Sebastian Vuorela

Salatut elämät -sarjan fiktiivinen hahmo

Sebastian "Stuba" Olavi Vuorela (ent. Kuula, s. 10. lokakuuta 1978) on kuvitteellinen hahmo televisiosarjassa Salatut elämät. Hänen ensiesiintymisensä nähtiin vuonna 2007 ja poistuttuaan hän palasi sarjaan 14. tammikuuta 2009. Hahmo oli hetken poissa sarjasta myös marraskuusta 2010 huhtikuuhun 2011, sillä hän oli lavastanut oman kuolemansa ja pysytteli sen takia piilossa. Hän jätti sarjan syksyllä 2017 muuttaessaan pois Helsingistä poikansa Oliverin kanssa.[1] Sebastian teki paluun takaumassa 12.10.2018 esitetyssä jaksossa, jossa selvisi Sebastianin auttaneen Sergeitä lavastamaan tämän kuoleman. Hahmo on myös tunnettu runsaasta kiroilustaan.

Sebastian Vuorela
Sebastian Vuorela helmikuussa 2016 esitetyssä jaksossa.
Sebastian Vuorela helmikuussa 2016 esitetyssä jaksossa.
Näyttelijä(t) Jarkko Nyman
(2009–2010, 2011–2017, 2018)
Riku Korhonen (2007)
Kesto 2007, 2009–2010, 2011–2017, 2018
Ensi-
esiintyminen
Osa 1402: Kel Onni on, se onnen kätkeköön
(11. syyskuuta 2007)
Viimeinen
esiintyminen
Osa 3437: Tere menemäst, Ismo & Jutta
(12. lokakuuta 2018)
Henkilötiedot
Koko nimi Sebastian Olavi Vuorela
Ammatti yrittäjä
Sukupuoli mies
Asuinpaikka asuu ulkomailla
Suhteet
Vanhemmat Igor Kuula
Helena Kuula
Sisarukset Antti Polvijärvi
Sergei Kuula
Niina Kanerva (siskopuoli)
Puoliso(t) Isabella Holm (eronnut, kuollut)
Maria Mustonen (kuollut)
Cindy Rintala (eronnut)
Marianna Kurki (salasuhde, päättynyt)
Monica Mustavaara (ex-kihlattu)
Lapset Elias Vikstedt (kuollut)
Oliver Vuorela
Iida Mustonen (tytärpuoli)
Mariannan ja Sebastianin lapsi, kuollut
Sisarusten lapset Taiga Kuula

Aiemmin Sebastiania esitti Riku Korhonen, mutta Sebastianin palatessa sarjaan 2009 näyttelijäksi vaihtui Jarkko Nyman. Helenan puhuessa Stuban kanssa puhelimessa vuonna 2008 tämän äänenä kuultiin Risto Vuorela.

Sebastianin roolissa nähtiin Riku Korhonen vuonna 2007.
Vuonna 2009 Sebastianin näyttelijäksi vaihtui Jarkko Nyman.

Yleistä muokkaa

Perhe ja muut tärkeät ihmissuhteet muokkaa

Sebastian Vuorela on yksi Helena Kuulan kolmesta pojasta. Hänen rikoksista tuomittu ja nykyään vankilassa istuva veljensä Sergei oli hänelle hyvin läheinen ja he päätyivät myös tekemään rikoksia yhdessä. Sebastianilla on myös kaksoiveli Antti Polvijärvi, jonka kanssa hän ei juurikaan ole tekemisissä. Kun Sebastian vapautui vankilasta vuonna 2009 vaihtoi hän sukunimensä Vuorelaksi, joka on Helenan tyttönimi. Sebastian seurusteli hetken aikaa Niina Kanervan kanssa, kunnes selvisi, että Sebastianin kuolleeksi luultu isä Igor Kuula onkin elossa ja on myös Niinan isä, Olavi Kanerva. Sebastian antoi lopulta isälleen anteeksi vuosien salailun ja hyvästeli Turkuun muuttaneet Niinan ja myöhemmin vankilaan joutuneen Olavin.

