Avaa päävalikko

Luettelo Valko-Venäjän kaupungeista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Tämä on luettelo Valko-Venäjän kaupungeista. Itäeurooppalaisessa Valko-Venäjän valtiossa oli vuoden 2009 lopulla 112 kaupunkia.[1] Uuden ydinvoimalan sijoituspaikkakunta Astravets sai kaupungin aseman maaliskuussa 2012.[2] Valko-Venäjän aluehallintolain mukaan maan kaupungit jaetaan kolmeen ryhmään:[3]

  • Tasavallan alaisuudessa oleva pääkaupunki Minsk (valkoven. stalitsa)
  • Alue- eli maakuntahallinnon alaisuudessa olevat kaupungit (valkoven. horad ablasnoha padparadkavannja). Tähän 12 kaupungin ryhmään kuuluvat alueiden (voblasts) pääkaupungit ja joitakin merkittäviä yliopisto- ja teollisuuskaupunkeja.
  • Paikallisen hallintopiirin (rajon) alaisuudessa olevat kaupungit (valkoven. horad rajonnaha padparadkavannja): sata kaupunkia.

Aluehallinnollinen jako ja kaupunkien kuuluminen eri tasojen ohjaukseen kehittyi asteittain Neuvostoliiton aikana. Lähestyminenselvennä heijastaa keskusjohdon ohjauksessa olevaa aluehallintoa. Nykyisinkin Valko-Venäjän presidentti nimittää suoraan esimerkiksi aluehallinnon ja piirihallinnon johtajat.[4]

Sisällysluettelo

KaupunkiluetteloMuokkaa

 
Minskin kerrostaloja. Pääkaupungin virallinen väkiluku on yli 1,8 miljoonaa, todellisuudessa asukkaita on enemmän.
 
Näkymä Turaun pääkadulta. Valko-Venäjän pienimmissä kaupungeissa asuu vain pari kolme tuhatta henkeä.

Luettelossa kaupunkien nimet on esitetty sekä valkovenäjänkielisestä että venäjänkielisestä muodosta translitteroituina ja alkuperäisessä kyrillisessä kirjoitusasussa maan kummallakin virallisella kielellä. Tasavallan alaisuudessa oleva pääkaupunki ja alueiden alaisuudessa olevat suurkaupungit on esitetty sekä taulukossa että kaupunkien paikan kertovalla kartalla vahvennettuna (esim. Bobruisk). Asukasmäärä perustuu lokakuun 2009 väestönlaskentaan. Luettelo ja kartta yli 50 000 asukkaan kaupungeista väkiluvun mukaan on myös artikkelissa Valko-Venäjä.[1][5]

