli vuonna 2009. Vuoden 2011 maailmanmestaruuskisoissa hän otti pronssia yhteislähtökilpailussa. Se oli hänen ensimmäinen aikuisten arvokisamitalinsa sekä ensimmäinen sijoitus kolmen parhaan joukkoon maailmancupissa. Aiemmin hän oli ollut maailmancupissa parhaimmillaan kuudes. Hän sijoittui samoissa kisoissa lisäksi yhdeksänneksi takaa-ajossa. Kauden 2010–2011 maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli sijalla 12 ja yhteislähtöcupissa viides.

Ruhpoldingin MM-kilpailuissa 2012 Hofer sijoittui takaa-ajossa 13:nneksi. Nové Měston MM-kilpailuissa 2013 hän oli normaalimatkalla seitsemäs, takaa-ajossa 11:s ja pikakilpailussa 14:s. Hän oli samalla kaudella toinen Hanty-Mansijskin maailmancupin pikakilpailussa. Ensimmäisen maailmancupvoittonsa hän saavutti Anterselvan pikakilpailussa tammikuussa 2014 jakaessaan voiton Simon Schemppin kanssa.

Sotšin olympialaisissa 2014 Hofer oli mukana Italian pronssia voittaneessa sekaviestijoukkueessa. Pikakilpailussa hän oli kahdestoista ja normaalimatkalla neljästoista. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän hiihti kolmannen osuuden Italian saadessa jälleen pronssia sekaviestissä. Pikakilpailussa ja takaa-ajossa hän oli kymmenes. Hän sijoittui maailmancup-kaudella 2017–2018 toiseksi Oslon ja kolmanneksi Tjumenin takaa-ajokilpailuissa. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli viides, normaalimatkan ja takaa-ajon cupeissa neljäs.Kaudella 2018–2019 hän sijoittui kolmanneksi Oberhofin takaa-ajossa. Östersundin MM-kilpailuissa 2019 hän saavutti hopeaa ensimmäistä kertaa arvokisaohjelmassa olleessa sekapariviestissä ja pronssia sekaviestissä. Normaalimatkalla hän sijoittui viidenneksi. Oslon maailmancupissa hän oli pikakilpailussa toinen. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän sijoittui kymmenenneksi.

Hofer voitti junioreiden maailmanmestaruuden pikamatkalla ja takaa-ajokilpailussa Canmoressa 2009. Nuorten MM-pronssia hän sai viestissä Ruhpoldingissa 2008. EM-kilpailuissa hän saavutti aikuisten sarjassa pronssia pikamatkalla Ridnaun-Val Ridannassa 2011. Rulla-ampumahiihdon MM-kilpailuissa hän sai kultaa pikamatkalla ja hopeaa takaa-ajokilpailussa Forni Avoltrissa 2013.

LähteetMuokkaa