Sebastianilla on kaksi lasta, edesmennyt Elias Vikstedt ja tämän pikkuveli Oliver Vuorela. Hänen suurimpia rakkauksiaan sarjassa ovat olleet Eliaksen äiti Cindy Rintala, Oliverin äiti Isabella Holm sekä edesmennyt Maria Mustonen, jonka tyttärelle Iidalle hän oli isäpuolen roolissa pitkään Marian kuoleman jälkeenkin.

Työelämä muokkaa

Sebastian tunnettiin sarjassa vuonna 2007 nimellä Stuba, hän toimi pomona autovarkauksia tekeville rikollisille, joihin kuuluivat myös jonkin aikaa Kari Taalasmaa ja Romeo Aro. Stuba joutui tekojensa seurauksena vankilaan ja aloitti välittömästi vankilasta päästyään työt kuntosali Kehotuksessa.

Myöhemmin hän työskenteli muun muassa Talotaikureissa ja sittemmin osti Amadeus-nimisen kuntosalin. Sittemmin hän omisti myös osan majatalo Amandasta, josta kuitenkin luopui muutettuaan ulkomaille syksyllä 2017.

Elämä Pihlajakadulla muokkaa

Autovarkaudet ja joutuminen vankilaan muokkaa

Sebastian saapui sarjaan ollessaan Kari Taalasmaan ja Romeo Aron pomo autovarkauksissa ja tällöin hänet tunnettiin sarjassa ainoastaan nimellä Stuba. Hän joutui vankilaan Karin ilmiannon seurauksena, mutta pääsi karkaamaan vankilasta ja uhkaili Romeota ensin puhelimitse ja sitten aseella. Myöhemmin huumeita ottanut Sebastian ampui hänet saavuttanutta poliisia, Tuomo Tervajokea, olkapäähän.[2] Tuomo lähti juoksemaan Stuban perään ja tämä uhkaili poliisia aseella. Tilanne päättyi lopulta kiinniottoon ja Stuba päätyi lopullisesti vankilaan.

Paluu vankilasta, steroidikaupat ja suhde Niinaan muokkaa

Palattuaan vankilasta Sebastian ei halunnut enää itseään kutsuttavan Stubaksi. Hän ilmoitti parantaneensa tapansa ja aloittikin työt KeHoTus-kuntosalilla. Hän myös piti suurena virheenä autovarkaustoimintaa, johon oli osallistunut. Rehellisen työnsä sivussa hän päätyi kuitenkin myymään steroideja. Kuntosalilla käymisestä innostunut Joonatan Sievinen oli yksi hänen suurimmista asiakkaistaan niin kuntosalilla kuin steroidikaupoissakin. Sebastian iski myös silmänsä Joonatan silloiseen tyttöystävään, Juulia Autioon, mutta kiinnostus jäi lopulta yhden illan jutuksi.

Myöhemmin hän päätti jättää steroidikaupat taakseen ja iski silmänsä Niina Kanervaan. Niina ja Sebastian ystävystyivät ja pian ystävyys syveni ihastukseksi myös Niinan puolelta. Niinan isän vastusteli parin yhdessäoloa ja lopulta sille selvisikin järkevä syy. Niinan vaivuttua koomaan Kentaurin räjähdyksen seurauksena, Sebastianille paljastui, että he ovat keskenään sisaruksia ja heillä on sama isä eli Igor Kuula, jonka Niina tosin tunsi nimellä Olavi Kanerva. Sebastian ei ollut tavannut elämästään kadonnutta isäänsä vuosiin ja välit tulehtuivat entisestään, kun totuus paljastui. Ystävyys Niinan kanssa säilyi ja myös välit Olaviin paranivat.