Vaakuna Valkovenäläinen
nimi
Venäläinen
nimi
Valkoven. nimi,
kyrillinen
Venäläinen nimi,
kyrillinen
Alue Asukkaita
2009
  Asipovitšy Osipovitši Асiповiчы Осиповичи Mahiljoun alue &&&&&&&&&&032543.&&&&0032 543
  Ašmjany Ošmjany Ашмяны Ошмяны Hrodnan alue &&&&&&&&&&014813.&&&&0014 813
  Astravets Ostrovets Астравец Островец Hrodnan alue &&&&&&&&&&&08285.&&&&008 285
  Babruisk Bobruisk Бабруйск Бобруйск Mahiljoun alue &&&&&&&&&0215092.&&&&00215 092
  Baranavitšy Baranovitši Баранавічы Барановичи Brestin alue &&&&&&&&&0168240.&&&&00168 240
  Baran Baran Барань Барань Vitsebskin alue &&&&&&&&&&011662.&&&&0011 662
Barysau Borisov Барысаў Борисов Minskin alue &&&&&&&&&0147381.&&&&00147 381
Belaazjorsk Beloozjorsk Белаазёрск Белоозёрск Brestin alue &&&&&&&&&&012519.&&&&0012 519
  Berazino Berezino Беразіно́ Березино́ Minskin alue &&&&&&&&&&012020.&&&&0012 020
  Bjaroza Berjoza Бяро́за Берёза Brestin alue &&&&&&&&&&029357.&&&&0029 357
  Bjarozauka Berjozovka Бярозаўка Берёзовка Hrodnan alue &&&&&&&&&&010835.&&&&0010 835
  Braslau Braslav Браслаў Браслав Vitsebskin alue &&&&&&&&&&&09516.&&&&009 516
  Brest Brest Брэст Брест Brestin alue &&&&&&&&&0309764.&&&&00309 764
  Buda-Kašaljova Buda-Košeljovo Буда-Кашалёва Буда-Кошелёво Homelin alue &&&&&&&&&&&09016.&&&&009 016
  Byh’au Byhov Быхаў Бы́хов Mahiljoun alue &&&&&&&&&&017031.&&&&0017 031
  Davyd-Haradok David-Gorodok Давыд-Гарадок Давид-Городок Brestin alue &&&&&&&&&&&06573.&&&&006 573
  Dobruš Dobruš Добруш Добруш Homelin alue &&&&&&&&&&018330.&&&&0018 330
  Dokšytsy Dokšitsy Докшыцы Докшицы Vitsebskin alue &&&&&&&&&&&06628.&&&&006 628
  Drahitšyn Drogitšin Драгічын Дроги́чин Brestin alue &&&&&&&&&&014744.&&&&0014 744
  Dubrouna Dubrovno Дуброўна Дубровно Vitsebskin alue &&&&&&&&&&&08041.&&&&008 041
  Dzisna Disna Дзісна Дисна Vitsebskin alue &&&&&&&&&&&01973.&&&&001 973
  Dzjaržynsk Dzeržinsk Дзяржынск Дзержинск Minskin alue &&&&&&&&&&025164.&&&&0025 164
  Dzjatlava Djatlovo Дзятлава Дятлово Hrodnan alue &&&&&&&&&&&07853.&&&&007 853
  Fanipal Fanipol Фаніпаль Фаниполь Minskin alue &&&&&&&&&&012718.&&&&0012 718
  Hantsavitšy Gantsevitši Ганцавічы Ганцевичи Brestin alue &&&&&&&&&&013894.&&&&0013 894
  Haradok Gorodok Гарадок Городо́к Vitsebskin alue &&&&&&&&&&012968.&&&&0012 968
  Hlybokaje Glubokoje Глыбокае Глубокое Vitsebskin alue &&&&&&&&&&018082.&&&&0018 082
  Homel Gomel Гомель Гомель Homelin alue &&&&&&&&&0482136.&&&&00482 136
  Horki Gorki Горкі Горки Mahiljoun alue &&&&&&&&&&032777.&&&&0032 777
  Hrodna Grodno Гро́дна Гро́дно Hrodnan alue &&&&&&&&&0327540.&&&&00327 540
  H’oiniki Hoiniki Хо́йнікі Хойники Homelin alue &&&&&&&&&&013844.&&&&0013 844
  Iuje Ivje Іўе Ивье Hrodnan alue &&&&&&&&&&&08174.&&&&008 174
  Ivanava Ivanovo Іванава Иваново Brestin alue &&&&&&&&&&016086.&&&&0016 086
  Ivatsevitšy Ivatsevitši Івацэвічы Ивацевичи Brestin alue &&&&&&&&&&022958.&&&&0022 958
  Jelsk Jelsk Ельск Ельск Homelin alue &&&&&&&&&&&09725.&&&&009 725
  Kalinkavitšy Kalinkovitši Калінкавічы Калинковичи Homelin alue &&&&&&&&&&038381.&&&&0038 381
  Kamjanets Kamenets Камянец Каменец Brestin alue &&&&&&&&&&&08447.&&&&008 447
