Lentolaivue 14

Suomen ilmavoimien yhteistoimintalaivue sotien aikana

Lentolaivue 14 oli Suomen ilmavoimien 1. tammikuuta 1938 perustettu yhteistoimintalaivue, joka osallistui talvi-, jatko- ja Lapin sodan taisteluihin ja lakkautettiin 4. joulukuuta 1944.

Lentolaivue 14
Toiminnassa 1938–1944
Valtio  Suomi
Puolustushaarat ilmavoimat
Rooli tiedustelu, rynnäkkö, pommitus, hävittäjätorjunta
Koko laivue
Tukikohta Suur-Merijoki, Käkisalmi, Laikko, Utti, Lappeenranta, Suulajärvi, Tiiksjärvi, Paltamo, Pudasjärvi, Kemi, Rissala
Kalusto Blackburn Ripon
Fokker C.V
Fokker C.X
Fokker D.XXI
Morane-Saulnier M.S.406
Sodat ja taistelut talvi-, jatko- ja Lapin sota

Perustaminen ja talvisotaMuokkaa

 
Fokker C.V.

Lentolaivue 34 lakkautettiin Suomen Ilmavoimien uudelleenjärjestelyn yhteydessä vuonna 1938, ja sen kalusto sekä osa henkilöstöstä siirrettiin lentorykmentti 1:een perustettavan lentolaivue 14:n (LLv 14) rungoksi. Virallisen perustamispäivän, 1. tammikuuta 1938, jälkeen laivueen ryhmittymiseen kului muutama viikko, jonka jälkeen se liitettiin lentorykmentti 1:een 19. tammikuuta 1938. Suur-Merijoen lentokentälle tukeutuneen laivueen kalustona oli aluksi Blackburn Ripon -koneet. Kesällä 1938 laivue sai Ripon-koneiden rinnalle lentolaivue 12:n luovuttamat Fokker C.V -koneet[1] ja ennen talvisotaa vielä yhteen lentueeseen Fokker C.X -koneita.[2]

Kapteeni Jaakko Moilasen komentama laivue oli liikekannallepanossa annetun käskyn mukaisesti hajautettuna Käkisalmen ja Laikon kentille Talvisodan alettua marraskuussa 1939.[2] Sen tehtävänä oli tiedustelutoiminta itäisellä Karjalankannaksella III armeijakunnan rintamaosalla.[3] Laivue tiedusteli 1. joulukuuta alkaen etenevän neuvostoarmeijan liikkeitä ja teki häirintäpommituksia. Joulukuun loppupuolella se joutui vihollishävittäjien kasvavan aktiivisuuden takia siirtymään päivätiedustelusta yötoimintaan.[4] 12. helmikuuta 1940 lähtien laivue vastaanotti Gloster Gladiator -koneita yhden lentueen kalustoksi. Uuden konekannan turvin voitiin päivisin tapahtuvaa lentotiedustelua jatkaa. Venäläisten aloitettua 3. maaliskuuta 1940 Viipurinlahden ylityksen laivue vedettiin 5. maaliskuuta itäisen Kannaksen tiedustelutehtävistä torjumaan maihinnousua.[5] Tiedustelu- ja pommituslentojen lisäksi se rynnäköi jäällä eteneviä venäläisjoukkoja vastaan ja osallistui ilmataisteluihin: 5. maaliskuuta ylikersantti Martti Perälä saavutti laivueen ensimmäisen ilmavoiton ampumalla alas I-153-hävittäjän Äyräpäässä.[6] Välirauhan astuessa voimaan 13. maaliskuuta 1940 laivue siirtyi kokonaisuudessaan Uttiin.

LLv 14 lensi talvisodassa 234 sotalentoa,[5] joilla se saavutti kolme ilmavoittoa menettäen yhden koneen ohjaajineen.[7]

JatkosotaMuokkaa

 
Fokker C.X.