Suhde Isabellaan sekä Cindyn ja Eliaksen saapuminen kuvioihin muokkaa

Sebastian alkoi seurustelemaan uuden velipuolensa Karin ex-naisystävän Isabella Holmin kanssa. Alun perin suhteen oli tarkoitus jäädä yhden illan jutuksi, mutta kaksikko rakastui toden teolla toisiinsa. Sebastianilla ja Isabellalla meni hyvin siihen asti, kunnes

Sebastianin ja Isabellan muuttaessa avoliittoon ja eläessä onnellisina yhdessä, kuvioihin saapui Jardin Day Span uusi työntekijä Cindy Rintala, joka paljastui Sebastianin entiseksi kihlatuksi Ritvaksi. Sebastian ja Cindy olivat olleet kihloissa, mutta erosivat Sebastianin joutuessa vankilaan. Sebastian ja Cindy vakuuttelivat, ettei heidän välillään ole enää mitään, mutta mustasukkainen Isabella palkkasi yksityisetsivän seuraamaan Sebastiania, joka sai tietää Isabellan touhuista. Hän käski etsivää hävittämään kaikki tiedot hänen ja Cindyn menneisyydestä. Isabellalle etsivä kertoi, ettei Sebastianin ja Cindyn välillä ole mitään. Sebastian ystävystyi nopeasti myös Cindyn uuden avopuolison, Tuukka Aaltosen kanssa. Myöhemmin paljastui, että Sebastianilla ja Cindyllä on yhteinen lapsi, Elias Vikstedt, jonka Cindy oli antanut adoptoitavaksi Sebastianin ollessa vankilassa.

 
Isabella ja Sebastian.

Myöhemmin Sebastian ajautui sanaharkkaan Talotaikureiden huoltamassa kiinteistössä asuvan näsäviisaan noin 10-vuotiaan pojan kanssa. Pian heistä tuli kuitenkin ystäviä. Myöhemmin selvisi, että poika on Cindyn ja Sebastianin adoptioon annettu lapsi, johon Sebastianin tapaaman pojan nimi ja ikä täsmäsivät. Sebastian oli pakko kertoa myös Isabellalle pojastaan ja pari päätti erota, kun Sebastianin paljastuksen jälkeen hän sai tietää Isabellan olevan syyllinen Helenan kaappaukseen ja huumausyritykseen. Surullinen Isabella kosti asian Sebastianille tappamalla tämän lemmikkikäärmeen Ritvan ja teettämällä siitä vyön.

Elias lähtee, Korpin uhkaukset ja valekuolema muokkaa

Sebastian ja Elias ystävystyivät, mutta vain toinen heistä tiesi olevansa toiselle sukua. Sebastian nähtiin usein Eliaksen kanssa ja tämä myös osti Eliakselle lahjoja, mistä Pihlajakadun asukkaat huolestuivat ja Sebastiania syytettiin jopa poliisien toimesta lapsen hyväksikäytöstä. Tämän kautta myös Eliaksen adoptioäiti Meri Vikstedt ja Sebastian tapasivat ensimmäistä kertaa. Sebastian päätti kertoa Eliaksesta äidilleen, ja sekä tämä että Cindy kävivät Merin juttusilla. Lopulta nainen uskoi Sebastianin olevan Eliaksen biologinen isä ja perui nostamansa syytteet, mutta kielsi Sebastiania lähestymästä poikaa enää koskaan. Sittemmin myös Elias tajusi Sebastianin olevan hänen isänsä ja sai tähän varmistuksen mieheltä itseltään. Meri puolestaan ilmoitti Sebastianille muuttavansa Eliaksen kanssa Brysseliin. Elias lähti ja se mursi Sebastianin sydämen.

Myöhemmin Sebastianista tuli yksi Talotaikureiden osakkaista ja joutui tekemään yhteistyötä kahden uuden Talotaikurin, Esa Leivon ja Kimmo Kylmälän kanssa. Miehet olivat hänen vanhoja vankilatuttujaan. Kolmikko päätyi ryöstämään Elsa Toivion arvokkaan ikonin. Kolmikon yllätti Helena, jonka Sebastian löi vahingossa tajuttomaksi. Sen seurauksena hän päätti jälleen kerran jättää rikollisuudet taakseen. Hänen mielensä muuttui, kun hän sai tietää heidän olleen Korppi-nimisen rikollispomon kätyreitä. Korppi antoi Sebastianille kirjeen, jossa oli Eliaksen kuva ja kaksi klovnia. Sebastianin, Esan ja Kimmon tehtävänä oli ryöstää pitkään tyhjillään ollut konttori. Sebastian ilmoitti nimettömänä poliisille ryöstöstä, minkä seurauksena poliisit saivat Esan ja Kimmon kiinni.

