Ampumahiihdon maailmancup

Kansainvälisen ampumahiihtoliiton järjestämä kansainvälinen ampumahiihdon kilpailusarja

Ampumahiihdon maailmancup on ampumahiihdon sarjamuotoinen kilpailu. Sen järjestäjänä toimii kansainvälinen ampumahiihtoliitto (IBU). Kaudesta 2008–2009 lähtien pisteitä saa kilpailun 40 parasta. Kaikkien aikojen menestynein maa miesten puolella on Norja, jota edustaneet kilpailijat ovat voittaneet cupin yhteensä 11 kertaa. Naisten menestynein maa on Magdalena Forsbergin ansiosta Ruotsi yhdeksällä voitolla. Miehet ja naiset yhteenlaskettuna paras maa on Norja 17 voitolla.

Kausi koostuu yhdeksästä kisaviikonlopusta ja helmikuussa järjestettävistä arvokisoista (olympialaiset tai MM-kilpailut). Kolme ensimmäistä kisaviikonloppua pidetään peräkkäisinä viikkoina ennen joulua, kolme seuraavaa pidetään putkeen uudenvuoden jälkeen ja viimeiset kolme arvokisojen jälkeen maaliskuussa. Arvokisoja edeltää aina muutaman viikon tauko. Monet jättävät silti väliin viimeisen viikonlopun ennen arvokisoja keskittyäkseen rauhassa kauden tärkeimpiin kilpailuihin. Esimerkiksi Ole Einar Bjørndalen on tehnyt näin useana vuotena peräkkäin. Aikaisemmin maailmancupin loppupisteistä jätettiin urheilijan kolme huonointa kisaa pois, nykyisin kaksi. Kaudella 2010–2011 loppupisteisiin laskettiin kaikki kisat. Kisaviikonlopussa on kolme kilpailua sekä miehillä että naisilla. Arvokisoissa kilpaillaan kaikki ampumahiihtomatkat eli yhteensä viisi kilpailua.

Maailmancupia alempi taso on IBU-Cup.

Maailmancupin kärkikolmikot

muokkaa

Miehet

muokkaa
Kausi Voittaja Toinen Kolmas
1977–1978   Frank Ullrich   Klaus Siebert   Eberhard Rösch
1978–1979   Klaus Siebert   Frank Ullrich   Vladimir Barnašov
1979–1980   Frank Ullrich   Klaus Siebert   Eberhard Rösch
1980–1981   Frank Ullrich   Kjell Søbak   Anatoli Aljabjev
1981–1982   Frank Ullrich   Matthias Jacob   Kjell Søbak
1982–1983   Peter Angerer   Eirik Kvalfoss   Frank Ullrich
1983–1984   Frank-Peter Roetsch   Peter Angerer   Eirik Kvalfoss
1984–1985   Frank-Peter Roetsch   Juri Kaškarov   Peter Angerer
1985–1986   André Sehmisch   Peter Angerer   Matthias Jacob
1986–1987   Frank-Peter Roetsch   Fritz Fischer   Jan Matouš
1987–1988   Fritz Fischer   Eirik Kvalfoss   Johann Passler
1988–1989   Eirik Kvalfoss   Aleksandr Popov   Sergei Tšepikov
1989–1990   Sergei Tšepikov   Eirik Kvalfoss   Valeri Medvedtsev
1990–1991   Sergei Tšepikov   Mark Kirchner   Andreas Zingerle
1991–1992   Jon Åge Tyldum   Mikael Löfgren   Sylfest Glimsdal
1992–1993   Mikael Löfgren   Mark Kirchner   Pieralberto Carrara
1993–1994   Patrice Bailly-Salins   Sven Fischer   Frank Luck
1994–1995   Jon Åge Tyldum   Patrick Favre   Wilfried Pallhuber
1995–1996   Vladimir Dratšov   Viktor Maigurov   Sven Fischer
1996–1997   Sven Fischer   Ole Einar Bjørndalen   Viktor Maigurov
1997–1998   Ole Einar Bjørndalen   Ricco Groß   Sven Fischer
1998–1999   Sven Fischer   Ole Einar Bjørndalen   Frank Luck
1999–2000   Raphaël Poirée   Ole Einar Bjørndalen   Sven Fischer
2000–2001   Raphaël Poirée   Ole Einar Bjørndalen   Frode Andresen
2001–2002   Raphaël Poirée   Pavel Rostovtsev   Ole Einar Bjørndalen
2002–2003   Ole Einar Bjørndalen   Uladzimir Dratšou   Ricco Groß
2003–2004   Raphaël Poirée   Ole Einar Bjørndalen   Ricco Groß
2004–2005   Ole Einar Bjørndalen   Sven Fischer   Raphaël Poirée
2005–2006   Ole Einar Bjørndalen   Raphaël Poirée   Sven Fischer
2006–2007   Michael Greis   Ole Einar Bjørndalen   Raphaël Poirée
2007–2008   Ole Einar Bjørndalen   Dmitri Jarošenko   Emil Hegle Svendsen
2008–2009   Ole Einar Bjørndalen   Tomasz Sikora   Emil Hegle Svendsen
2009–2010   Emil Hegle Svendsen   Christoph Sumann   Ivan Tšerezov
2010–2011   Tarjei Bø   Emil Hegle Svendsen   Martin Fourcade
2011–2012   Martin Fourcade   Emil Hegle Svendsen   Andreas Birnbacher
2012–2013   Martin Fourcade   Emil Hegle Svendsen   Dominik Landertinger
2013–2014   Martin Fourcade   Emil Hegle Svendsen   Johannes Thingnes Bø
2014–2015   Martin Fourcade   Anton Šipulin   Jakov Fak
2015–2016   Martin Fourcade   Johannes Thingnes Bø   Anton Šipulin
2016–2017   Martin Fourcade   Anton Šipulin   Johannes Thingnes Bø
2017–2018   Martin Fourcade   Johannes Thingnes Bø   Anton Šipulin
2018–2019   Johannes Thingnes Bø   Aleksandr Loginov   Quentin Fillon Maillet
2019–2020   Johannes Thingnes Bø   Martin Fourcade   Quentin Fillon Maillet
2020–2021   Johannes Thingnes Bø   Sturla Holm Lægreid   Quentin Fillon Maillet
2021–2022   Quentin Fillon Maillet   Sturla Holm Lægreid   Sebastian Samuelsson
2022–2023   Johannes Thingnes Bø   Sturla Holm Lægreid   Vetle Sjåstad Christiansen