Jatkosodan liikekannallepanossa lentorykmentti 1 lakkautettiin ja sen laivueet muutettiin erillisiksi.[8] Majuri Lauri Larjon komentama laivue alistettiin IV armeijakunnalle tehtävänään tiedustelu Viipurin alueella ja itäisen Suomenlahden rannikkoalueilla. Tehtäviin lisättiin 22. kesäkuuta tiedustelutoiminta V armeijakunnan alueella. Padasjoen kentälle tukeutuneet 1. (GL-koneet) ja 3. lentue (FK-koneet) suorittivat annettuja tehtäviä 2. lentueen noutaessa varikolta uutta kalustoa, Curtiss Hawk -hävittäjiä (CU). Laivue palasi 9. heinäkuuta mennessä Uttiin, kalustona CU-koneet kahdessa lentueessa ja FK-koneet kolmannessa. Ilmavoimien esikunta antoi 14. heinäkuuta laivueelle käskyn luovuttaa uudet Curtiss-koneensa lentolaivue 32:lle, jolta se sai tilalle Fokker D.XXI -koneet.[9] Laivueen alistus IV armeijakunnalle päättyi 29. heinäkuuta ja ilmavoimien komentaja otti laivueen alaisuuteensa. Laivue jatkoi tiedustelutehtäviä etenevien II ja IV armeijakuntien alueilla.[10] Laivue siirtyi 10. elokuuta lähemmäs rintamaa Lappeenrantaan.[11] Syyskuun alkupuolella suomalaisten hyökkäyksen pysähdyttyä Karjalankannaksella laivue alistettiin lentorykmentti 3:lle ja se siirtyi samalla lähemmäs rintamalinjoja Suulajärvelle. Laivueen tehtävät säilyivät, tosin linjojen vakiinnuttua lähinnä venäläisten liikenteen valvontana. Lentotoimintaa vähensi edelleen 8. lokakuuta annettu käsky säästää polttoainetta, mikä rajoitti lennot yhteen päivässä.[12] Laivue sai 21. lokakuuta käskyn siirrosta Tiiksjärvelle Itä-Karjalaan. Siirto aloitettiin 26. lokakuuta laivueen viimeisten osien ollessa perillä 15. marraskuuta. Tiiksjärvellä laivue alistettiin 14. divisioonalle tehtävänään tiedustelu divisioonan kaistalla sekä hyökkäykset sopiviin maamaaleihin. Laivueelle alistettiin puolestaan lentolaivue 30:n kolmas lentue, Lentue Käär, jonka tehtävänä oli hävittäjätorjunta 14. divisioonan kaistalla. 17. joulukuuta laivueen komentajaksi määrättiin majuri Johan Sovio.[13]

 
Fokker D.XXI.
 
Morane-Saulnier M.S.406

Tammikuussa 1942 Tiiksjärvelle saapui Brewster-koneilla varustettu lentolaivue 24:n 2. lentue parantamaan Rukajärven suunnan hävittäjätorjuntaa. Tämä paransi laivueen hitaiden tiedustelukoneiden toimintaedellytyksiä. Laivueen komentajaksi määrättiin 19. helmikuuta kapteeni Ragnar Magnusson.[14] Kevään kuluessa venäläisten ilmatoiminta lisääntyi huomattavasti Muurmannin radan läheisyydessä, minkä seurauksena tiedustelulennot jouduttiin suorittamaan kauempana radasta. Alistus 14. divisioonalle päättyi 7. heinäkuuta ilmavoimien komentajan ottaessa laivueen komentoonsa. Tiedustelua jatkettiin edelleen entisen käskyn mukaan, lisäksi toimialuetta laajennettiin Uhtuan suuntaan, III armeijakunnan alueelle.[15] Aikaisemmin laivueelle alistettu lentue Käär liitettiin laivueeseen 1. elokuuta.[16] Lentue Käärin ohjaajat siirtyivät 1. lentueeseen, joka alkoi vastaanottaa uutta kalustoa, Morane-Saulnier M.S.406 -hävittäjiä. Lentue Käärin FR-koneet luovutettiin lentolaivue 12:lle.[17] Morane-lentueen tyyppikoulutuksen päätyttyä Brewster-lentue siirtyi 21. marraskuuta oman laivueensa yhteyteen Karjalankannakselle, jolloin hävittäjätorjuntatehtävät siirtyivät LeLv 14:n vastuulle. Loppuvuodesta laivue sai vielä lisää FR-koneita 3. lentueen kalustoksi.[18]

Laivueen FR-hävittäjillä varustettu 3. lentue siirtyi 5. tammikuuta 1943 Suomussalmelle Kiantajärven jäälle auratulle kentälle, minkä tarkoituksena oli parantaa Uhtuan suunnan tiedustelua. Jäiden sulettua lentue palasi Tiiksjärvelle 1. huhtikuuta. Laivueen toiminnan pääpaino oli kesäaikana rintamalinjojen läheisyydessä tapahtuvan liikenteen valvonnassa, lisäksi suoritettiin venäläisten sissiosastojen etsintää. Polttoaineen säännöstely vähensi näiden lentojen määrää loppukesästä. Laivue suojasi 20. elokuuta lentorykmentti 4:n suorittamaa Lehdon partisaanikylän pommitusta 12:lla MS-koneella, lisäksi viisi FR-konetta suoritti rynnäkköhyökkäyksiä kohteeseen. Tämä jäi vuoden viimeiseksi merkittäväksi operaatioksi. Loppuvuodesta sääolosuhteet estivät lentotoiminnan satunnaisia tiedustelulentoja lukuun ottamatta.[18]