Myös Isabellan ja Sebastianin välit alkoivat jälleen lämmetä, kun Sebastian osoitti mustasukkaisuutta Isabellasta nähtyään tämän ex-miehensä Jarkon seurassa, ja pari päätyi toistensa käsivarsille. Onnea ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä Korpin uhkailut varjostivat Sebastianin elämää. Hän oli valmistautumassa Pihlajakadun 100-vuotisjuhliin, kunnes Eliaksen kanssa kuvassa olleet klovnit tulivat hänen kotiinsa ja lauloivat hänelle Korpin uhkausviestin lastenlaulun muodossa. Kuultuaan tappouhkauksesta Helena hankki Sebastianille moottoriveneen, jolla mies pääsisi pakoon. Juuri Sebastianin lähdettyä Korpin kätyrit riensivät rannalle pistoolien kanssa ja ampuivat kohti pakenevaa Sebastiania. Sebastianin vene räjähti ja miehen oletettiin kuolleen.

Helena kertoi Sepolle Sebastianin kuolleen veneonnettomuudessa. Hän kielsi soittamasta poliisille, koska Korpin kätyrit olivat uhanneet siinä tapauksessa tappavansa Sepon. Helena ilmoitti Sebastianin kuolemasta myös Isabellalle, joka murtui täysin. Helena, Seppo, Isabella ja Ismo Laitela päättivät järjestää pienen muistotilaisuuden meren rannalla. Heidän tietämättään Sebastian tarkkaili heitä lähistöltä. Pian muistotilaisuuden jälkeen Helena tapasi Sebastianin ja kertoi, että kaikki uskovat hänen kuolleen. Veneonnettomuus oli siis lavastettu kuolema, jotta Korppi lopettaisi Sebastianin vainoamisen. Korppi putosi talon katolta Helenan kanssa käydyn kamppailun seurauksena ja menehtyi, minkä jälkeen Sebastian ei ollut enää uhattuna. Sebastian itse ei koskaan tavannut Korppia, vaikka tämä uhkailikin häntä.

Suhde Mariaan muokkaa

Sebastianin valekuoleman jälkeen Isabellalle sai tietää olevansa raskaana. Toisaalla valekuoleman jälkeen uuden elämän aloittanut Sebastian oli saanut työpaikan yövartijana Lintukodossa. Hän esiintyi Sami Hietalana ja alkoi pian seurustelemaan Lintukodon omistajan, Maria Mustosen kanssa. Sebastian kuuli huhuja siitä, että Korppi olisi jälleen hänen perässään ja hän jätti Marian kertoen, että hänen on menneisyytensä takia pakko paeta. Pakomatkalla samalle risteilylle osuivat Sergei ja Isabella ja Sebastian tajusi Sergein seurustelevan tätä nykyä Isabellan kanssa ja sai myös tietää Isabellan raskaudesta, muttei ymmärtänyt lapsen olevan hänen. Kuultuaan Korpin kuolleen Sebastian palasi Marian luo ja paljasti, ettei ole Sami vaan Sebastian. Maria antoi valheet anteeksi ja kannusti miestä tapaamaan äitinsä. Pihlajakadulla Isabella odotti innokkaana Sergeitä ja järkyttyi, kun ovella olikin Helenaa tapaamaan tullut Sebastian, jonka Isabella luuli kuolleen. Myöhemmin Isabella sai kuulla lisää järkyttävää tietoa, kun Sebastian kertoi rakastavansa Mariaa.

