Lavastettu kuolema on pila tai huijaus, jossa henkilö lavastaa oman kuolemansa tai teeskentelee muille olevansa kuollut. Jossain tapauksissa kuolemansa lavastaneet henkilöt hankkivat kyseenalaisin keinoin uuden henkilöllisyyden. Muita yleisiä keinoja välttää kiinnijäämistä ovat salanimien käyttö ja ulkonäön huomattava muuttaminen. Joissain tapauksissa henkilön läheiset tietävät ja jopa auttavat huijauksessa. Syitä kuoleman lavastamiselle voivat olla taloudelliset vaikeudet, omien rikoksien seuraamukset ja huoli omasta turvallisuudesta.

Suomen rikoslaissa ei ole käsitelty huijauksena pidettävää kuoleman lavastamista rikoksena.[1] Vaikkei kuoleman lavastus lähtökohtaisesti ole rikos, voi siihen liittyä rikoksia, kuten veropetos.

Joidenkin kuuluisien henkilöiden kuolemia on salaliittoteorioissa väitetty lavastetuiksi.

Kuuluisia tapauksia

muokkaa
  • Brittiläinen työväenpuoluetta edustanut parlamentin jäsen ja entinen ministeri John Stonehouse lavasti vuonna 1974 itselleen hukkumiskuoleman Floridassa Yhdysvalloissa ja siirtyi elämään väärällä henkilöllisyydellä Australiaan, sillä häntä uhkasivat petossyytteet kotimaassa. Hän kuitenkin paljastui kuukauden kuluttua ja hänet pidätettiin.[2]
  • Suomalainen laulaja Salomon lavasti hukuttautumisitsemurhan vauhdittaakseen levymyyntiään.[3]
  • Brittiläinen John Darwin katosi 21. maaliskuuta 2002 ollessaan melomassa kanootilla.[4] Darwin ilmestyi yllättäen joulukuussa 2007 lontoolaiselle poliisiasemalle ja väitti, ettei muista mitään. Poliisille selvisi, että Darwin oli vaimonsa Annen kanssa lavastanut kuolemansa 250 000 punnan (yli 300 000 euron) henkivakuutusrahojen vuoksi.[5] Darwinit saivat heinäkuussa 2008 vankeustuomiot: John 6 vuotta 3 kuukautta ja Anne 6 vuotta 6 kuukautta.[6]

Fiktiossa

muokkaa

Salaliittoteorioissa

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001 (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Stuart Gordon: Suuri huijausten kirja, s. 329–331. Euroword, 1999. ISBN 951-654-034-1
  3. Salomon herää henkiin koottuina levytyksinä | YLE Pop | yle.fi | Arkistoitu vintti.yle.fi. Viitattu 31.3.2022.
  4. Viisi vuotta kateissa ollut "kanoottimies" pidätettiin Ilta-Sanomat. 5.12.2007. Viitattu 4.10.2012. [vanhentunut linkki]
  5. "Kanoottimies" lavasti kuolemansa - joutuu vaimoineen vankilaan Ilta-Sanomat. 23.7.2008. Viitattu 4.10.2012. [vanhentunut linkki]
  6. Canoe fraud couple sent to jail BBC. 23.7.2008. Viitattu 4.10.2012.
  7. Why some QAnon believers think JFK Jr is still alive – and about to be vice president The Independent. 18.12.2023. Viitattu 29.1.2024. (englanniksi)
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.