Naiset

muokkaa

Ennen kautta 1986–1987 naisten maailmancup oli nimeltään Euroopan cup, mutta kaikilla kansallisuuksilla oli osallistumisoikeus.

Kausi Voittaja Toinen Kolmas
1982–1983   Gry Østvik   Siv Bråten   Aino Kallunki
1983–1984   Mette Mestad   Sanna Grønlid   Gry Østvik
1984–1985   Sanna Grønlid   Eva Korpela   Kaija Parve
1985–1986   Eva Korpela   Sanna Grønlid   Lise Meloche
1986–1987   Eva Korpela   Anne Elvebakk   Sanna Grønlid
1987–1988   Anne Elvebakk   Elin Kristiansen   Nadežda Aleksieva
1988–1989   Jelena Golovina   Natalja Prikaztšikova   Svetlana Davydova
1989–1990   Jiřina Adamičková   Anne Elvebakk   Jelena Golovina
1990–1991   Svetlana Davydova   Myriam Bédard   Anne Elvebakk
1991–1992   Anfisa Reztsova   Anne Briand   Petra Schaaf
1992–1993   Anfisa Reztsova   Myriam Bédard   Anne Briand
1993–1994   Svjatlana Paramyhina   Nathalie Santer   Anne Briand
1994–1995   Anne Briand   Svjatlana Paramyhina   Uschi Disl
1995–1996   Emmanuelle Claret   Uschi Disl   Petra Behle
1996–1997   Magdalena Forsberg   Uschi Disl   Simone Greiner-Petter-Memm
1997–1998   Magdalena Forsberg   Uschi Disl   Martina Zellner
1998–1999   Magdalena Forsberg   Olena Zubrylova   Uschi Disl
1999–2000   Magdalena Forsberg   Olena Zubrylova   Corinne Niogret
2000–2001   Magdalena Forsberg   Liv Grete Poirée   Olena Zubrylova
2001–2002   Magdalena Forsberg   Liv Grete Poirée   Uschi Disl
2002–2003   Martina Glagow   Albina Ahatova   Sylvie Becaert
2003–2004   Liv Grete Poirée   Olga Pyljova   Sandrine Bailly
2004–2005   Sandrine Bailly   Kati Wilhelm   Olga Pyljova
2005–2006   Kati Wilhelm   Anna Carin Olofsson   Martina Glagow
2006–2007   Andrea Henkel   Kati Wilhelm   Anna Carin Olofsson
2007–2008   Magdalena Neuner   Sandrine Bailly   Andrea Henkel
2008–2009   Helena Jonsson   Kati Wilhelm   Tora Berger
2009–2010   Magdalena Neuner   Simone Hauswald   Helena Jonsson
2010–2011   Kaisa Mäkäräinen   Andrea Henkel   Helena Ekholm
2011–2012   Magdalena Neuner   Darja Domratšava   Tora Berger
2012–2013   Tora Berger   Darja Domratšava   Andrea Henkel
2013–2014   Kaisa Mäkäräinen
  Tora Berger
  Darja Domratšava
2014–2015   Darja Domratšava   Kaisa Mäkäräinen   Valja Semerenko
2015–2016   Gabriela Soukalová   Marie Dorin Habert   Dorothea Wierer
2016–2017   Laura Dahlmeier   Gabriela Koukalová   Kaisa Mäkäräinen
2017–2018   Kaisa Mäkäräinen   Anastasija Kuzmina   Darja Domratšava
2018–2019   Dorothea Wierer   Lisa Vittozzi   Anastasija Kuzmina
2019–2020   Dorothea Wierer   Tiril Eckhoff   Denise Herrmann
2020–2021   Tiril Eckhoff   Marte Olsbu Røiseland   Franziska Preuß
2021–2022   Marte Olsbu Røiseland   Elvira Öberg   Lisa Theresa Hauser
2022–2023   Julia Simon   Dorothea Wierer   Lisa Vittozzi