Myöhemmin Sebastian ja Maria menivät naimisiin. Hääyönä Marian tytär Iida soitti äidilleen, että Taalasmailla olleet nuorisojuhlat ovat riistäytyneet käsistä. Maria lähti ajamaan kohti Pihlajakatua, muttei koskaan päässyt perille. Kun aamullakaan Mariaa ei kuulunut takaisin, alkoi Sebastian huolestumaan vaimostaan. Sebastian lähti Helenan, Sergein ja Alexanderin kanssa kohti kotia, kunnes he huomasivat tien varressa Marian auton hylättynä. Puhjennutta rengasta vaihtamaan pysähtyneelle Marialle oli sattunut onnettomuus ja Sebastian löysi hänet tajuttomana tienvarresta. Pitkän kooman jälkeen Marian epätoivoinen hoito päätettiin keskeyttää. Seppo luuli ajaneensa hääyönä Marian päälle, mutta Helena sai tietää yliajajan olleen Isabella. Sebastian suri Marian kuolemaa ja saatuaan selville, että Isabella ajoi Marian yli, hän halusi kostaa.

Sittemmin Sebastianin ja Isabellan lapsi on Ossi Junior Puolakka, jota Jenni Vainion salaa suorittaman vauvanvaihdoksen takia kasvattivat aluksi Ossi Puolakka ja Cindy Rintala. Ossin ja Cindyn oikea poika, Sebastianin ja Isabellan kasvattama Alexander kuoli pian syntymänsä jälkeen vakavaan sydänsairauteen. Sebastian joutui ankaran surun valtaan menetettyään niin poikansa kuin vaimonsa auto-onnettomuuteen joutuneen Maria Mustosen.

Kadonnut kaksonen ja uusi suhde Isabellaan muokkaa

Pian Alexanderin kuoleman jälkeen Elias palasi Brysselistä Pihlajakadulle. Jäätyään Taalasmaille asumaan Elias sai yhdessä Onni ”Tale” Taalasmaan, Iida Mustosen ja Janne Haukkalan kanssa selville, että Sebastianilla on kadonnut kaksosveli, jonka Igor Kuulan viholliset kidnappasivat synnytyslaitokselta panttivangiksi. Nuorten lisäksi asiasta tietävät vain Seppo ja Helena. Nuoret päättivät ottaa selvää kadonneen kaksosen kohtalosta, mutta tutkinta ei tuottanut tulosta.

 
Katariina ja Sebastian.

Marian hautajaisten vastaisena iltana humaltuneella Sebastianilla oli kuitenkin yhden illan juttu Isabellan kanssa. Surun jälkeen seurasi ilon aihetta, kun Sebastian täytti 33 vuotta ja perhe järjesti hänelle juhlat. Kenenkään tietämättä samaan aikaan myös Antti Polvijärvi juhli omia 33-vuotispäiviään. Lopulta selvisi, että Antti ja Sebastian ovat kaksoset. Niin Helenalle selvisi, että hänen kadonnut poikansa asuu hänen naapurissaan. Mustasukkainen Sebastian ei pitänyt Antin ja Isabellan seurustelusta. Sebastian alkoi kuitenkin itse seurustella Katariinan kanssa, mutta Sebastianin ja Isabellan välille kehittyi seksisuhde, jota he salasivat kumppaneiltaan. Isabellan silloinen miesystävä ja Sebastianin kaksoisveli Antti jätti Isabellan saatuaan tietää suhteesta ja muutti Haagiin. Myös Katariinalle selvisi Sebastianin petos ja pari erosi. Sebastian oli jo valmis aloittamaan suhteen jälleen Isabellan kanssa, kunnes Isabella paljasti hänelle ajaneensa Marian yli. Sebastian meni tilittämään asiasta Helenalle ja Sepolle, jotka olivat tietäneet asiasta jo kauan. Raivostunut Sebastian nappasi repun selkäänsä ja pyysi taksia viemään hänet kauas Helsingistä. Hän kuitenkin kirjoitti ennen sitä tekstiviestin Suomeen jonkin aikaa sitten palanneelle Eliakselle ja lupasi viestissään palata pian takaisin.

Pian lähtönsä jäikeen Sebastian palasi takaisin ja kosi Isabellaa, jonka kanssa he alkoivat suunnittelemaan häitä. Helena ei ymmärtänyt, miksi Sebastian haluaa naimisiin naisen kanssa, joka tappoi hänen edellisen vaimonsa, mutta Sebastian vakuutti, että rakastaa Isabellaa eikä millään muulla ole väliä. Hääpäivänä Sebastian kuitenkin nöyryytti Isabellaa alttarilla sanomalla ensin ettei tahdo mennä tämän kanssa naimisiin ja kuuluttaa sen jälkeen kaikkien vieraiden kuullen, että Isabella tappoi Marian. Todisteena Sebastianilla on Isabellan tunnustus puhelinvastaajan viestinä, jonka kaikki häävieraat kuulevat. Murtunut Isabella luovutettiin kirkon ulkopuolella poliisille ja hän joutui vankilaan. Isabella pääsi kuitenkin vapaaksi.

Myöhemmin Sebastian ja Isabella saivat tietää OJ:n olevan heidän lapsensa ja saivat lapsensa myös takaisin. OJ:n nimeksi he vaihtoivat nimen Oliver Vuorela. Sebastian ja Isabella muuttivat yhteen ja alkoivat kasvattaa Oliveria yhdessä. Isabella myös yritti saada Sebastiania takaisin itselleen, mutta Sebastian oli asian suhteen vielä epäilevä.

Heiskanen kiristää Kuulan perhettä ja Isabella poistuu sarjasta muokkaa

Korpin kuoltua Kuulan perhe joutui Heiskasen vainoamaksi. Paljastui että Heiskanen on Korpin poika, joka tahtoo kostaa äitinsä kuoleman. Heiskanen vakoili perhettä ja lopulta kaappasi Sergein, Pepin ja Helenan sekä Sebastianin ja Isabellan tarkoituksenaan räjäyttää heidät työmaalla. Helena onnistui vapauttamaan läheisensä, ja Heiskasen luultiin kuolleen räjähdyksessä. Kun Helena oli lähdössä Seppo Taalasmaan kanssa tämän voittamalle ulkomaanmatkalle yksityiskoneella, pari huomasi Sergein, Pepin, Sebastianin ja Isabellan olleen vangittuina lentokoneen takaosaan. Heiskanen ilmoitti olevansa elossa ja myrkyttäneensä lentokapteenin. Helena yritti saada koneen hallintaansa, mutta kone syöksyi maahan keskelle Siperiaa. Sebastian, Isabella, Sergei, Peppi ja Helena selvisivät onnettomuudesta ja taistelevat hengestään Venäjän erämaalla ruokaa, Seppoa ja apua etsien. Myöhemmin Heiskanen palasi takaisin ja ilmoitti aikovansa tappaa kaikki Kuulat kostoksi äitinsä Korpin taposta. Hän ampui Sebastiania, joka suojeli Isabellaa luodilta ja lopulta aikoi tappaa kaikki polttamalla heidtä elävältä, mutta suunnitelma kuitenkin epäonnistui Sepon saapuessa kiväärin kanssa paikalle. Sergei löysi Heiskasen satelliittipuhelimen ja Kuulat pääsivät onnellisesti takaisin Suomeen.

Lento-onnettomuuden jälkeen Sebastian ja Isabella alkoivat jälleen elää perhe-elämää Oliverin kanssa. Tilannetta häiritsi kuitenkin Ossi, joka halusi yhä olla Oliverille isä. Hän jopa kaappasi lapsen, mutta reissu päättyi hänen kannaltaan tappiollisesti ja mies muutti pois Helsingistä. Myöhemmin myös Sebastianin toinen poika, Elias muutti hänen ja Isabellan kanssa saman katon alle. Sebastian oli jopa aikeissa kosia Isabellaa, mutta Isabella epäröi, sillä Camilla Mustavaara kiristi häntä uhaten kertoa kaikille, että Isabella oli oikeasti Pirjo Luokkanen, ellei Isabella maksaisi Camillalle miljoonaa euroa. Isabella oli jo lupautunut Sebastianille vaimoksi, mutta joutui muuttamaan pois maasta Camillan kiristämisen takia. Sebastianin ja Isabellan suhde päättyi lopullisesti vuoden 2014 huhtikuussa esitetyssä jaksossa, jossa Isabella lähti pois sarjasta.