Laivueen 3. lentue siirtyi 5. tammikuuta 1944 Lonkan jääkentälle lähemmäksi toimialuettaan, III armeijakunnan rintamaosaa.[19] Laivueen nimeen lisättiin 14. helmikuuta sen toimintaa kuvaava etuliite, jolloin nimeksi tuli tiedustelulentolaivue 14 (TLeLv 14). Kapteeni Erik Kerke vastaanotti 1. maaliskuuta laivueen vt. komentajan tehtävät.[20] Laivue sai lisää MS-koneita maaliskuun lopulla, jolloin 2. lentueen FR-koneet siirrettiin 3. lentueeseen. Lentotiedustelua suoritettiin lähinnä MS-kalustolla venäläisten suorituskykyisemmän lentokaluston takia.[19] Majuri Kyösti Kurimo määrättiin 3. kesäkuuta laivueen komentajaksi.[20] Tiedustelutoimintaa jatkettin koko kesän ajan Uhtuan ja Rukajärven suunnilla. Laivue alistettiin 29. heinäkuuta kuukauden ajaksi lentorykmentti 2:lle, jonka seurauksena neljän MS-koneen osasto siirtyi HLeLv 28:aan. Luutnantti Matti Niinimäki ampui 6. elokuuta Tahkokoskella alas P-39 Airacobran, mikä oli laivueen viimeinen ilmavoitto sodan aikana.[21] Osa laivueesta siirtyi 31. elokuuta Kolvasjärvelle loppujen jäädessä Tiiksjärvelle 21. syyskuuta saakka.[19]

Laivue lensi jatkosodassa noin 6 600 sotalentoa, joilla se saavutti 23 ilmavoittoa, menettäen 20 konetta ja 15 lentäjää.[19]

Lapin sotaMuokkaa

Laivue alistettiin 15. syyskuuta uudelleen lentorykmentti 2:lle ja se siirtyi edelleen erikoisesikunta Sarkolle alistettuna 21. syyskuuta 1944 Paltamoon, josta se aloitti tiedustelulennot saksalaisten joukkojen liikkeiden selvittämiseksi.[22] Laivue siirtyi 15. lokakuuta kunnostuksen jälkeen saksalaisten hävittämälle Pudasjärven kentälle.[23] Laivue lensi viimeisen sotalentonsa 18. lokakuuta, tiedustellen Morane-parvella Kemijärven ja Vuojärven suuntiin. Rintaman siirryttyä koneiden toimintasäteen rajoille ja lentävän henkilökunnan kotiuttamisen alettua laivue ei enää osallistunut sotalentoihin.[24] Laivue siirtyi 7. marraskuuta Kemiin ja sieltä edelleen Rissalaan 27. marraskuuta.[25] Ilmavoimia rauhanajan vahvuuteen saatettaessa laivue lakkautettiin 4. joulukuuta 1944.[26]

LähteetMuokkaa

  • Heinonen, Timo: Thulinista Hornetiin – 75 vuotta Suomen ilmavoimien lentokoneita. Keski-Suomen ilmailumuseo, 1992. ISBN 951-95688-2-4.
  • Valtonen, Hannu: Pohjoinen ilmasota - Suomeen liittyvät sotatoimet syksystä 1944 kevääseen 1945. Jyväskylä: Keski-Suomen ilmailumuseo, 1996. ISBN 951-95688-4-0.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Ilmavoimat sodan jälkeen. Tampere: Apali, 1999. ISBN 952-5026-14-0.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 20 – Lentorykmentti 1. Espoo: Kari Stenman, 2002. ISBN 951-98751-3-1.
  • Keskinen, Kalevi; Partonen, Kyösti; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat 1928–40. Espoo: Kari Stenman, 2006. ISBN 952-99743-0-2.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 27 – Ilmavoitot, osa 2. Espoo: Kari Stenman, 2006. ISBN 952-99432-9-6.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat III 1941. Espoo: Kari Stenman, 2007. ISBN 978-952-99743-1-3.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat IV 1942. Espoo: Kari Stenman, 2007. ISBN 978-952-99743-2-0.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat VI 1944. Espoo: Kari Stenman, 2008. ISBN 978-952-99743-5-1.

ViitteetMuokkaa

  1. Heinonen 1992 s. 80
  2. a b Keskinen; Stenman 2002 s. 12
  3. Keskinen; Stenman 2002 s. 13
  4. Keskinen; Stenman 2002 s. 12
  5. a b Keskinen; Stenman 2002 s. 19
  6. Keskinen; Stenman 2006 s. 20
  7. Keskinen; Stenman 2002 s. 128–130
  8. Keskinen; Stenman 2007 (Suomen ilmavoimat III) s. 202
  9. Keskinen; Stenman 2002 s. 66
  10. Keskinen; Stenman 2002 s. 68
  11. Keskinen; Stenman 2002 s. 69
  12. Keskinen; Stenman 2002 s. 70
  13. Keskinen; Stenman 2002 s. 72
  14. Keskinen; Stenman 2002 s. 74
  15. Keskinen; Stenman 2002 s. 75
  16. Keskinen; Stenman 2007 (Suomen ilmavoimat IV) s. 205
  17. Keskinen; Stenman 2002 s. 80
  18. a b Keskinen; Stenman 2002 s. 81
  19. a b c d Keskinen; Stenman 2002 s. 90
  20. a b Keskinen; Stenman 2008 s. 204
  21. Keskinen; Stenman 2006 s. 5
  22. Keskinen; Stenman 2008 s. 182
  23. Valtonen 1996 s. 105
  24. Keskinen; Stenman 2008 s. 190
  25. Keskinen; Stenman 2008 s. 196
  26. Keskinen; Stenman 1999 s. 6