Eniten maailmancupin kokonaiskilpailuvoittoja

muokkaa

Miehet

muokkaa
Sija Nimi Voitot 2. sijat 3. sijat
1.   Martin Fourcade 7 1 1
2.   Ole Einar Bjørndalen 6 6 1
3.   Johannes Thingnes Bø 4 2 2
4.   Raphaël Poirée 4 1 2
5.   Frank Ullrich 4 1 1
6.   Frank-Peter Roetsch 3 0 0
7.   Sven Fischer 2 2 4
8.   Sergei Tšepikov 2 0 1
9.   Jon Åge Tyldum 2 0 0
10.   Emil Hegle Svendsen 1 4 2

Naiset

muokkaa
Sija Nimi Voitot 2. sijat 3. sijat
1.   Magdalena Forsberg 6 0 0
2.   Kaisa Mäkäräinen 3 1 1
3.   Magdalena Neuner 3 0 0
4.   Dorothea Wierer 2 1 1
5.   Eva Korpela 2 1 0
6.   Tora Berger 2 0 2
7.   Anfisa Reztsova 2 0 0
8.   Kati Wilhelm 1 3 0
9.   Darja Domratšava 1 2 2
10.   Sanna Grønlid 1 2 1
  Anne Elvebakk 1 2 1

Eniten maailmancupin osakilpailuvoittoja

muokkaa

Eniten voittoja kaudesta 1978–1979 (naisilla kaudesta 1987–1988) lähtien.[1][2]

  • Päivitetty 16.11.2023
  • Vuodesta 2014 alkaen talviolympialaiset eivät kuuluneet maailmancupiin, joten niissä saavutettuja voittoja ei lasketa mukaan. Myöskään vuoden 1989 maailmanmestaruuskilpailuja ei laskettu maailmancupiin.

Osallistujat ja pisteytys

muokkaa

Kunkin maan maksimiedustus määräytyy edellisen kauden maakohtaisen cupin sijoituksen perusteella. Yli kolmenkymmenen maacupissa sijoittuvien maiden edustajat pääsevät kilpailemaan ”villien korttien” turvin yksittäisiin kilpailuihin sekä maailmanmestaruuskilpailuihin, jolloin kaikilla mailla on oikeus neljään edustajaan.

Kunkin maan edustajien maksimimäärä
Sijoitus maacupissa 1 – 5 6 – 10 11 – 15 16 – 20 21 – 25 26 – 30
Edustajien määrä 6 5 4 3 2 1

Pisteitä on jaettu kaudesta 2008–09 alkaen neljällekymmenelle parhaalle. Aiemmin käytössä olleet järjestelmät ovat antaneet pisteitä vain kolmellekymmenelle tai kahdellekymmenelleviidelle parhaimmalle. Kaudella 2014–2015 otettiin käyttöön oma pisteytysjärjestelmä yhteislähtökilpailuille. Maacupin pisteitä jaetaan ainoastaan viesteistä, pikakilpailuista ja normaalimatkoilta. Viesticupin pisteet jaetaan samoin kuin henkilökohtaisten matkojen.

Nykyinen järjestelmä, joka on ollut käytössä kaudesta 2008–2009 lähtien
Sijoitus 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40
Pisteitä 60 54 48 43 40 38 36 34 32 31 30 29 28 27 26 25 24 23 22 21 20 19 18 17 16 15 14 13 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1
Nykyinen yhteislähdön pisteytys (käytössä kaudesta 2014–2015)
Sijoitus 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30
Pisteitä 60 54 48 43 40 38 36 34 32 31 30 29 28 27 26 25 24 23 22 21 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2
Maacupin pisteytys normaali- ja pikamatkoilta
Sijoitus 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 ... 80 81 82 83 ... 108 109 110 111 ...
Pisteitä 160 154 148 143 140 138 136 134 132 131 130 129 128 127 126 125 124 123 122 ... 61 59 57 55 ... 5 3 1 1 ...
Maacupin pisteytys viesteistä
Sijoitus 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30
Pisteitä 420 390 360 330 310 290 270 250 230 220 210 200 190 180 170 160 150 140 130 120 110 100 90 80 70 60 50 40 30 20
Edellinen pisteytysjärjestelmä, käytössä kaudesta 2000–2001 kauteen 2007–2008
Sijoitus 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30
Pisteitä 50 46 43 40 37 34 32 30 28 26 24 22 20 18 16 15 14 13 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1
Ensimmäinen pisteytysjärjestelmä, käytössä kauteen 2000–2001 asti.
Sijoitus 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
Pisteitä 30 26 24 22 21 20 19 18 17 16 15 14 13 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1

Lähteet

muokkaa
  1. IBU Datacenter Kansainvälinen ampumahiihtoliitto. Viitattu 17.12.2019.
  2. BIATHLON WELTCUP HERREN wintersport-charts.info. Viitattu 16.11.2023.