  Kapyl Kopyl Капы́ль Копыль Minskin alue &&&&&&&&&&&09938.&&&&009 938
  Kastsjukovitšy Kostjukovitši Касцюковічы Костюковичи Mahiljoun alue &&&&&&&&&&015993.&&&&0015 993
  Kirausk Kirovsk Кіраўск Кировск Mahiljoun alue &&&&&&&&&&&08756.&&&&008 756
  Kletsk Kletsk Клецк Клецк Minskin alue &&&&&&&&&&010761.&&&&0010 761
  Klimavitšy Klimovitši Клімавічы Климовичи Mahiljoun alue &&&&&&&&&&017064.&&&&0017 064
  Klitšau Klitšev Клічаў Кличев Mahiljoun alue &&&&&&&&&&&07521.&&&&007 521
  Kobryn Kobrin Ко́брын Ко́брин Brestin alue &&&&&&&&&&051166.&&&&0051 166
  Kosava Kossovo Косава Коссово Brestin alue &&&&&&&&&&&02029.&&&&002 029
  Krupki Krupki Крупкі Крупки Minskin alue &&&&&&&&&&&08675.&&&&008 675
  Krytšau Kritšev Крычаў Кричев Mahiljoun alue &&&&&&&&&&027202.&&&&0027 202
  Lahoisk Logoisk Лагойск Лого́йск Minskin alue &&&&&&&&&&010706.&&&&0010 706
  Lepel Lepel Лепель Ле́пель Vitsebskin alue &&&&&&&&&&017280.&&&&0017 280
  Lida Lida Ліда Ли́да Hrodnan alue &&&&&&&&&&097629.&&&&0097 629
  Luninets Luninets Лунінец Лунинец Brestin alue &&&&&&&&&&023608.&&&&0023 608
  Ljuban Ljuban Любань Любань Minskin alue &&&&&&&&&&011256.&&&&0011 256
  Ljah’avitšy Ljahovitši Ляхавічы Ля́ховичи Brestin alue &&&&&&&&&&010997.&&&&0010 997
  Mahiljou Mogiljov Магілёў Могилёв Mahiljoun alue &&&&&&&&&0358279.&&&&00358 279
  Maladzetšna Molodetšno Маладэчна Молоде́чно Minskin alue &&&&&&&&&&094282.&&&&0094 282
  Malaryta Malorita Маларыта Малори́та Brestin alue &&&&&&&&&&011751.&&&&0011 751
  Marina Horka Marjina Gorka Мар'іна Горка Марьина Горка Minskin alue &&&&&&&&&&021446.&&&&0021 446
  Masty Mosty Масты Мосты Hrodnan alue &&&&&&&&&&016595.&&&&0016 595
  Mazyr Mozyr Мазыр Мозырь Homelin alue &&&&&&&&&0108792.&&&&00108 792
  Mikaševitšy Mikaševitši Мікашэвічы Микашевичи Brestin alue &&&&&&&&&&013016.&&&&0013 016
  Minsk Minsk Мінск, Менск Минск Minsk &&&&&&&&01836808.&&&&001 836 808
  Mjory Miory Мёры Мио́ры Vitsebskin alue &&&&&&&&&&&08188.&&&&008 188
  Mjadzel Mjadel Мядзел Мя́дель Minskin alue &&&&&&&&&&&07065.&&&&007 065
  Mstsislau
(Amstsislau)
Mstislavl Мсці́слаў, Амсьціслаў Мстисла́вль Mahiljoun alue &&&&&&&&&&010804.&&&&0010 804
  Navahrudak Novogrudok Навагрудак Новогрудок Hrodnan alue &&&&&&&&&&029336.&&&&0029 336
  Naroulja Narovlja Нароўля Наровля Homelin alue &&&&&&&&&&&08110.&&&&008 110
  Njasviž Nesviž Нясьві́ж Несвиж Minskin alue &&&&&&&&&&014033.&&&&0014 033
  Novalukomal Novolukoml Новалукомаль Новолуко́мль Vitsebskin alue &&&&&&&&&&013945.&&&&0013 945
  Navapolatsk Novopolotsk Наваполацк Новополоцк Vitsebskin alue &&&&&&&&&&098138.&&&&0098 138
  Orša Orša Орша Орша Vitsebskin alue &&&&&&&&&0117225.&&&&00117 225
  Pastavy Postavy Паставы Поставы Vitsebskin alue &&&&&&&&&&019815.&&&&0019 815
  Petrykau Petrikov Петрыкаў Петриков Homelin alue &&&&&&&&&&010591.&&&&0010 591
  Pinsk Pinsk Пінск Пинск Brestin alue &&&&&&&&&0130355.&&&&00130 355
  Polatsk Polotsk Полацк Полоцк Vitsebskin alue &&&&&&&&&&082547.&&&&0082 547
  Pružany Pružany Пружаны Пружаны Brestin alue &&&&&&&&&&019032.&&&&0019 032