Salasuhteita ja säätöä, Eliaksen kuolema sekä poistuminen sarjasta muokkaa

Erottuaan Isabellasta Sebastian ja Camilla Mustavaara ajautuivat harrastamaan seksiä. Seksisuhde päättyi Sebastianin kuullessa Camillan olleen syypää Isabellan lähtöön. Camilla poistui Helsingistä ja sillä välin Sebastian iski silmänsä tämän pikkusiskoon Monica Mustavaaraan. Myöhemmin Monica ja Sebastian päätyivät harrastamaan seksiä. He aloittivat suhteen, mutta erosivat. Sebastian ja Monica erosivat, sillä Monica puolusti Sebastianin pojan siepannutta Mariannaa oikeudessa. Camillan palatessa pihlajakadulle auttamaan Monicaa epäonnistuneessa avioliitossa he päätyivät harrastamaan seksiä autoon. Camillan jälleen lähdettyä Monican ja Sebastianin välita alkoivat lämmetä uudelleen ja Sebastian kosi Monicaa, joka vastasi myöntävästi. Sebastian ajautui kuitenkin Monican selän takana sänkyyn Marianna Kurjen kanssa. Tämä oli aiemmin pitänyt Sebastian poikaa Eliasta asunnossaan vankina eikä Sebastian itsekään ymmärtänyt tunteitaan Mariannaa kohtaan. Hän oli aikaisemmin nähnyt jopa eroottisen unen Mariannasta ja pian he päätyivät Café Moosen vessaan harrastamaan seksiä. Heidän välilleen kehittyi seksisuhde, jonka seurauksena Marianna alkoi odottaa lasta Sebastianille, mutta sai keskenmenon, jonka kuitenkin salasi Sebastianilta.

Monican ja Sebastianin kihlaus ehti tässä välissä päättyä, kun Monica sai tietää Sebastianin ja Mariannan salasuhteesta. Kihlaus päättyi, kun Monica sai tietää Sebastianin ja Mariannan salasuhteesta. Marianna ehti kuitenkin ajaa Eliaksen yli autolla ennen kuin poika ehti paljastaa mitään isälleen. Marianna halusi oikean perheen Sebastianin kanssa keskenmenostaan huolimatta, mutta lopulta Sebastian jätti hänet saatuaan tietää keskenmenosta.

Sebastian alkoi seurustella uudemman kerran Camillan kanssa keväällä 2017. Myöhemmin he kuitenkin erosivat. Monica eivätkä Camillan vanhemmat hyväksyneet heidän suhdettaan. Syksyllä 2017 Sebastian päätyi sänkyyn Monican kanssa useamman kerran, mutta pari ei aloittanut vakituista suhdetta. Hän ehti vielä päätyä epämääräiseen seksisuhteeseen edesmenneen vaimonsa Marian tyttären eli oman tytärpuolensa Iida Mustosen kanssa. Iida olisi halunnut kunnon suhteen, mutta Sebastian loukkasi häntä ilmoittamalla, ettei halua mitään vakavaa. Iida lähti pois ja myöhemmin marraskuussa 2017 Sebastian itse muutti ulkomaille Oliverin kanssa.

Rakkauselämä muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Suosittu näyttelijä poistuu Salkkareista yhdeksän vuoden jälkeen: "Oli ihanaa kun oli työyhteisö" mtv.fi. 14.11.2017. Arkistoitu 16.11.2017. Viitattu 15.11.2017.
  2. Tapahtuu jaksossa 1470: Lasse pelkää Sallan suurta suuta (17.12.2007)
  3. Sebastian Vuorela (Jarkko Nyman) MTV. 3.2.2009. Arkistoitu 10.10.2017. Viitattu 6.7.2017.