Avaa päävalikko

Leijona (latinaksi Leo, genetiivi Leonis), aikaisemmin jalopeura,[1] on Eläinradan viides tähdistö Kravun ja Neitsyen välissä. Tähdistö näkyy Suomessa loka-toukokuun aikana. Leijona on yksi aikaisimmin havaituista tähtikuvioista.

Leijona
Leo constellation map.png
Latinankielinen
nimi
Leo
Lyhenne Leo
Genetiivi Leonis
Symbologia Leijona
Rektaskensio 11h
Deklinaatio +15°
Ala taivaasta 947 neliöastetta
Tähtien määrä
(magnitudi < 3)
3
Kirkkain tähti Regulus (1,4 mag.)
Meteoriparvet Leonidit
Naapuri-
tähdistöt

Näkyy leveysasteiden +90° ja −65° välillä
Näkyy Suomessa parhaiten huhtikuussa

Kreikkalaisessa mytologiassa Leijonan tähtikuvio oli taivaalle ylennetty Nemean leijona, jonka surmaaminen oli ensimmäinen Herakleelle määrätyistä kahdestatoista urotyöstä. Nemean leijonan talja vaatteenaan Herakles suoritti muut yksitoista urotyötään.

Leijonan kirkkain tähti on Regulus (α Leonis, latinaksi regulus on pieni kuningas). Sen näennäinen kirkkaus on +1,36m. Tähti tunnetaan myös nimellä Cor Leonis, leijonan sydän. Sitä kiertää kirkkaudeltaan 8 m oleva tähti eli Regulus on kaksoistähti. Reguluksen etäisyys Maasta on 85 valovuotta.[2]

Seuraavaksi kirkkaimmat ovat Algieba (γ Leonis) ja Denebola (β Leonis, arab. dhanab = häntä).

Leijonan tähdistön alueella sijaitsevat Messierin luettelon kohteet M65, M66, M95, M96 ja M105. Ne ovat kaikki kierteisgalakseja.

Kaisa Häkkinen mukaan Mikael Agricolan leijonaeläintä tarkoittava sana jalopeura olisi peräisin tästä tähtikuviosta. Tähtikuvion vanhempia nimityksiä ovat olleet hiidenhirvi ja jalopeura [3] ja niiden kansatieteellinen merkitys on hirvi- tai peuraeläinen haltijaeläin. Koska kansainvälisessä nimistössä tähtikuviota on kauan kutsuttu leijonaksi, saattoi tästä syntyä sekaanus, joka johti jopa virheelliseen raamatunkäännökseenkin.[4]

LähteetMuokkaa

  • Hannu Kerttunen, Olli Manner, Pentti Tuovinen: Tähtitaivas. 2000 URSA. ISBN 951-9269-66-5

ViitteetMuokkaa

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kielitoimisto.
  2. Tähtitaivas 2000 s.28
  3. Häkkinen, Kaisa: Tähtiä maailman tappiin asti. Tiede, 2019, 39. vsk, nro 11, s. 66. Helsinki: Tieteen tiedotus ry.
  4. Häkkinen, Kaisa: Jalopeuran jäljillä Tieteessä tapahtuu. 7/2000. Viitattu 8.9.2012.