  Rahatšou Rogatšov Рагачоў Рогачёв Homelin alue &&&&&&&&&&033702.&&&&0033 702
  Retšytsa Retšitsa Рэчыца Речица Homelin alue &&&&&&&&&&064731.&&&&0064 731
  Salihorsk Soligorsk Салігорск Солигорск Minskin alue &&&&&&&&&0102297.&&&&00102 297
  Sjanno Senno Сянно́, Се́нна Сенно́ Vitsebskin alue &&&&&&&&&&&08007.&&&&008 007
  Skidal Skidel Скідаль, Скідзель Скидель Hrodnan alue &&&&&&&&&&010869.&&&&0010 869
  Slauharad Slavgorod Слаўгарад Сла́вгород Mahiljoun alue &&&&&&&&&&&07992.&&&&007 992
  Slonim Slonim Сло́нім Слоним Hrodnan alue &&&&&&&&&&048970.&&&&0048 970
  Slutsk Slutsk Слуцк Слуцк Minskin alue &&&&&&&&&&061444.&&&&0061 444
  Smaljavitšy Smolevitši Смалявічы Смолевичи Minskin alue &&&&&&&&&&015092.&&&&0015 092
  Smarhon Smorgon Смаргонь Сморгонь Hrodnan alue &&&&&&&&&&036283.&&&&0036 283
  Staryja Darohi Staryje Dorogi Старыя Дарогі Ста́рые Доро́ги Minskin alue &&&&&&&&&&011036.&&&&0011 036
  Stolin Stolin Сто́лін Сто́лин Brestin alue &&&&&&&&&&012462.&&&&0012 462
  Stoubtsy Stolbtsy Стóўбцы Столбцы Minskin alue &&&&&&&&&&015367.&&&&0015 367
  Svetlahorsk Svetlogorsk Светлаго́рск Светлого́рск Homelin alue &&&&&&&&&&069995.&&&&0069 995
  Svislatš Svislotš Сьвіслач Свислочь Hrodnan alue &&&&&&&&&&&06886.&&&&006 886
  Šklou Šklov Шклоў Шклов Mahiljoun alue &&&&&&&&&&016439.&&&&0016 439
  Štšutšyn Štšutšin Шчучын Щу́чин Hrodnan alue &&&&&&&&&&015042.&&&&0015 042
  Talatšyn Tolotšin Талачы́н Толочин Vitsebskin alue &&&&&&&&&&010155.&&&&0010 155
  Tšavusy Tšausy Чавусы Ча́усы Mahiljoun alue &&&&&&&&&&010692.&&&&0010 692
  Tšatšersk Tšetšersk Чачэрск Чечерск Homelin alue &&&&&&&&&&&07991.&&&&007 991
  Tšašniki Tšašniki Чашнікі Ча́шники Vitsebskin alue &&&&&&&&&&&09203.&&&&009 203
  Tšerven Tšerven Чэрвень Че́рвень Minskin alue &&&&&&&&&&010150.&&&&0010 150
  Tšerykau Tšerikov Чэрыкаў Че́риков Mahiljoun alue &&&&&&&&&&&08177.&&&&008 177
  Turau Turov Тураў Ту́ров Homelin alue &&&&&&&&&&&02967.&&&&002 967
  Uzda Uzda Узда Узда́ Minskin alue &&&&&&&&&&&09684.&&&&009 684
  Valožyn Voložin Вало́жын Воло́жин Minskin alue &&&&&&&&&&010558.&&&&0010 558
  Vasilevitšy Vasilevitši Васілевічы Василе́вичи Homelin alue &&&&&&&&&&&03923.&&&&003 923
  Vaukavysk Volkovysk Ваўкавыск Волковыск Hrodnan alue &&&&&&&&&&044167.&&&&0044 167
  Verh’njadzvinsk Verhnedvinsk Верхнядзьвінск Верхнедви́нск Vitsebskin alue &&&&&&&&&&&07360.&&&&007 360
  Vetka Vetka Ве́тка Ве́тка Homelin alue &&&&&&&&&&&07927.&&&&007 927
  Vileika
(Vjaleika)
Vileika Вілейка, Вялейка Вилейка Minskin alue &&&&&&&&&&026836.&&&&0026 836&&&&&&&&&&&&&&00.01000000
  Vitsebsk Vitebsk Ві́цебск Ви́тебск Vitsebskin alue &&&&&&&&&0347928.&&&&00347 928
  Vysokaje Vysokoje Высокае Высо́кое Brestin alue &&&&&&&&&&&05376.&&&&005 376
  Zaslauje Zaslavl Засла́ўе Засла́вль Minskin alue &&&&&&&&&&014202.&&&&0014 202
  Žabinka Žabinka Жабінка Жа́бинка Brestin alue &&&&&&&&&&013084.&&&&0013 084
  Žlobin Žlobin Жло́бін Жло́бин Homelin alue &&&&&&&&&&075866.&&&&0075 866
  Žodzina Žodino Жoдзiha Жо́дино Minskin alue &&&&&&&&&&061724.&&&&0061 724
  Žytkavitšy Žitkovitši Жыткавічы Житковичи Homelin alue &&&&&&&&&&015893.&&&&0015 893

Kaupunkien sijainti kartallaMuokkaa

 
 
Kaupungit
 
  > 1 000 000 as.
 
  > 300 000 as.
 
  100 000- 300 000 as.
 
  30 000- 100 000 as.
 
  10 000- 30 000 as.
 
 < 10 000 as.
Valko-Venäjän kaupunkien sijainti

Oheinen kartta kertoo Valko-Venäjän kaupunkien sijainnin.

Kaupunkimaiset taajamatMuokkaa

Varsinaisten kaupunkien ohella Valko-Venäjällä on vajaat sata kaupunkimaista taajamaa.[1] Näillä pikkukaupunkimaisilla asutuskeskittymillä ei ole virallista kaupungin (valkoven. горад, horad, ven. го́род, gorod) asemaa, mutta niitä saatetaan joskus matkailussa tai englanninkielisessä viestinnässä kutsua pikkukaupungiksi. Myös Valko-Venäjän väestötilastoissa kaupunkimaisten taajamien asukkaat lasketaan kaupunkiväestöön kuuluviksi.[1]

Lainsäädännössä nämä kaupunkityyppiset asutuskeskukset luokitellaan Valko-Venäjällä kolmeen ryhmään:[6]

  • Kaupunkimaiset taajamat (valkoven. гарадскі пасёлак, гп, haradski pasjolak, hp): asukasluku > 2000, teollisuusyrityksiä ja kehittynyt asumisen infrastruktuuri.
  • Loma-asutustaajamat tai kylpylätaajamat (valkoven. курортны пасёлак, кп, kurortny pasjolak, kp): asukasluku vähintään 2000, kylpylöitä, lomakyliä tai muita kuntoutuslaitoksia ja kehittynyt asumisen infrastruktuuri.
  • Työntekijöiden taajamat (valkoven. рабочы пасёлак, рп, rabotšy pasjolak, rp): asukasluku vähintään 500, palvelee teollisuuslaitoksia, rakennustyömaita, rautatieasemia, sähköntuotantoa tai muita teollisuuskohteita.

Ensimmäiseen ryhmään (varsinaiset kaupunkimaiset taajamat) kuuluu Valko-Venäjällä noin 87 asutustaajamaa. Osa näistä on hallintopiirinsä keskuksia, kuten Karelitšy. Työläistaajamia on kuusi, esimerkkinä lasitehdaspaikkakunta Jelizava. Kylpylätaajamia on vain yksi, Naratš.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Перепись населения Республики Беларусь 2009 года, Таблица 1.2, Численность Населения Областей и Районов - Брестская (pdf) (Valko-Venäjän tasavallan väestönlaskenta 2009, Väestö alueissa ja piireissä - Brestin alue) 5.8.2010. belstat.gov.by. Viitattu 31.1.2011. (venäjäksi)
  2. Островец стал городом (Astravetsistä tuli kaupunki) 29.3.2012. interfax.by. Viitattu 21.7.2012. (venäjäksi)
  3. Закон Рэспублікі Беларусь ад 5 мая 1998 г. №154-З "Аб адміністратыўна-тэрытарыяльным падзеле і парадку рашэння пытанняў адміністратыўна-тэрытарыяльнага ўладкавання Рэспублікі Беларусь (Laki 5. toukokuuta 1998 Valko-Venäjän tasavallan hallinnollisesta aluejaosta) 5.5.1998. lawbelarus.com. Viitattu 23.2.2011. (valkovenäjäksi)
  4. Constitution of the Republic of Belarus of 1994 (with alterations and amendments adopted at the republican referendums of November 24, 1996 and of October 17, 2004) (Valko-Venäjän perustuslaki 1994 (muutoksineen ja täydennyksineen kansanäänestysten 24.11.1996 ja 17.10.2004 jälkeen)) Constitutional Court of the Republic of Belarus. Viitattu 23.2.2011. (englanniksi)
  5. Республики Беларусь Атлас автомобильных дорог (Respubliki Belarus Atlas Avtomobilynyh Dorog) 1:200 000. Государственный комитет по имуществу Республики Беларусь & "Белкартография", Minsk, 2007. ISBN 978-985-508-010-8. (venäjäksi) (& (englanniksi))
  6. Закон Республики Беларусь от 5 мая 1998 г. № 154-З «Об административно-территориальном делении и порядке решения вопросов административно-территориального устройства Республики Беларусь» (venäjäksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa